KEVÄT TULI MEILLE!

Vaikka mä tykkäänkin talvesta (siis oikeasta talvesta, johon kuuluu lunta ja pikkupakkanen), niin mun mielestä on silti ihana jo vähän fiilistellä tulevaa kevättä. Innostua uusista lastenvaatemallistoista ja miettiä vähän kodin sisustustakin keväisemmäksi talven jäljiltä. Yksi takuuvarma kevään merkki on kauppoihin ilmestyneet kotimaiset tulppaanit, ja niillä onkin kiva tuoda kevät kotiin!

Mun mielestä viikonloppu on ihan parasta aloittaa siivotussa kodissa, kun jääkaappi on juuri täytetty vähän spessummilla viikonloppuherkuilla, ja siinä ruokaostosten lomassa on vielä napattu kimppu tai pari tuoreita kukkia matkaan. Näin kevättalvella tietenkin lähikaupastakin löytyviä kotimaisia ja edullisia tulppaaneita.

Tulppaanien hoito-ohje on melko yksinkertainen ja oikealla hoidolla kukat saakin säilymään pidempään. Kotona tulppaanien varresta leikataan ensin pari senttiä pois, ja kimppu laitetaan muovikääreineen veteen noin puoleksi tunniksi (Näin varsien nestejännitys palautuu ja kääre antaa tukea varsille). Vesi kannattaa vaihtaa maljakosta pari kertaa viikossa, ja samalla voi taas varsia vähän lyhentää. Jos on mahdollista pitää tulppaaneita välillä viileässä, niin se kannattaa, sillä silloin tulppaanit myös säilyvät pidempään.

Mun mielestä on kätevää, että tulppaaneita saa oikeastaan jokaisesta ruokakaupasta, ja kukat saa silloin helposti napattua kotiin muiden ostosten yhteydessä, ja toisekseen, ne ovat ihanan edullisia! Kimpun kevättä saa kotiin muutamalla eurolla, ja kolmella kimpulla (joka ei sekään maksa kimppujen koosta riippuen kuin kympin-pari) saa kotiin jo ihanan kukkameren, varsinkin jos tulppaanit ripottelee useaan pieneen maljakkoon.

Tiesittekö, että Suomessa myydyistä tulppaaneista 95% on kotimaisia? Aikamoinen lähikukka, ja lyhyet kuljetusmatkat ovat paitsi ekologisia, myös takaavat sen, että kukat ovat tuoreita ja näin ollen myös kestäviä.

Tulppaanilajikkeita on maailmassa yli 20 000 erilaista, ja Suomessakin viljellään yli kahtasataa erilaista lajiketta. Viljelymäärä onkin nyt Suomessa noin 75 miljoonaa, eli kaikkien aikojen suurin määrä! Kannattaa muuten kukkia ostaessa kurkata, että tulppaanien kääreestä löytyy Sirkkalehtimerkki, sillä siitä tunnistaa varmasti kotimaisen tuotteen. 

Vaikka muuten en olekaan hamstraajaluonne, ja koitan pitää kaappien tavaramäärän maltillisena, niin jostain hassusta syystä säästän talteen noita lasisia mehu- ja smoothiepulloja. Ne on vaan tosi söpöjä, ja meillä kyllä lapset tykkääkin juoda niistä pillillä kaakaota tai smoothieta, ja sopiipa ne ihan loistavasti pikkuisiksi maljakoiksikin. Niillä saa mun mielestä tosi kivan asetelman tehtyä ja lopputulos näyttää eriparipulloissa ihanan huolettomalle ja rennolle.

Kauniistikotimainen.fi sivustolta löytyy kivoja vinkkejä ja tietoa tulppaanien ystäville, kannattaa käydä kurkkaamassa!

Joko teillä on tulppaanikausi korkattu?


Ps. Muistattekos vielä, kun viime viikolla kerroin yhden salaisuuden, ja vihjailin, että toinenkin olisi vielä tulossa..? Huomenna on vihdoin tuon toisen pienen salaisuuden vuoro, hih!