Mua on aina vähän huvittanut, miten jotkut eivät malta leikkauttaa lapselta ekaa kertaa hiuksia, siis niitä vauvahaituvia pois.
Kun Veikko syntyi, odotin, että lapsella olisi kalju pää, aivan kuten mullakin varmaan ekan vuoden ajan, mutta sainkin syliini pikkuisen tummatukkaisen vauvan, maailman söpöimmän mutruhuulen. Vuoden ikäisenä tuota tukkaa sojotti epäsiististi joka puolelle ja käytiinkin hyvillä mielin leikkaamassa hiukset tutulla kampaajalla, mitäs niitä vauvahaivenia säästelemään.
Mutta sitten meille syntyi pikkuinen kaljupää, jolle hiljalleen kasvoi valkoista nukkaa päähän. Vuoden päästäkin valkotukkainen lapsi näytti vielä aika kaljulle, kun tuo supervaalea hius ei juurikaan erottunut päästä. Tällä hetkellä, vuoden ja yhdentoista kuukauden iässä lapsella on maailman söpöin kasaritukka, päältä lyhyt ja niskassa tuulessa hulmuava takatukka. Niin. En millään malttaisi leikata noita ihania vauvahaivenia pois!
Tänään varasin isoveljelle parturiin aikaa, ja hups, vähän kuin vahingossa otin ajan pikkuveljellekin. Siihen perään kun sopivasti löytyi toinenkin pikkupoikien hiustenleikkuuaika. Iso ja vaikea päätös on nyt sitten tehty, hei hei vauvatukka! Nyt sitten fiilistellään viimeiset päivät tuota ihanaa vauvalookia, sillä tiedän niin, kuinka lapsi näyttää heti paljon isommalta uudella lyhyellä, isojen poikien tukalla. Sniif!
Vai voisikohan sen ajan vielä sittenkin perua, hih!
Tällä viikolla tämä napero aloitti myös ensimmäisen harrastuksensa, naperojumpan. Kai se pitää uskoa, että tämä melkein kaksivuotias ei ole enää vauva, ihan pian nimittäin aloitellaan myös kerhossa, iiks!
Ensi viikonloppuna meillä juhlitaankin molempien poikien synttäreitä sukulaisten kanssa, joten pikkuhiljaa aletaan taas virittäytyä juhlatunnelmiin!
Mukavaa viikonloppua!