MENOVINKKI & ARVONTA: VOITA LIPUT SÄRKÄNNIEMEN KOIRAMÄEN KUMMITUSJUHLAAN!

koiramäen kummitusjuhla

Ennen kuin joululaulut kajahtavat kaupoissa ilmoille, on kauppojen hyllyille ilmestynyt hurjan jännittäviä Halloween-tuotteita. Meillä myös viisivuotias on pannut merkille kauppoihin ilmestyneet jännät kummitusasut, kurpitsalyhdyt ja muun loppusyksyn sesonkiin kuuluvan rekvisiitan, ja kysellytkin jo kovasti, että koska se Halloween oikein sitten on.

Ehkä tiedättekin, että mä oon ihan hulluna itsekin kaikenlaiseen teemajuttuun, ja vähän tuuminkin, että järkkäisinkö tänä vuonna ekaa kertaa lapsille Halloween-juhlat meillä kotona. Onneksi en kuitenkaan ole puhunut tuosta ideasta (joka olisi epälemättä saanut suuren kannatuksen perheen pienimmiltä) ääneen, sillä meillä on juhlittu lasten synttäreitä niin moneen otteeseen aina elokuun lopulta ihan tähän lokakuun alkuun, että juhlienjärkkäämiskiintiö on nyt hetkeksi täynnä, haha!

Sainkin kuin tilauksesta vinkin aivan loistavasta jutusta, nimittäin Särkänniemen Koiramäen kummitusjuhlasta! Koiramäki on yksi meidän lempparikohteista, ja nämä teematapahtumat aina tosi kivoja. Kovasti Halloweenia odottava viisivuotias myös innostui kummitusjuhlasta kovasti, eikä meillä nyt maltettaisi odottaa, että päästään (sopivasti) jännittävään tunnelmaan mukaan.

Kummitusjuhlan aikaan Koiramäessä seikkailee hirmuisen hauska kummitusperhe.
Tervetuloa kummitustansseihin, Kreivi Drakkulan vampyyrioppitunnille ja Noita Koukkunokan loitsukouluun! Kumitusjuhlassa pääset myös osallistumaan kummitussuunnistukseen, leikkimään leikkipaikoissa sekä askartelemaan kummallisissa puuhapajoissa. Ruukin Patruuna von Töttermanin tallissa sekä maatilan piha-aitauksissa kummitusjuhlan vieraita odottavat Koiramäen eläimet.

Koiramäen talossa voi leikkiä vanhanajan puuleluilla ja laskea liukumäkeä pitkin uunin luukusta ulos. Uskallatko kurkistaa sängyn alle? Siellä saattaa piileskellä mörkö. Kreivi Drakkula toivottaa kaikki pelottomat hurjapäät leikkimään linnansa uumeniin. Drakkulan linna on oikeasti hirmuisesta ulkomuodostaan huolimatta vallattoman hauska leikkipaikka, jossa voi kiipeillä monessa eri kerroksessa, laskea liukumäkeä ja mm. ampua pallotykillä. Huomioithan, että Drakkulan linnaan pääsee leikkimään yli 5-vuotiaat lapset ja 4-5-vuotiaat voivat tulla yhdessä aikuisen kanssa. Jos jalat kaipaavat verryttelyä, voi kisailla luutaradalla, heitellä lepakkopalloja maatilan pihapiirissä tai osallistua jännittävään kummitussuunnistukseen.

Koiramäen kummitusjuhlassa voi askarrella kummallisissa puuhapajoissa. Jokainen pääsee halutessaan askartelemaan mm. oman versionsa Heikki Hämähäkistä. Kannattaa muuten pitää silmänsä auki Koiramäessä, Heikki Hämähäkin voi löytää seurailemasta kummitusjuhlan viettoa yllättävistä paikoista.

Koiramäessä vietetään kummitusjuhlaa la 22.10, la 29.10 ja la 5.11 klo 16-20.
Hurjasta nimestään huolimatta Koiramäen kummitusjuhla sopii koko perheelle ja perheen pienimmätkin ovat tervetulleita hauskanpitoon. Jos juhlavieraat rohkenevat pukeutua teeman mukaisesti, on heti portilla luvassa hauska yllätys!

Me tietenkin malttamattomina ajateltiin mennä kummitusjuhlaan heti ensimmäisenä mahdollisena päivänä, eli 22.10 ja arvatkaapas pukeudutaanko me teeman mukaisesti? No tietenkin!

Lippujen hinnat, sekä muuta tietoa tapahtumasta: Koiramäen kummitusjuhla

särkänniemi koiramäki

särkänniemi

koiramäki kummitusjuhla

Arvonta!

Arvotaan kahden Kummitusrannekkeen lippupaketti Koiramäen kummitusjuhlaan. Kummitusrannekkeella pääsee Koiramäen kummitusjuhlan lisäksi muihinkin Särkänniemen kohteisiin, eli Akvaarioon, Planetaarioon ja Näsinneulaan.

Tykätäänkö teillä Halloweenista, tai muista teemajuhlista? Kerro se kommenttiboxissa, niin olet mukana arvonnassa!

Arvonta päättyy su 16.10 klo 22.00

Psst… Karkkipurkin Instagramissa on käynnissä samanlainen arvonta, joten voit tuplata voittomahdollisuudet osallistumalla arvontaan myös siellä!

särkänniemi koiramäki halloween

Postauksen kuvat: Särkänniemi
Arvonnan tarjoaa Särkänniemi