MENOVINKKI: KIVINIITYN KOTIELÄINPUISTO

kiviniityn kotieläinpuisto

Eilen aamulla mietittiin, mihin käytettäisiin kaunis kesäinen sunnuntaipäivä. Käytäisiinkö puutarhamyymälässä ja tultaisiin kotiin tekemään pihahommia. Niitä kyllä riittäisi, mutta kuulostaa aika tylsälle (joo, en ole mikään viherpeukalo…). Vai tehtäisiinkö sittenkin jotain hauskaa. Arvaattekos kumpaan päädyttiin…

No siihen hauskaan tietty! Olen ennenkin kirjoitellut Kiviniityn kotieläinpuistosta, mutta muistuttelenpa tästä kohteesta nyt uudelleen, sillä varmasti moni miettii kivoja lapsiperheille sopivia menovinkkejä kesän aurinkoisille päiville.

kiviniityn kotieläinpuisto

perheblogi

perheblogi

matkablogiPaita Vero Moda // Housut Vila // Tennarit Converse

Kiviniityn kotieläinpuisto löytyy Sastamalasta, puolen tunnin ajomatkan päästä Tampereelta. Puistosta löytyy monenlaista kotieläintä suloisista marsuista ja pupuista hurjiin villisikoihin. On poroja, strutseja, vuohia ja riikinkukkojakin. Lisäksi alueelta löytyy leikkipuisto, pari pomppulinnaa, polkuautoja, sähkömönkijöitä ja muuta puuhasteltavaa, joten aikaa saa kyllä kulumaan monta tuntia. Leikkipaikan luona on myös pari kertaa päivässä peräkärryajelua, ja lisämaksusta kerran päivässä järjestetään myös poniratsastusta.

Me meinattiin jumittua heti alkumetreille pupuaitausten luo, sillä lapset eivät olisi millään malttaneet jatkaa pörröisten pitkäkorvien luota matkaa. Pienempi yritti heikoin tuloksin halata pupuja verkkoaidan läpi, mutta onneksi aidan rakosista pystyi kuitenkin syöttämään töpöhännille voikukan lehtiä ja vähän rapsutellakin. Pupujen lisäksi toinen poikien suosikkikohde oli aasiaitaus, missä hauskat aasit tulivat aidan viereen rapsuteltaviksi ja syötettäviksi. Lasten kikatuksesta ei meinannut tulla loppua, kun toinen aaseista kurkisteli aidan raosta ja pienempi pojista ehti aina moiskauttaa suukon aasin karhealle turvalle.

kiviniityn eläinpuisto

kotieläinpuisto blogi

perheblogi

kesäkohteet blogi

Kiviniityn eläinpuistosta löytyy pieni kahvila, mutta varsinaista ravintolaa alueella ei ole. Sinne kannattaakin siis lähteä omien eväiden kanssa, ja varata mukaan myös grillattavaa, sillä alueella on useampikin grillauspaikka ja reilusti pöytiä, joiden ääressä eväitään voi puputtaa.

Me käytiin hakemassa eväskori autosta, kun oltiin kierretty kaikki eläinaitauksen läpi, ja parkkeerattiin eväidemme kanssa kätevästi pupuaitauksen vierestä löytyvään grillauskatokseen, niin saatiin syömisten jälkeen jäädä vielä hetkeksi rauhassa siihen istuskelemaan, kun lapset touhusivat pupujen kanssa. Haettiin vielä kahvilasta jäätelöt jälkkäriksi koko porukalle, ja kun jalkoja oli lepuutettu tarpeeksi, suunnattiin peuhaamaan leikkipaikan pomppulinnoille ja huristelemaan sähkömönkijöillä.

kesämenot blogi

perheblogi

perheblogi matkablogi

lasten kanssa blogi

Rentona sunnuntaiasuna mulla oli House of Brandonista saamallani lahjakortilla tilaamani ihanan kesäiset pellavahousut ja hauska pilkullinen paita (joka on muuten nyt alessa kympillä täällä!). Asu oli justiin sopivan rento ja mukava, kun sekä ylä-, että alaosa olivat väljiä, mutta nuo housut toimivat kyllä kivasti tiukemmankin yläosan kanssa.

House of Brandonilla alkoikin justiin eilen suuri kesä-ale, josta löytyy paljon myös kevään ja kesän uutuuksia. Kannattaa käydä kurkkaamassa, kun alevalikoima on vielä parhaimmillaan!

perheblogi

Mitäs te tykkäätte tehdä aurinkoisina sunnuntaipäivinä?

Sisältää mainoslinkkejä