Ei häikäise enää!

Tänään ne kolahti postilaatikkoon. Tämän kevään hittilasit, Babiators arskat.

Koko on 0-3 vuotiaalle tarkoitettu, ja ne näytti ensin kyllä tosi pikkuisilta… Kuitenkin päähän sovitettuna ne on ihan just eikä melkein! Ainut vaan, että meinaavat vähän valua pikkuiselta nenältä.

Mutta onhan ne nyt söpöt, ja nämähän pitäisi kestää ihan vaikka mitä. Ei kuulema pitäisi saada edes vääntämällä hajalle. Katsotaan kuinka käy… 


Löysin vähän aikaa sitten kaapista tuon Villervallan velourasun, jonka ostin talvella alesta. Se on 92cm ja nyt justiin sopiva! Täytyisi viikonlopun aikana pestä talvivaatteita pois, ja samalla voisi tehdä pientä inventaariota pojan vaatekaappiin, jälleen kerran kerätä pieneksi jääneitä pois kaappia täyttämästä ja samalla katsastaa mitä me vielä tarvitaan kevääksi.