Geokätköilyn aloitus on ollut ekan kerran mielessä varmaan yli vuosi sitten ja ehkä sata kertaa sen jälkeenkin. Geokätköily on kuulostanut tosi hauskalle, mutta en vain ole aikaisemmin tullut selvittäneeksi, että miten tuota geokätköilyä harrastetaan ja miten sen voi aloittaa. Esikoinen valitsi joitain iltoja sitten kirjahyllystään iltalukemisekseen Muumipeikon retket kirjan, josta geokätköily jälleen muistui lapsen mieleen ja tällä kertaa päätin ottaa asiasta selvää.
Ollaan kyllä aika ahkerasti liikuttu luonnossa ja varsinkin nyt koronan aikaan, kun muut menot ovat aika vähissä, ollaan ulkoiltu paljon. Ollaan vain tavallisesti talsittu luontopoluilla, syöty eväitä ja ennen koronaa myös paistettu makkaroita yleisillä nuotiopaikoilla. Nyt tuntui juuri sopivalle hetkelle selvittää mitä tuo geokätköily oikein on, sillä kaikenlainen lisäpuuha meidän metsäretkille olisi varmasti mukavaa!
Geokätköilyn aloittaminen olikin helpompaa, kuin olisin koskaan voinut kuvitellakaan. Kaikessa yksinkertaisuudessa ensin luodaan oma käyttäjätili Geocaching-sivustolle, ja sen jälkeen voikin lähteä etsimään ensimmäistä kätköä. Mitään kummempia tarvikkeitakaan ei tähän harrastukseen tarvitse (ainakaan aluksi) hankkia, vaan riittää, kun löytyy älypuhelin GPS-paikannuksella ja metsään sopivat ulkoiluvaatteet. Sen jälkeen, kun käyttäjätili on luotu, voi kännykkään ladata sovelluskaupoista löytyvän ilmaisen Geocaching-sovelluksen, jonka avulla kätköt löytyvät. Me aloitettiin nyt ensin ilmaisella versiolla, mutta saatavana on myös maksullinen premiumjäsenyys, jonka jälkeen kaikki piilotetut kätköt tulevat sovellukseen näkyviin.
Sitten vain hommiin, eli geokätköjä etsimään!
Koska olisi ollut aivan liian tylsää aloittaa geokätköily omilta kotinurkilta, päätettiin me ajaa Aulangon monipuoliselle ulkoilualueelle. Tuo Aulanko on mun mielestä aivan ihana paikka ja siellä riittää kyllä retkeiltävää useammaksikin kerraksi. Toki kauniina ja aurinkoisena sunnuntaipäivänä siellä oli ulkoilijoita tosi paljon ja parkkipaikka lähes täynnä, mutta ruuhkia oli oikeastaan vain lammen ja näkötornin luona ja poluilla ja metsissä saatiin tallustella aivan rauhassa.
Aivan ensimmäiseksi me tietenkin avattiin Geocaching-sovellus ja tarkistettiin missä olisi lähin geokätkö! Mulla on iPhone, eli puhelin, jonka akku ei kestä YHTÄÄN viileää säätä, joten omaa puhelintani en voi näihin hommiin käyttää ennen kesää, miehen kännykän GPS puolestaan sekoili, mutta onneksi tärkein, eli esikoisen puhelin toimi aivan moitteettomasti ja päästiin suunnistamaan ensimmäistä kätköä kohti. Kun sovelluksesta löytyy sopivan matkan päässä oleva kätkö, niin karttaa seuraamalla voi lähteä suunnistamaan kohti geokätköä ja sovellus näyttää etäisyyden kätköön metrin tarkkuudella. Silloin, kun sovellus näyttää, että matkaa on enää muutamia metrejä, ollaan jo todella lähellä ja kun jäljellä on enää 1 metri, on aika ruveta etsimään kätköä!
Ensimmäisen kätkön ohjeissa oli vihje, että se löytyy kivenkolosta, joten ei muuta kuin nokka kohti maata ja tutkimaan paikkoja. Aivan aluksi me ei oikein tiedetty, että mitä me tarkalleen ottaen edes etsitään, mutta jonkin ajan kuluttua esikoinen löysi kiven kolosta muovirasian, jonka päälle oli tussilla kirjoitettu ”Geokätkö”. Jee, ensimmäinen kätkö löydetty! Rasioiden sisältä löytyy lokikirja, jonne löytäjä kirjoittaa viestin ja oman nimimerkkinsä ja tieto löydöstä kirjoitetaan myös sovellukseen. Näin tehtiin ja juhlistettiin ekaa geokätkölöytöä omenaisilla välipalapatukoilla, kunnes lähdettiin kohti seuraavaa kätköä.
Geokätköily on oikeastaan kuin aarteen etsintää ja tämä kyllä koukuttaa nopeasti koko perheen!
Näin ekan geokätköilyreissun kokemuksella sanoisin, että geokätköily on aivan supermukavaa puuhaa ja juuri kiva lisä tavallisille metsäretkille. Joskushan voi lähteä ihan vain etsimään kätköjä, joskus taas vaikka makkaraa paistamaan ja samalla käydä etsimässä jonkin lähistöllä olevan kätkön.
Nyt ekalla kerralla me oltiin vain kätköjä etsimässä ja saatiin kulumaan metsässä neljä tuntia aivan huomaamatta!
Meillä oli vain pientä välipalaa mukana, eikä tällä kertaa ollenkaan mitään isompia eväitä, joten meillä kaikilla oli jo aikamoinen nälkä, kun lopulta lähdettiin kävelemään autolle päin. Päivän toinen kohokohta tulikin tämän jälkeen, sillä kurvattiin drive thurn kautta ja parkkeerattiin pysäköintialueelle syömään hampurilaisaterioita niin, että lapset saivat istua ja syödä auton peräkontissa. Tämä oli lasten mielestä tietenkin aivan älyttömän hauskaa ja esikoinen jo kyselikin, että voitaisiinkohan me koronan jälkeenkin syödä samanlailla auton peräkontissa istuskellen, heh.
Me ollaan oltu aika tarkkoja nyt kaikenlaisten kontaktien välttelyssä tämän koronan aikana ja tuolla metsässäkin mua vähän mietitytti koskea niihin geokätköihin. Toisaalta ilmeisesti pinnoista ei ole kovin todennäköistä saada tartuntaa, mutta varmuuden vuoksi mulla oli metsässäkin taskussa pieni käsidesipullo, että saatiin putsailtua käsiä välillä.
Seuraava geokätköilyreissu on tilattu jo alkaneelle viikolle ja tällä kertaa ajattelin ottaa metsään kunnon eväät mukaan (vaikka se autossa syöminen mukavaa olikin), sillä aikaa tuolla metsässä saattaa tosiaan hurahtaa useamman tunnin verran.
Tästä tuli kyllä meidän perheelle uusi hauska korona-ajan harrastus, mutta olen kyllä ihan varma, että tätä harrastusta jatketaan myös silloin, kun koronarajoitukset poistuvat ja muut menokohteet aukeavat.
Onko muita geokätköilyyn hurahtaneita?