Nämä raskausviikot etenee sata kertaa nopeampaa toisessa raskaudessa, kuin esikoista odottaessa!
En voi sanoa unohtavani välillä olevani raskaana, mutta jotenkin raskaus ei ole samanlailla koko aika mielessä kuin ekalla kerralla, jolloin tiesin tasan tarkkaan mitä raskausviikkoa ja päivää parhaillaan eletään, tällä kertaa kun usein tuo pitää tarkistaa kalenterista…
Ja tänään kalenteri kertoo viikkoja olevan kasassa 29+3, joten 30. raskausviikko on kutakuinkin puolessavälissä! Tuo kolmosella alkava viikkoluku kuulostaa kyllä hurjan paljolta, vaikka viralliseen laskettuun aikaan onkin vielä kymmenisen viikkoa. Koska Veikko syntyi jo viikolla 37+2, pidän sitä jotenkin epävirallisena laskettuna aikana tälläkin kertaa! Vaikka ei kait siitä mitään voi päätelläkään, tämä vauvelihan saattaa pysytellä masussa tiukasti yliaikaiseksi saakka.
Ihan vielä ei ole sairaalakassia pakattu, eikä varmasti pakata vielä viikkoihin, mutta ajatukset synnytyksestä on alkaneet jo pyöriä mielessä.
Ensimmäinen synnytys käynnistyi lapsivesien menolla, ja matkalla sairaalaan tunsin koko raskausajan ensimmäiset supistukset. Noin puolenvuorokauden supisteluiden jälkeen oli vihdoin aika ponnistaa ja kymmenessä minuutissa maailmaan putkahti (no okei, ei se nyt ihan putkahtanut vaan aika kovasti siinä tehtiin töitä…) täydellinen pikkuinen poika, juuri hetkeä ennen, kunnes lääkäri säntäsi huoneeseen tarkoituksenaan ottaa imukupin avulla napanuora kaulan ympärille kietoutunut vauva maailmaan.
Kaikenkaikkiaan synnytyksestä jäi vain positiivinen mielikuva, eikä synnytys sinällään pelota tälläkään kertaa.
Ainut mikä mietityttää ja vähän huolestuttaakin, on meidän käytännön järjestelyt sitten synnytyksen käynnistyttyä. Meillä kun ei asu ketään lapsenvahtia pariasataa kilometriä lähempänä, eikä 3 vuotias lapsi taida olla paras seuralainen synnytyssairaalaan…
Toki tuon parisataa kilsaa ajaa parissa-kolmessa tunnissa, joten hyvällä tuurilla voitaisiin jompi kumpi mummoista hätyyttää paikalle, kunhan lähtö ei olisi ihan keskellä yötä, ja toisessa päässä oltaisiin myös lähtövalmiudessa pienellä varoitusajalla… :)
Miten te muut olette näitä juttuja ratkoneet, jos sukulaisia tai muuta tukiverkostoa ei ole lähellä?
Jos meillä kävisi niin hyvä tuuri, että saataisiin lapsenvahti ja mies pääsisi tärkeäksi tueksi mukaan, haluaisin kyllä synnytyksen jälkeen päästä potilashotelliin, jonne myös mies voisi tulla mukaan.
Onkos jollain kokemusta potilashotellista? Itselle tuo on vielä aivan vieras juttu, täytyisikin muistaa kysellä neuvolassa tuosta enemmän.
Itse raskaudessa ei ole mitään ihmeempää uutta, uusia viikkolukuja kummempaa. Masussa myllätään samaa hurjaa tahtia kuin ennenkin, eilen taisi yrittää pökätä takapuoltaan mahasta läpi ;)
Omaa isoa kokoa on tässä vaiheessa jotenkin vaikea hahmottaa, ja huvittavia tilanteita syntyy, kun koitan ahtautua kapeasta raosta sivuttain kääntymällä, vaikka sivusuunnassa taidan olla tällä hetkellä huomattavasti leveämpi kuin normaalisti päin… :D
Mitäs teille muille isomahaisille kuuluu?
Aurinkoista ja ihanaa viikonloppua!