IHAN TAVALLINEN VIIKONLOPPU

Heippa taas! Mitenkäs teidän viikonloppu on sujunut? Meillä on takana kiva, ihan tavallinen viikonloppu. 

Eräs lukija kyseli, miten meidän viikonloppu eroaa arkipäivästä. Aika samoja asioita me tehdään arkena ja viikonloppuisin, mutta viikonloppuisin useimmiten saadaan olla koko perhe vapaalla ja tehdään sitten yhdessä jotain kivaa. Viikonlopulle myös osuu viikon spessut jutut, kuten karkkipäivä ja aika uutena juttuna pelipäivä. 

Eilen miehellä oli kuitenkin työpäivä, ja me jäätiin poikien kanssa kolmistaan kotiin. Katseltiin vähän aamulastenohjelmia, syötiin hidasta aamupalaa, laittelin karjalanpaistia jo aamutuimaan uuniin, lenkitettiin koiria, ulkoiltiin ja liukasteltiin loskassa ja jäällä, pulkkailtiin mäessä, jossa paikka paikoin paistoi maa lumen alta. Tulostettiin netistä värityskuvia, rakennettiin pikkulegoilla. Veikko käytti sovitun kolme varttia legopeliä iPadilla pelaten, vauva nukkui samaan aikaan ja mä käytin oman aikani imurin varressa heiluen. Tehtiin jälkkäriä, istuttiin sohvalla vauvaa imettämässä ja luettiin samalla satukirjaa. Issee tuli töistä kotiin ja mä pääsin koiria lenkittämään lähes kahta kättä heiluttaen, eli vain neljää hihnaa pidellen, ilman vauvanvaunuja ja pulkkaa! 

Tänään meillä oli koko perheen yhteinen vapaapäivä ja loskassa ja vesisateessa koiria lenkittäessä mietin, että voitaisiinkin skipata aamupäivän ulkoilut ja tehdä jotain muuta. Tuumasin, että pidetäänpäs perhepalaveri, johon Veikko innokkaana, ”Minä minä, minä valitsen palapelin!” haha! 

No, palaverin lopputulos oli, että lähdetään kaupungille, käydään ostamassa eteiseen yksi peili ja käydään samalla syömässä. Peili löytyi, mutta päätettiinkin hakea vain kotiin jälkkärit ja tulla kotiin syömään. Issee lähti vauvan kanssa vaunuttelemaan ja mä ja Veikko suunnattiin elokuviin katsomaan Risto Räppääjää.

Sellainen viikonloppu meillä, mites teillä?

Kuvissa näkyvä sitteri, vauvan pandapaita, nespresso kahvikone ja osa crocseista saatu blogin kautta.