SYNNYTYSKERTOMUS

Kuva: Piritta Lipiäinen


Tänään se on, due date, raskauden virallinen laskettu aika. Nyt kahden viikon ikäisen vauvan kanssa koko raskausaika tuntuu jo hassun kaukaiselta.

Esikoinen syntyi kolme viikkoa ennen laskettua aikaa, ja vaikka tiedän, että kaikki raskaudet ovat erilaisia, pidin tuota esikoisen syntymäaikaa vähän kuin epävirallisena laskettuna aikana tälläkin kertaa.

Silloin synnytys käynnistyi elokuvatyyliin vuolaalla vesien menolla, jonka jälkeen kävin suihkussa ja pakkailin viimeisetkin tavarat kasaan. Matkalla sairaalaan tunsin koko raskausajan ensimmäiset supistukset, ja noin puolenvuorokauden jälkeen syntyi meille pieni ihana poikavauva.

Koska mun mielestä synnytyskertomukset ovat supermielenkiintoisia lukea, ajattelin rustailla myös omani. Skippaa siis loppupostaus, jos synnytysjutut eivät kiinnosta!

Vastaava aika, jolloin esikoinen syntyi (37+2), ohitettiin ja päivät alkoivat matelemaan, sillä odottelin jo malttamattomana synnyttämään pääsyä… 

Vihdoin viikolla 37+4 illalla tuntui tuttu lorahdus, mutta tällä kertaa vettä ei tullutkaan kuin pikkuisen. Mitään ei tapahtunut ja aloin jo epäillä, ettei se mitään lapsivettä edes ollutkaan (mutta mitä muutakaan se näin jälkiviisaana olisi voinut olla…) Myöhemmin illalla lorahti taas vähäsen ja samoin kävi yöllä.

Aamulla soittelin synnytyssairaalaan, josta kehotettiin tulemaan näytille, sairaalakassin kanssa.

Aamutoimien jälkeen ajeltiin koko perheen voimin Taysiin, laukku mukaan pakattuna, mutta satavarmana siitä, että tarkastuskäynnin jälkeen meidän päivä jatkuu sunnuntaishoppailun merkeissä.

Sairaalassa jouduttiin odottelemaan kätilön tarkastuksen jälkeen useampi tunti päivystävää lääkäriä, ja vihdoin lääkärintarkistuksessa se varmistui. Testitikku kertoi lorahdusten olevan lapsivettä, vaikka lääkärin mukaan se onkin melko harvinaista ja epätodennäköistä, että vettä tulee vain vähäsen, kalvojen ollessa alhaalta edelleen ehjät. Koska lapsivesien katsottiin menneen jo edellisenä iltana, päätti lääkäri, etten pääse enää kotiin, vaan seuraavana aamuna synnytystä aletaan käynnistelemään, ellei se käynnisty itsestään, sillä vesien meno lisää vauvan tulehdusriskiä mitä kauemmin synnytykseen on aikaa.

Seuraavana aamuna halusi uusi lääkäri tehdä jälleen tarkistuksen, ja edelleen vahvistui, että lapsivettä on lorahdellut. Sovittiin, että saan päivän aikana kolmesti murusen käynnistystabletista, ja jos nämä eivät tepsi, jatketaan käynnistystä seuraavana päivänä synnytyssalissa.

Päivää kuluttelin ravaamalla Taysin rappusia ylös ja alas, toivoen, että se vauhdittaisi synnytyksen käynnistymistä…

Toisen lääkemurusen jälkeen piirtyi käyrille muutamia hentoja supistuksia, ja sen vuoksi en saanutkaan enää sitä sovittua kolmatta murusta, vaan se luvattiin antaa vasta seuraavana aamuna.

Onneksi ei tarvinnut odotella enää siihen aamuun, sillä samana iltana klo 23 tunsinkin ensimmäiset kunnon supistukset! Jee!! Supistukset tulivat heti viiden minuutin välein, ja jo vartin päästä lähdin hakemaan kätilöltä panadolia kipuun. Kätilö suositteli Tens-laitetta kipuun, mutta kuultuaan kivun olevan vain paikallisesti mahassa, totesi, ettei siitä ole silloin hyötyä, koska se tehoaa paremmin jos kipu on selän puolella. Niinpä sain pari geelipussia mikrossa lämmitettäväksi ja jumppapallon minkä päällä pyöritellä supistuskipua pois.

Tunnin päästä menin kertomaan kätilölle, että supistusten välillä ei juurikaan ole enää taukoa, ja ne tekevät jo tosi kipeää! Jouduin käyrille makoilemaan ja sisätutkimuksen jälkeen sain luvan siirtyä synnytyssaliin. Kätilö soitti miehelle 00.40, että saa lähteä ajamaan paikanpäälle ja lähti sen jälkeen keräämään tavaroitani huoneestani ja soittamaan synnytyssalia valmiiksi. 

Synnytyssaliin pääsin klo 00.56 ja ensimmäisenä saliin päästyäni pyysin saada epiduraalipuudutuksen jatkuvaan supistuskipuun!

Kätilö availi tietokonetta ja teki muita valmisteluja, kun tunsin jo kovaa ponnistamisentarvetta… Puudutukset jäivät saamatta, kun klo 1.07 vauva parkaisi ensiparkaisunsa, ihana täydellinen pieni poika! Sain pidellä pikkuruista täydellistä vauvaa rauhassa sylissäni, kunnes kätilö katkaisi napanuoran ja antoi vauvan puseroni alle takaisin syliini. 

Silloin klo 00.40 mies oli herännyt kätilön puhelinsoittoon, pinkaissut sängystä pystyyn, pukenut ja lähtenyt ajamaan noin puolentunnin matkaa sairaalaan. Vienyt auton parkkiin, mennyt ohjeiden mukaan synnytysvastaanottoon, josta oli ohjattu oikeaan synnytyssaliin. Perillä me odotettiin, minä ja puolituntia aikaisemmin syntynyt vauva. Tällä kertaa jäi kuvat ottamatta ja tsemppaukset tsemppaamatta, ei olisi ollut kyllä mitään mahkuja ehtiä ajoissa paikalle. Ehdin olla synnystyssalissa huimat 11 minuuttia, kunnes vauva syntyi! Koska vesien menosta oli niin pitkä aika synnytykseen, jäi potilashotellikin haaveeksi, mutta maailman paras palkinto sylissä ei se kyllä haitannut yhtään, kuten ei sekään, että mies ei ehtinyt tällä kertaa ajoissa paikalle.

Jos ensimmäisestä synnytyksestä jäi hyvä mieli, niin ei se huonosti mennyt tämäkään! Vaikka en koskaan olekaan haaveillut synnytyksestä ilman kivunlievitystä, niin jälkikäteen olen tosi iloinen, että sain senkin kokea. Ja jos vielä olisi synnytyksiä suunnitteilla ja saisi valita, niin ehdottomasti ottaisin mieluummin tämän parin tunnin supernopskan toimituksen, kuin pidemmän urakan kaikilla puudutteilla höystettynä!