KENGÄT JUURI TÄHÄN SÄÄHÄN

Enpä saanut taiottua auringonpaistetta näihin kuviin, vaan yhtä harmaalla linjalla mennään, miltä viime päivinä on ulkona näyttänyt. Mutta toisaalta tämä sää sopii tähän postaukseen tosi hyvin, nyt kun on arvioitavana kengät tismalleen tälle kelille.

Tässä syksyn aikana meidän perhe on saanut testailla yhdessä muutaman muun bloggarin sekä Facebookin kautta löytyneen testiperheen kanssa Crocsin uutuuskenkiä, joista olette saaneet blogista lukeakin ja nyt olisi sitten vuorossa AllCast Waterproof Duck Bootit. Kyseessä on Crocsin tämän syksyn uutuusmalli, joka on täysin vedenpitävä.

Naisille kenkää löytyy kolmessa värissä, joista itselleni valitsin värin espresso/red. Jykevästä ulkonäöstä huolimatta nämäkin kengät ovat uskomattoman kevyet, aivan kuten Crocsit yleensäkin. Parhaimmillaan kengät ovat mielestäni näille keleille kun on kylmää ja märkää, perus Suomen talvea siis… 

Pääasiassa olen käyttänyt näitä ulkoillessa, niin koiria lenkittäessä, vaunulenkeillä kuin lapsen kanssa leikkipuistossakin. Tänään puin kengät joulumarkkinoille, ja sain tallustella koleassa säässä lämpimin varpain, samaan aikaan kun Converseilla matkaan lähtenyt mies harmitteli kylmiä jalkojaan ;)

AllCast Waterproof Duck Bootia löytyy myös lapsille, ja Veikko sai omansa Crocsilta jo alkusyksystä. Näitä kenkiä onkin käytetty tosi ahkeraan siitä lähtien, eikä meille ole mitään perusgoretexejä hommattu lainkaan.

Tätä märkää ja sateista aikaa on ollut niin paljon, että nämä on kyllä olleet ehdottomasti eniten käytetyimmät ulkoilukengät tänä syksynä. Lämpöisillä ja sateisillä ilmoilla käytettiin kumppareita, mutta ilmojen viilentyessä siirryttiin näihin lämpöisiin kenkiin. Lapselta löytyy myös Crocsin Gust Bootit ulkoilukäyttöön, mutta niitä ollaan pidetty sitten niillä pikkupakkasilla mitä tässä on paristi ehtinyt olemaan, tai muuten kuivempina päivinä.

Näissä on muuten kätevä kiinnityssysteemi, ainoastaan tuo jalan päällä menevä tarra aukaistaan ja kengän saa sujautettua jalkaan! 

Blogini sivupalkista löytyy alekoodi Crocsin verkkokauppaan, koodilla KARKKIPURKKI10 lähtee hinnasta pois -10%. Kantsii myös seurailla Crocsia instagramissa (@crocssuomi), sieltäkin saattaa bongailla aleja ja muuta kivaa!

Miltäs näytti nämä kengät? Jokos joltain näitä löytyy?


Postauksessa näkyvät kengät saatu Crocsilta