IHANA NAANTALI JA HOTELLIVINKKI

 

naantali

naantali

Tehtiin ihana minireissu Naantaliin vähän aikaa sitten, ja taas jäin ihmettelemään, että miksi ihmeessä me ei harrasteta enemmänkin kotimaan matkailua! Sitä melkein aina haaveilee reissuista Suomen rajojen ulkopuolelle, vaikka täältä kotimaastakin löytyy aivan ihania paikkoja vierailla. Ja varsinkin näin lapsi- ja koiraperheenä tämmöinen kotimaan matkustus on vielä superhelppoakin, kun ei tarvitse miettiä koirille hoitajaa tai matkatavaroitten painorajoja, kun kaiken tarpeellisen (ja vähän päälle) voi nakata auton peräkonttiin.

Meillä oli Naantaliin tietenkin tärkeimpänä suunnitelmana viettää päivä Muumimaailmassa, mutta ekalle päivälle meillä ei ollut mitään ihmeempiä ajatuksia. Kierreltiin ja käveltiin ihanassa vanhassa kaupungissa, poikettiin välillä jätskille ja käytiin pulikoimassa Nunnalahden uimarannalla. Kun illemmalla alkoi tulla nälkä, oli Veikolla määrätietoinen toive. Poika halusi lohikeittoa, ja sitä me onneksemme löydettiinkin Rantaravintolan menusta, aivan loistavalta sijainnilta ihan satamasta, jonne poikettiin ruokailemaan. Välillä onkin parasta viettää aikaa juuri näin, vailla etukäteen tehtyjä suunnitelmia ja mennä vain fiiliksen mukaan.

hotel palo

hotel palo

hotel palo

hotel palo

hotel palo

naantali hotelli

Hotellivalinta osui ihan nappiin, ja Hotel Paloa voin kyllä suositella jokaiselle lapsiperheelle, joka viehättyy sympaattisesta vanhanajan tunnelmasta, ja arvostaa loistavaa sijaintia.

Me haluttiin yöpyä jossain persoonallisessa pikkuhotellissa, ja Hotel Palo oli justiin sellainen, mitä toivottiinkin. Ihanassa vanhaan tyyliin sisustetussa pienessä hotellissa oli vain neljätoista huonetta, ja huoneisiin useita eri sisäänkäyntejä, mikä teki hotellista aika rauhallisen.
Meidän huone (nro 13) sijaitsi hotellin rauhallisimmassa päädyssä, ja samasta sisäänkäynnistä oli kulku vain meidän suureen kahden hengen huoneeseen, ja naapurihuoneeseen (nro 14), joka oli perhehuone erillisellä makkarilla.
Siinä sisäänkäynnin edessä oli myös pieni terassi pöytineen ja tuoleineen, jonne oli kiva jäädä istumaan iltaa lämpöisessä kesäyössä lasten mentyä nukkumaan.

Viereiseltä tontilta löytyi mukava leikkipuisto, ja tuo leikkipuisto oli tosiaan aivan lähellä, ja justiin tuolla puolella taloa, jolla meidän huone sijaitsi. Ellei välissä olisi ollut rehevää pensasaitaa, olisi ikkunasta nähnytkin ihan suoraan puistoon. Me kyllä pidettiin paljon ovea auki, ja isomman pojan saattoi päästää yksinkin leikkipuiston puolelle, ja lapsi oli ihan puhe (tai huuto) -etäisyyden päässä. Jos hotellissa yöpyy lasten kanssa, niin kannattaa kyllä ottaa justiin jompikumpi noista huoneista tuosta leikkipuiston puoleisesta päädystä.

Tuolla hotellissa tuli kyllä hauskalla tapaa vähän mökkifiilis. Tämmöinen onkin ihan parasta ja mun makuun sopivaa mökkeilyä, kun sijainti on ihan loistava, huoneesta löytyy kaikki mukavuudet, ja aamulla saa kävellä valmiiseen aamiaispöytään. Aika harvoin me maltetaan reissuilla viipyä hotellilla, mutta tällä kertaa oli kyllä ihana hakea Muumimaailmapäivän jälkeen rättiväsyneinä take away ruokaa ”omalle terassille” ja jäädä siihen istuskelemaan ja kesken päivänkin mies kävi vähän pitämässä koirille seuraa, kun me muut humputeltiin Muumimaailmassa aamusta iltaan.

hotel palo

hotelli naantalissa

hotelli naantali

hotel palo

hotel palo

Meidän reissukuumetta on yleensä jarrutellut terrierijengi, kun ei ihan jokaisen viikonloppureissun takia olla viitsitty järkätä koirille hoitajaa. Aikaisemmin ei oikein voitu neljään koiraa ottaa mukaan, mutta nyt kun meidän lauma on kutistunut kahteen karvakuonoon, on helppo ottaa koiratkin mukaan kotimaan reissuille ja tällä kertaa oli kyllä lenkkireititkin ihan parhaat.

Hotelli sijaitsi tosi kivalla paikalla, aivan vanhan ja uuden kaupungin rajamailla. Muumimaailmaan ja Nunnalahden uimarannalle käveli vain muutaman minuutin, mutta keskustan ruokakaupatkin oli ihan nurkan takana. Hotellissa tarjoillaan aamiainen, mutta muuten siellä ei ole ravintolaa, joten me käytiin lähikaupasta hakemassa lapsille vähän iltapalaa.

Oli myös tosi kätevää, että hotellin pihassa oli pysäköintipaikkoja, ja me jätettiinkin auto pihaan kun tultiin, ja sitä tarvittiin seuraavan kerran vasta kotiin lähtiessä.

Tämä oli muuten meidän kolmas kerta Muumimaailmassa, ja aikaisempina vuosina me ollaan vaan ihastuksesta huokaillen kävelty Naantalin vanhan kaupungin läpi, ja mietitty, miten ihana olisi jäädä Naantaliin yöksi. Olikin tosi ihanaa, kun tällä kertaa ehdittiin nähdä Naantalia vähän enemmän, kuin vain yhden kadunpätkän verran, ja saatiin viettää aikaa siellä ihan kaikessa rauhassa.

naantali rantaravintola

naantali

hotel palo

hotel palo

Koska tähän postaukseen tuli jo tsiljardi kuvaa, ja Muumimaailmasta kuvia on vähintääkin saman verran, jätän muumikuulumiset toiseen kertaan. Palataan niihin vaikka ensi viikolla.

Tykkäättekös te reissata kotimaassa?