Moni meidät livenä tunteva on ihmetellyt kuullessaan, että meidän perheen automatkat lasten kanssa sujuu mainiosti. Veikko on aika meneväinen, eikä monelle tule mieleen, että vilkas poika malttaa istua autossa pitkiä matkoja.
Me tykätään liikkua paljon, ja meidän onneksemme lapsetkin jaksavat matkustaa kulkuvälineestä riippumatta. Varmaan toki on paljon kiinni siitäkin, että molempia on kuskattu vauvasta alkaen, mutta tietty meilläkin on omat niksit, millä taltutetaan alkavat ”joko pian ollaan perillä” jankutukset.
Tässä meidän perheen vinkit viihtyisimpiin automatkoihin (ja sama lista pätee toki mihin tahansa kulkupeliin).

1. Lahjo leluilla. Lelukaupoista löytyy monesti hylly, jossa myydään kaikenlaista pientä hassua (ja todellakin turhaa) tilpehööriä, eli aivan loistavaa matkaviihdykettä! Osta matkan pituudesta riippuen näitä muutaman euron leluja jemmaan tylsiä hetkiä varten, mutta älä missään nimessä paljasta pienille matkalaisille lelujemmaasi ennen reissua, muuten lelut on tutkittu jo ennen kuin olette kurvanneet kotipihasta eteenpäin.
2. Kuluta aikaa askarrellen. Jos turhanpäiväiset pikkulelut ei sovi teidän periaatteisiin, niin hanki tarrakirja ja tarroja (näitä löytyy muuten tosi kivoja valmiita settejä lehtiosastolta) tai muuta pientä autoon soveltuvaa askartelutehtävää.
3. Napostele. Matkan pituudesta riippuen, sujauta käsilaukun sivutaskuun, tai pakkaa kokonainen reppu täyteen pientä naposteltavaa. Tylsällä hetkellä, tai pikkunälän yllättäessä takapenkki hiljenee rusinapaketin, suolakalojen, imettävien soseiden tai ruissipsien avulla. Vältä kuitenkin sokerisia herkkuja, kuten karkkia, ellet halua takapenkin kuulostavan festarikansalta loppumatkan ajan.

4. Pysähdy hampurilaiselle. Jos matka vaatii ruokataukoa, ja lapsesi kinuaa hampurilaiselle (taka-ajatuksena tietenkin se lastenaterian kylkiäisenä tuleva lelu), niin suostu pyyntöön, sillä hampurilaispaikan yhteydessä on todennäköisesti myös leikkipaikka, jossa purkaa hetki energiaa. Ota myös se lelu, sen parissa kuluu mukavasti taas muutama kilometri.
5. iPad. Tämä on meillä se viimeinen oljenkorsi. iPadin parissa kuluu aikaa niin kauan, kuin koneessa riittää akkua. Lataa padille lapsen iän ja mielenkiinnon kohteiden mukaan pelejä. Yksi superkiva sovellus on Satukirjasto, joka pitää sisällään mm. valmiiksi luettuja tuttuja satuja, joista muutaman voi ladata myös offline-tilaan, jos netti ei ole käytössä. Varsinkin pitkällä matkalla satujen kuuntelu voi olla mukava vaihtoehto lastenohjelmien tapittamiselle.
Näillä vinkeillä meillä taittui niin keväinen Lapin reissu (11h), kuin Ruotsin läpi Tanskaan ajokin (sama 11h), eikä kenelläkään jäänyt huomattavia traumoja, vaan kovasti uusi reissu kutkuttelisi, jopa neljävuotiasta, joka ikänsä puolesta on varsin potentiaalinen pitkien automatkojen kammoaja.

Kuvat Karkkipurkin Instagramista
Mitäs vinkkejä teillä on automatkoille?
Sis. mainoslinkin