KESÄISET ASUT EMMA OCH MALENALTA JA KESÄN LEMPITENNARIT

Me ainakin odotellaan jo kovasti kunnon hellelukemia. Sitä, että ulos lähtiessä riittää, kun tökkää kengät jalkaan ja välillä on ihan pakko pyöräillä jätskikioskille viilennystä hakemaan, hah!

Ihan hellettä ei vielä eilen ollut, mutta sen verran lämmin kuitenkin, että uskallettiin ulkoilla ilman takkeja pelkillä huppareilla, ja hetkittäin auringossa saattoi olla jo teepaitasillaankin. Tästä innostuneena soviteltiin vauvalle yhtä tulevan kesän lemppariasua, supersuloista shortsihaalaria aivan ihanien Ralph Laurenin tennareiden kanssa.

Shortsihaalari on ruotsalaisen Emma och Malenan, joka oli mulle entuudestaan tuntematon merkki. Emma och Malenalta löytyy raikkaita merihenkisiä vaatteita, niin hillittyä ja aina toimivaa raitaa, kuin hauskoja kuosejakin. Laadukkaan tuntuiset vaatteet on ilahduttavasti valmistettu Euroopassa!

Jo tuotekuvia katsellessa ihastuin merkkiin ihan täysin, ja nyt livenä vaatteita hypistelleenä tiedän, että tämä kipusi yhdeksi meidän lempimerkeiksi.

Myös isoveli sai testata tätä meille uutta merkkiä, Veikolla on Emma och Malenan hauska hyljeteepaita ja tummansiniset collegehousut vauvan shortsihaalariin mätsäävin aaltoyksityiskohdin.

Näihin merihenkisiin asuihin sopii kivasti Ralph Laurenin tennarit, vauvalla valkoisena ja Veikolla tummansinisenä (tuo yllä oleva kuva muuten vähän vääristää väriä, todellisuudessa tennarit on vielä tummemman siniset, lähes mustat).

En ehkä kestä, miten söpöt nuo pikkutennarit on vauvalle! Ison plussan ne saa siitä, että nämä myös oikeasti pysyy pikkuisissa jaloissa. Ainakin meillä vauva on kova potkuttelemaan, ja yleensä saa olla tarkkana, että töppöset pysyy menossa mukana, eikä kotiin palata tuhkimon tyyliin yhdellä kengällä. Tuota samaa vauvan pehmeäpohjaista tennaria löytyy myös tummansinisenä ja tytöille aivan ihanana pinkkikukallisena versiona! Suloiset tennarit oli pakattu kauniiseen lahjarasiaan, mistä tuli mieleen, että pikkutennarit on myös tosi kiva ja käytännöllinen lahjavinkki vaikka babyshowereihin tai kastejuhlaan! 

Isommillekin lapsille tennaria olisi löytynyt trendikkäästi kokovalkoisena, mutta päädyin käytännön syistä aina toimivaan tummansiniseen. Meidän rymyäjän tuntien valkoisilla tennareilla olisi hypätty kuralätäkköön ja kiivetty savikasalle jo ennen kuin oltaisiin kotipihasta ehditty eteenpäin, haha! Toki valkoisetkin tennarit on varmasti toimivat siistimpään menoon, ja onhan ne aivan ihanat!

Mitäs tykkäätte näistä kesäasuista?