VINKKI LOSKAKELIN SADEHAALARIIN

ellos sadehaalari

Pääsin muutama viikko sitten tutustumaan Elloksen lastenvaateuutuuksiin, ja yksi oma lempparini oli tämä fleecevuorellinen sadehaalari. Olin fleecevuorellisia sadehaalareita jo katsellut Ellokselta aikaisemminkin, mutta livenä haalari osottautuikin ihan toisenlaiseksi, mitä olin kuvitellut. Haalari ei olekaan vain fleecevuorellinen, vaan se on myös kevyesti topattu, eli justiin täydellinen näille koleisiin ja sateisiin loppusyksyn päiviin!

Me ollaan puettu haalarin alle ihan tavalliset sisävaatteet, ilman mitään välikerroksia, ja lapsi on pysynyt lämpöisenä näin. Sadehaalari on varmasti tosi kätevä myös kylmemmillä loskakeleillä, kun vaan alle pukee vähän lisäkerroksia, vaikka villahaalarin tuonne alle tai sitten merinovillakerraston sisävaatteiden alle.

Isommalla pojalla on ollut sadepäivinä käytössä ihan tavalliset kuravaatteet ulkovaatteiden päällä, mutta tuo haalari on osoittautunut sen verran käteväksi, että tilasin isoveljellekin samanlaisen. Aika monesti talvellakin on niitä loskapäiviä kunnon pakkaskelien sijaan, joten uskon, että haalarille kyllä löytyy paljon käyttöä.

ellos sadehaalari

lastenvaateblogi

perheblogi

blogi lastenvaatteet

Mukavaa sunnuntaita!

Sadehaalari saatu
Postauksessa mainoslinkkejä

SYKSYN LASTENVAATEYLLÄTTÄJÄ, KOTIMAINEN BLAA!

BLAA lastenvaatteet

Kotimaisten lastenvaatemerkkien ympärillä pyörii nyt aikamoinen buumi, mikä on tietenkin ihan superhienoa!

Ihania mallistoja on tullut monelta merkiltä, mutta syksyn yllättäjä on kyllä kotimainen Blaa. Tämän syksyn mallisto on erityisen onnistunut, ja valikoimasta löytyy ihania leikkauksia ja hauskoja kuoseja, sekä tietenkin myös aina tyylikästä yksiväristä. Enkä ihmettelisi yhtään, vaikka malliston huputtomasta hupparista tulisi seuraava hittivaate (joten käykää nyt tilaamassa omanne, kun näitä vielä saa, haha!).

Meillä on ollut merkin vaatteita jo ihan ensimmäisestä mallistosta asti, mutta vasta viime keväänä ihastuin merkkiin kunnolla, kun bongasin ihan täydellisen (ja vielä edullisen!) luomupuuvillaisen jumpsuitin (jumppiksia on muuten tässäkin mallistossa, kannattaa käydä kurkkaamassa!).
Me käytiin vähän aikaa sitten tutustumassa Blaan uuteen mallistoon ja sain valita omat lastenvaatelempparini pojille.

lastenvaateblogi

Yhdet tämän malliston mun superlemppareista löytyy Veikon päältä, eli tuo ihana huputon huppari ja ilmapallokuosiset baggy-housut. Tuota pusakkaa löytyy myös mustana ja ilmapalloa saa housujen lisäksi ainakin paitana, mekkona ja bodyna. Tuo huppari on aivan ihana, mutta myös käytännöllinen, sillä tuo kaulus nousee mukavasti lämmittämään kaulaa, mikä näin syksyllä ja talvella on tosi kiva.

Veikko on 111cm pitkä, ja molemmat kuvan vaatteista on 110/116cm koossa. Mitoitus on mun mielestä aika reilua, ja vastaa tuota tuplakoon isompaa kokoa. Koska vaatteiden malli on aika slimmi, ei pikkuisen reilu kokokaan näytä hassulta, ja ainakin mä tykkään tosi paljon, että vaatteen voi ostaa vähän reiluna (mutta silti istuvana) ja sillä on sitten pitkä käyttöikä. Käyttöikää näissä lisää myös hihojen ja lahkeiden pitkät resorit, jotka aluksi voi kääntää, ja lapsen kasvaessa sitten avata taas suoriksi.

blaa lastenvaatteet

Blaa lastenvaatteet

Blaa lastenvaatteet

Ihastuin tosi paljon myös hauskaan aasi-kuosiin, joka näkyy Viljamin päällä. Paitaa löytyy söpönä vaaleanpunaisenakin ja aaseja saa myös mekkona ja housunakin!

Viljami on noin 88cm pitkä, ja niin aasi-paita, kuin nuo ihanat rennot baggy-malliset collegehousutkin on 86/92cm koossa. Aika söppänä asu, vai mitä? Tässäkin paidassa me ollaan käännetty nyt hihojen resorit, ja helmassa on mittaa sen verran, että paita menee varmasti pitkään, mutta istuu päälle tosi hyvin nytkin. Ihanan pehmoiset luomupuuvillaiset collegehousut on mukavan simppelit ja näitä on helppo yhdistellä monenlaisten yläosien kanssa. Ai niin, housuissa on myös taskut, mikä ainakin käyttäjän itsensä mielestä on tosi hauskaa, haha!

lastenvaateblogi

kotimaiset lastenvaatteet

lastenvaatteet blogi

Mun mielestä on ihanaa, että valinnanvaraa lastenvaaterintamalla riittää ja on mahdollista ostaa trendikkäitä lastenvaatteita kotimaiselta merkiltä. Suuri osa Blaan vaatteista on luomupuuvillaa, ja Suomessa suunnitellut vaatteet ommellaan Euroopassa, Portugalissa.

Ilahduttavaa on myös se, että vastuullisesti tuotetut, kestävät lastenvaatteet eivät ole kuitenkaan kalliita, vaan Blaan vaatteet on moniin muihin lasten merkkivaatteisiin verrattuna varsin kohtuuhintaisia!

Ihanat Blaan vaatteet löydät täältä.

Blaa lastenvaatteet

Mitäs tykkäsitte asuista?

Blaan vaatteet saatu.

UUTTA OLOHUONEESSA

ellos valosarja

Meillä roikkui aika pitkään tuossa olohuoneen verhotangossa Happy Lights pallovalot, mutta taisin vähän kyllästyä niihin jossain vaiheessa ja otin ne kokonaan pois. Nyt syksyn tullen (ja joulun lähestyessä, iik!) ajattelin, että jokin valosarja voisi olla siinä taas kiva ja löysinkin Ellokselta justiin sopivan!

Meillä ei ole tällä hetkellä ollenkaan kattolamppua olohuoneessa, joten valosarja on oikeasti ihan käytännöllinenkin, kun tuo mukavasti lisävaloa olkkariin. Hetken aikaahan tuossa roikkui ihan vaan yksi lamppu johdon päässä, mutta sille on käyttöä toisessa huoneessa, joten ihan turhaksi ei jäänyt sekään.

Nyt kun vaihdettiin olohuoneessa vähän järjestystä, ja siirrettiin sohva pois ikkunan edestä, saatiin ekaa kertaa olohuoneeseen pitkät sivuverhot! Valkoiset yksinkertaiset verhot ovat 100% pellavaa ja ihanan ilmavat ja läpikuultavat, mutta kuitenkin kivan jämäkät. Tykkään kyllä kovasti, että verhot ovat oikeastaan aika huomaamattomat, mutta kuitenkin ihanan rennot.

Mulla on kyllä (omasta mielestäni, haha!) niin kivoja suunnitelmia tänne olohuoneeseen, etten malttaisi odottaa, että saadaan kaikki toteutettua. Mitään remonttia tai semmoista ei ole tulossa, mutta huonekaluja ja muita juttuja vaihtamalla olohuoneen ilme kyllä muuttuu paljon, ja aika eri näköistä täällä on jo nyt entiseen verrattuna. Olohuone on mun mielestä nyt keskeneräisenäkin kodikkaampi, kuin koskaan ennen ja se on kyllä aika ihanaa!

ellos valosarja

ellos verhot

ellos koristevalot

Mukavaa keskiviikkoa!

Elloksen tuotteet saatu.
Sisältää mainoslinkkejä.