Neljä vuotta sitten kaikki tuntui rullaavan mukavasti. Meillä oli kaksi lasta ja kotona vipelsi neljän terrierin lauma. Kuopus oli kasvanut parivuotiaaksi, vauva- ja taaperoaika alkoi olla takanapäin ja nyt alkoi tuntumaan sille, että meidän kotiin voisi mahtua muitakin lapsia. Ei omia, vaan tilapäisesti kotia tarvitsevia lapsia.
Sijaisperheenä toimiminen oli mulle lähipiiristä tuttua, mutta en ollut koskaan aikaisemmin ajatellut, että ryhtyisin itse sijaisvanhemmaksi. Toisaalta tutuksi oli tullut vain pitkäaikaisena sijaisperheenä toimiminen ja nyt me pohdittiin olisiko sellaiselle lyhytaikaiselle sijaisperheelle tarvetta. Sellaiselle perheelle, joka voisi ottaa suoraan kriisitilanteesta lapsen luokseen asumaan tilapäisesti, eli niin pitkäksi aikaa kuin olisi tarvetta.
Ei jääty tätä sen enempää keskenämme pohtimaan, vaan otettiin yhteyttä lastensuojelun sosiaalityöntekijään ja kuultiin, että tällaista toimintaa on kyllä olemassa ja tällaisista perheistä onkin kova pula.
Sovittiin sosiaalityöntekijän kanssa tapaaminen meidän kotiin ja saatiin kuulla lyhytaikaisena sijaisperheenä toimimisesta lisää. Samalla meille vahvistui ajatus siitä, että tämä voisi tosiaankin olla juuri meidän juttu. Iloksemme kuultiin, että pian olisi alkamassa PRIDE-valmennus, johon me mahduttaisiin myös mukaan!
PRIDE-VALMENNUS
PRIDE-valmennus on ryhmämuotoinen valmennus, joka kaikkien sijaisvanhemmaksi haluavien tulee käydä. Valmennukseen osallistuu perheen molemmat vanhemmat (jos siis perheessä on kaksi aikuista), vaikka vain toinen toimisi päätoimisena perhehoitajana, eli sijaisvanhempana.
Puolisen vuotta kestävään PRIDE-valmennukseen kuului yhdeksän ryhmätapaamista, eli sellaista tapaamista jossa oli kouluttajat ja kaikki meidän valmennukseen osallistuvat pariskunnat ja sinkkuvanhemmat. Näiden lisäksi tavattiin välillä pelkästään kouluttajia, ehkä pari kertaa valmennuksen aikana.
Jokaisella ryhmätapaamisella oli eri teema ja jokaisen tapaamisen jälkeen saatiin kotitehtäviä. Tehtävät eivät olleet mitään rasti ruutuun tehtäviä, vaan niissä joutui usein pohtimaan esimerkiksi omaa lapsuuttaan tai mahdollisesti elämän aikana koettuja menetyksiä aika syvällisestikin.
Ryhmätapaamisissa käsiteltiin monenlaisia sijaisvanhemmuuteen liittyviä asioita, kuten esimerkiksi sitä miten erilaisista lähtökohdista sijoitetut lapset usein tulevat ja miten tavallista on, että sijoitetuilla lapsilla on erilaisia haasteita ja esimerkiksi kehitysviiveitä, jotka voivat vaikuttaa sijaisperheen arkeen monin eri tavoin.
Välillä tehtiin mielikuvaharjoituksia, joiden avulla pyrittiin eläytymään sijoitetun lapsen tai hänen vanhempiensa asemaan ja tunteisiin. Tarkoitus oli oppia myös ymmärtämään miten vaikea tilanne sijoitetulle lapselle aivan vieraaseen perheeseen muutto voi olla ja miten lasta voisi tässä auttaa.
PRIDE-valmennus päättyy loppukeskusteluun, jossa viimeistään tehdään päätös siitä soveltuuko perhe sijaisperheeksi. Joskus perhe itsekin voi tulla valmennuksen edetessä siihen tulokseen, ettei sijaisvanhemmuus olekaan oma juttu, ei ainakaan juuri sillä hetkellä.
Yksi valmennuksen ideoista onkin juuri se, että valmennuksen aikana pääsee ikään kuin sovittamaan sijaisvanhemman takkia, eikä valmennukseen osallistuminen velvoita ryhtymään sijaisvanhemmaksi.
Meille valmennuksen edetessä kerta toisensa jälkeen vahvistui tunne siitä, että tämä todellakin on meidän juttu!
PERHEEKSI PIENILLE LAPSILLE
Mulla oli ollut koko ajan suurimpana haaveena sijaisvanhemmaksi ryhtymisessä se, että saataisiin meidän perheeseen vauvoja! Niinpä sovittiin yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa, että me voitaisiin toimia perheenä pienille, 0-3 vuotiaille lapsille.
Meistä tuli ”kriisiperhe”, kuten siinä kunnassa, jossa aloitettiin, tätä toimintaa kutsuttiin. Meistä ei siis tuolloin vielä tullut päivystävä sijaisperhe, sillä toiminta oli hieman erilaista. Päivystävä sijaisperhe on sitoutunut hakemaan lapsen luokseen tunnin sisällä siitä, kun puhelin soi. Me ei tosiaan oltu aluksi päivystävä sijaisperhe, vaan toiminta perustui siihen, että meille soitettiin lapsesta ja puhelun aikana saatiin itse päättää haetaanko lapsi meille. Mutta kuka nyt voisi sanoa ei, jos jossain on lapsi odottamassa tilapäistä kotia!
Me saatiin PRIDE-valmennus päätökseen keväällä ja alettiin heti silloin odottamaan meille lasta. Mutta saatiin odotella koko kevät ja kesäkin. Vihdoin syksyllä soi puhelin ja saatiin meille meidän kovasti odottama ensimmäinen lapsi. Kaikki tuntui aluksi kovin jännittävältä, mutta samalla myös hurjan luonnolliselta. Ja edelleen vain vahvistui tunne siitä, että tämä todellakin on meidän juttu.
Sijoitus päättyi ja elettiin taas samanlaista arkea meidän oman perheen kesken kuin ennenkin.
PÄIVYSTÄVÄ SIJAISPERHE
Toisen sijoituksen jälkeen, kun oltiin toimittu vuosi kriisiperheenä, me alettiin pohtimaan, että haluttaisiin tehdä tätä työtä vähän toisin. Muuten ihan samalla tavoin, mutta oltaisiin valmiita sitoutumaan tähän työhön enemmän. Tiedettiin, että Tampereen kaupungin Luotsilla lyhytaikaiset sijaisperheet päivystävät ja tuo päivystystoiminta kuulosti sellaiselle, jota mekin haluttaisiin tehdä.
Päivystävä sijaisperhe on valmis ottamaan lapsen luokseen tunnin varoitusajalla ja lapsi asuu päivystysperheessä yleensä joitain viikkoja tai kuukausia, joskus vuodenkin.
Kaksi vuotta sitten meistä tuli päivystävä sijaisperhe ja tämä työ (tai elämäntapa) on kyllä vienyt täysin mukanaan. Sijaisperheitä on monenlaisia. Osa perheistä on pitkäakaisia sijaisperheitä, joissa lapsi asuu usein aikuistumiseen saakka, osa perheistä on lyhytaikaisia, osa ehkä molempia. Päivystänä sijaisperheenä toimiminen on ollut juuri meidän perheelle sopiva tapa toimia.
Olen ollut kotona siitä lähtien, kun meidän esikoinen syntyi. Tein monta vuotta kotona töitä meidän yritykselle, joten tähän päivystysperhetyöhön oli myös helppo siirtyä, kun en esimerkiksi joutunut jäämään kodin ulkopuolisesta työstä pois. Olin ollut jo pitkään kotona, joten kotona lasten kanssa oleminen oli jo tuttua puuhaa. Tavallaan mikään ei ole muuttunut tämän työn myötä ja toisaalta tämä on muuttanut meitä ja meidän perhettä hurjan paljon. Mutta vain hyvällä tavalla!
Tällä hetkellä me toimitaan päivystävänä sijaisperheenä perheenä pienille, alle kouluikäisille lapsille. Edelleen odotan innolla pieniä tuhisevia vauvoja, mutta nyt omien lasten ollessa jo vähän isompia, tuntuu luontevalle hoitaa myös isoja leikki-ikäisiä, tai eskari-ikäisiä lapsia. Ehkä joskus omien lasten kasvaessa toimitaan sijaisperheenä koululaisille, sitäkään ei vielä tiedetä.
LUE MYÖS:
Päivystävä sijaisperhe – mitä päivystäminen tarkoittaa?