Olisikohan sellaiselle lyhytaikaiselle sijaisperheelle tarvetta? Sellaiselle kriisiperheelle, joka voisi ottaa kiireellisesti sijoitetun lapsen lyhyellä varoitusajalla kotiinsa asumaan? Mitähän sellaiseen sitten vaaditaan? Kelpaisiko meidän perhe? Entä meidän koti? Tarvittaisiinko siihen jotain erityisosaamista tai koulutusta?
Näitä kaikkia kysymyksiä me pohdittiin, kun ajeltiin kolmisen vuotta sitten kesälomareissulta kotiin. Ulkona paistoi aurinko ja auton ikkunoista vilisti ohi keltaisena hohtavat rypsipellot. Toinen lapsista oli nukahtanut takapenkille, toinen selaili lomamatkalta ostettua sarjakuvalehteä. Meillä oli jo kaksi omaa lasta, mutta tilaa ja syliä riittäisi varmasti myös muillekin lapsille, sellaisille, jotka tarvitsisivat tilapäisesti kotia ja turvallista aikuista.
Kun sitten päästiin kotiin ja alettiin selvitellä vastauksia kaikkiin niihin kysymyksiin, joita oltiin matkan varrella pohdittu, saatiin kuulla, että kyllä sellaisille lyhytaikaisille sijaisperheille on tarvetta. Suorastaan huutava pula!
Sovittiin lastensuojelun sosiaalityöntekijän kanssa tapaaminen meidän kotiin, ja kahvipöydän ääressä vahvistui ajatus siitä, että tämä olisi meidän perheen juttu. Päätettiin osallistua PRIDE-valmennukseen (P=parents’, R=Resources for, I=Information, D=Development, E=Education), jonka käyminen on edellytyksenä kaikille sijais- tai adoptiovanhemmiksi haluaville.
Näistä ajatuksista en olekaan aikaisemmin kirjoitellut täällä blogissa, kuten en siitäkään, että nyt kolme vuotta myöhemmin meidän kodissa on asunut meidän omien lasten lisäksi kuusi muutakin lasta. Me toimitaan Luotsin (Tampereen ja ympäristökuntien) päivystävänä sijaisperheenä, mikä tarkoittaa sitä, että ollaan yksi Luotsin noin 50 perheestä, joka on valmis ottamaan lyhyellä varoitusajalla kiireellisesti sijoitetun lapsen kotiinsa. Enkä ole ikinä aikaisemmin tehnyt mitään näin mielenkiintoista, koukuttavaa ja antoisaa!
Käytännössä päivystysperheenä toimiminen tarkoittaa sitä, että lapsi on haettava tunnin sisällä siitä, kun päivystyspuhelin pirahtaa. Tässä vaiheessa aina ole tiedossa lapsesta mitään muuta, kuin lapsen ikä, joka on siinä ikähaarukassa, minkä ikäisiä lapsia meidän perhe on valmis ottamaan (me toimitaan perheenä pienille lapsille). Usein kukaan ei siis tiedä tässä vaiheessa sitäkään, kauan lapsi tulee meillä asumaan. Lapsi voi asua meillä esimerkiksi viikon, kuukausia, tai yli vuoden. Ei ole myöskään mitään yhtä tiettyä syytä, minkä takia lapsi tarvitsee lyhytaikaista sijaisperhettä. Syynä voi olla esimerkiksi vanhempien uupumus, päihteiden käyttö tai vaikka mielenterveysongelmat.
Kun lapsi sitten on meillä, voidaan me elää aivan tavallista perhe-elämää, toki kaikki sijoitetun lapsen tarpeet huomioiden. Mitään sirkushuveja ei ole tarkoitus järjestää, vaan aivan tavallista turvallista arkea. Tätä työtä tehdään kotona, mutta toisaalta sellaista oman perheen kesken vietettyä vapaa-aikaa ei välttämättä ole kuin vasta silloin, kun sijoitus päättyy. Sitten voikin jäädä hetkeksi lomailemaan, kunnes palataan takaisin päivystykseen odottelemaan, milloin puhelin pirahtaa seuraavan kerran.
Tästä aiheesta riittäisi paljon enemmänkin kerrottavaa, mutta onkos teillä jotain tiettyä asiaa mielessä, mitä haluaisitte kuulla? Kysymyksiä voi jättää postauksen alle kommenttiboksiin, Instagramin puolelle tai vaikka sähköpostitse karkkipurkkiblogi@gmail.com. Vastailen sitten myöhemmin täällä blogin puolella!
Aurinkoista viikkoa!
Ps. Kuvissa näkyvät vauvanvaatteet ja lelut ovat meidän kuopuksen vauvamuistojen laatikosta.