JOULUTUNNELMAA KERA PIKKUTONTUN

Joulukuusta koristellessa en voinut olla räpsimättä muutamia jouluisia kuvia, niin ihana pikkutonttu kuusen ja herkkujen kanssa oli hääräilemässä.

Polkatikkujakin oli tarjoitus ripustaa kuuseen roikkumaan, mutta lopulta ne osoittautuivat täysin vastuttamattomiksi herkuiksi, ja päätyivätkin purkkiin asustamaan, sillon tällöin herkuteltaviksi.

Ostin muutama päivä sitten Name it:n punaiset ”joulufarkut” (jotka näissäkin kuvissa on lapsella jalassa, mutta ei nyt tietty yhdessäkään kuvassa näy…), ja koitin katsella farkkujen kaveriksi kivaa harmaata neuletta, ajatuksena kasata näistä asua kerhon pikkujouluihin, ja ehkä jouluaatollekin.

Mistään (lue: Ideaparkista) ei oikein sopivaa löytynyt, mukavimman näköinen tuli vastaan Mangossa, mutta siitä puuttui juuri Veikon koko. Myöskin Benettonilla olisi ollut kiva ihan perus harmaa neule, mutta siitäkään ei ollut sopivaa kokoa saatavana.

En viitsinyt ostaa mitään kakkosvaihtoehtoa, joten kotiin palattiin tyhjin käsin. Mukava ylläri odotti kuitenkin pojan vaatekaapissa, nimittäin sieltä löytyi aivan käyttämätön Pompin harmaaraidallinen neuleliivi ja sen kun puki valkoisen trikoopaidan kanssa, sai mukavan rennon jouluisen juhla-asun. 

Mukavaa viikonlopun jatkoa!