VINKKI EDULLISEEN JA IHANAAN TOPPAHAALARIIN!

ellos talvihaalari

Sisältää saatuja tuotteita ja mainoslinkkejä

Mä oon aina ihan innoissani, kun seuraavan kauden vaatteita alkaa tulla myyntiin. Viimeisen kuukauden ajan onkin talvivaatteita tipahdellut mukavasti myyntiin, ja meillä alkaakin olla jo talven toppa-asiat aika hyvällä mallilla. Mun mielestä sopiva minimimäärä ulkovaatteita talveen on kaksi toppahaalaria ja yksi toppatakki. Haalareilla ulkoillaan ja takkia tarvitaan sitten muihin menoihin. Tykkään, että toppahaalareita on kaksi ihan jo vaihtelunkin vuoksi, mutta on myös käytännöllistä, että leudoilla ja koville pakkasille on omat haalarit ja tarvittaessa haalarin voi nakata pesukoneeseenkin, kun kaapista löytyy kuitenkin puhdas ja kuiva talvihaalari.

Viime viikolla postasinkin tälle talvelle ostamistani haalareista, ja niiden lisäksi kuopukselle on jemmassa pari isoveljen vanhaa haalaria. Mutta isommalta pojalta puuttui vielä toinen haalari, joten tilasin Ellokselta saamallani lahjakortilla lapselle tämän hauskan jääkarhuhaalarin ja siihen sopivat mustat Reiman Ote-rukkaset, joihin meillä on luotettu jo useamman talven ajan.

Tuo Elloksen haalari oli tosi edullinen jo ihan normaaliin hintaankin, mutta tällä hetkellä se on kampanjassa, jolloin haalarille jää hintaa vain 52 euroa. Siis reilu viisikymppiä toppahaalarista!

Mun mielestä tämä tummanharmaa jääkarhuhaalari on ihana, ja siinä on kivat turkoosit pienet yksityiskohdat. Haalaria löytyy kuitekin myös paria muutakin kuosia, jos tämä jääkarhu ei tunnu omalta jutulta.

ellos talvihaalari

edullinen toppahaalari

lasten talvihaalari

toppahaalari alevinkki

Vaikka viidenkympin haalaria ei ehkä pitäisikään verrata kahdensadan euron haalariin, niin tämä kyllä vaikuttaa mielestäni hintaansa nähden tosi laadukkaalle!

Haalarille luvataan vielä kolmen pesun jälkeen 3000 vesipilariarvoa, eli haalarin pitäisi olla edelleen vettä hylkivä. Haalarin saumat on teipattu, joten vesi ei pääse haalarin sisäpuolella saumakohdistakaan. Ja mikäli joskus myöhemmin tuntuu, ettei haalari enää pidä kosteutta hyvin, voi haalarin käsitellä uudelleen vettä hylkiväksi miedolla lämmöllä silittämällä tai rumpukuivauksen avulla, aika kätevää! Haalari on muuten käsitelty vettä hylkiväksi ympäristöä säästävällä Rudolf Bionic Finisch Eco -käsittelyllä, joka ei sisällä perfluorattuja aineita (PFC).

Haalarista löytyy irroitettava huppu hauskalla karvareunuksella, fleecevuori kauluksen ja hihansuiden sisäpuolelta, piilovetoketju, tuulisuojalista ja tarranauhakiinnitys. Vyötäröä voi säätää perinteisellä kuminauhanappisysteemillä, mutta meillä esim. näissä kuvissa ei ole vyötäröä yhtään kiristetty ja ainakin meidän lapsen päällä näyttää mun mielestä kivalta justiin näin. Hihansuista löytyy myös pitkät trikooresorit peukaloaukoilla, mikä on siitä kiva, että näin hihat eivät pääse vauhdikkaimmissakaan pulkkamäkileikeissä nousemaan ylös. Takapuolessa ja polvissa on vahvikkeet ja lahkeensuista löytyy myös kuminauhalenkit, jotka voi sujauttaa kenkien alle pitämään lahkeita paikoillaan. Haalarista löytyy myös mukavasti heijastimia, mikä on tosi kiva, sillä sitä pimeää talviaikaa on tiedossa varmasti taas ihan riittävästi.

Mitoitus on mielestäni aika hyvin kokoaan vastaavaa. Poika on 117cm ja haalari kokoa 122cm, kuten muutkin ulkovaatteet, joita talveksi on hankittu. Haalarissa on mukavasti tilaa liikkua ja siinä on pikkuisen kasvunvaraa, mutta kovin suurta kasvunvaraa ei kuusivuotiaalle kannatakaan hankkia, sillä lapsi ei varmastikaan talven aikana ehdi kasvaa seuraavaan vaatekokoon ja liian isossa ulkovaatteessa ei ole kiva touhuta.

Haalari on nyt tosiaan tällä hetkellä tosi hyvässä kampanjahinnassa, joten kurkkaa kaikki kuosit ja koot täältä!

lastenvaatteet blogi

lastenvaateblogi

lastenvaatteet blogi

talvihaalari edullinen

Mitäs tykkäsitte haalarista?
Joko teillä on talvikamppeet hommattu?