PÄIVÄ PIPSA POSSU MAAILMASSA

Me lennettiin perjantaina Lontooseen ja hurautettiin samantien Southamptoniin, että oltaisiin lauantaiaamulla jo valmiiksi täällä, eikä aikaa tuhraantuisi silloin matkoihin. Parin tunnin aikaeron takia me herättiinkin lauantaina virkeinä jo kuudelta (no okei, Veikko heräsi…) ja ensimmäiset sanat pojan suusta olivat, ”Pipsa maailmaan, Jee!! Tänään on minun päivä!”.

Pipsa Possu maailma on osa isompaa Paultons family theme parkia, vähän kuin Koiramäki Särkänniemessä. Olin etukäteen katsonut netistä, että Pipsa maailmasta löytyisi seitsemän huvipuistolaitetta, ja muutamia muita leikkipaikkoja. Ajattelin, että voidaan kuluttaa sitten loppupäivä siellä Paultonsin puolella, jos koko päivää ei saataisi Pipsa maailmassa kulumaan. Jep. Ei todellakaan tarvinnut miettiä ajan kuluttamista, hyvä että meillä riitti päivä pelkkään Pipsa maailmaan!

Kaikki Pipsa maailman huvipuistolaitteet oli tosi kivoja ja tietty pienille lapsille sopivia. Kaikkiin laitteisiin pääsi myös aikuiset mukaan, paitsi Dinosaurus seikkailuun, jossa tietyn pituusrajan ylittävät ajelivat yksin, Veikon kokoiset aikuisen kanssa.

Huvipuistolaitteden lisäksi alueella oli paljon muutakin nähtävää ja tekemistä, suosikiksi (varmaan jopa niitä laitteitakin suositummaksi) taisi nousta ”mutalätäköt”. Kaikki Pipsa Possua telkkarista katselleet tietävät, että Pipsa perheineen rakastaa kuralätäköissä hyppimistä, joten teemaan sopivasti myös Pipsa maailmassa pääsi pomppimaan kuralätäköihin. Kurahyppely oli hauskasti toteutettu, isolle keinonurmialueelle oli tehty ruskeita kuralätäkön näköisiä alueita, ja maasta pulputti monenmoista suihkulähdettä. Me ei oltu hoksattu ottaa uikkareita mukaan, mutta onneksi myymälästä löytyi (vähän liian isot) uimashortsit ja pyyhe, Pipsa-aiheisia tietty.

Kuralätäköiden vierestä löytyi alueen leikkipuisto, ihan hitti sekin. Alueella oli myös hop lop tyyppinen sisäleikkipuisto, jossa me ei käyty ollenkaan, niin paljon ulkonakin riitti nähtävää ja tekemistä, ja ilmakin oli mitä parhain ja lämpöinen.

Me ollaan käyty muutama vuosi sitten, ennen Veikon syntymää, Pariisin Disneylandissa, ja nyt tammikuussahan me oltiin Veikon kanssa Floridan Disneyworldissa. Rrrakastan Disneypuistoja, ne on aivan ihania, ja ihan varmasti niihin tulee mentyä uudelleenkin, mutta silti sanoisin, että näin pienille lapsille ja varsinkin Pipsa-faneille on Pipsa Possu maailma jopa kivempi! Kokonsa puolesta puisto oli juuri sopiva, ja kivan leikkipuiston ja mutalätäköiden vuoksi päivä oli paljon muutakin kuin laitteesta toiseen jonottelua.

Oikeastaan ainut, mitä odotin Disneypuistoista tuttuun tyyliin, oli se, että Pipsa Possu hahmot olisivat kierrelleet puistossa. Nyt Pipsa ja Pipsan pikkuveli Jyri tulivat muutaman kerran päivän aikana aidatulle parvekkeelle vilkuttamaan, kuin kuninkaalliset konsanaan, eikä hahmoja päässytkään halaamaan, mikä oli yksi etukäteen odotettu juttu. Onneksi tämä ei kyllä harmittanut lasta tippaakaan, niin paljon muutakin kivaa ympärillä oli ;)

Meillä on auto vuokrattuna ja ollaan oltu pari yötä nyt täällä Southamptonissa, mutta Pipsa Possu maailmaan pääsee näppärästi myös junalla tai bussilla Lontoosta, jos haluaa tehdä pienen päiväretken Lontoon reissun yhteydessä.

Viiden aikaan illalla, silminnähden onnellinen, mutta ihan rättiväsynyt lapsi tuumasi, ”Nyt haluan kotiin”, juuri sopivasti puolituntia ennen puiston sulkeutumisaikaa. Tämä kyllä oli Veikon päivä!