BARBIE KANSALLISMUSEOSSA


barbie kansallismuseo

Kaupallinen yhteistyö: Kansallismuseo & Suomen Blogimedia

Kansallismuseossa aukeasi huhtikuun lopulla Barbie – The Icon näyttely, jossa pääsee sukeltamaan ihanan pinkkiin Barbiemaailmaan tulevan kesän ajan.

Omista lapsuuden leikeistäni muistan erityisen hyvin Barbiet, ja siksi tuntuikin ihanalle ajatukselle lähteä pienelle nostalgiamatkalle Barbie-näyttelyyn! Näyttelyssä oli hauskaa bongailla omista leikeistä tuttuja nukkeja, mutta sen lisäksi näyttely oli paljon muutakin!
450 nukkea esittelevä näyttely on myös aikamatka vuodesta 1959 vuoteen 2018, ja matkan varrella voi nähdä niin muodin, kauneusihanteiden, kuin naisen asemankin muutoksen.

Vuonna 1959 lanseerattu seeprauimapukuinen Barbie – tai viralliselta nimeltään Barbara Roberts – oli aikanaan hyvinkin mullistava lelu, sillä siihen asti tytöt olivat leikkineet vain vauvanukeilla, ja aikuisnuken myötä haluttiin viestittää, että tytöt ovat paljon muutakin, kuin hoivaajia. Tytöt voivat olla mitä vain!

barbienäyttely

barbie kansallismuseo

barbie kansallismuseo

”You can be anything” onkin ollut kantava sanoma läpi Barbien elämän, ja tuo mallin uralla aloittanut 59 vuotias leidi onkin nähty jo lähes 200 eri ammatissa vuosien varrella. Barbie on ollut niin kirurgi kuin palomieskin, ja hauskoja sattumiakin on osunut tämän edelläkävijän urapolulle. Barbie on nimittäin ollut astronautti vuotta ennen ensimmäistä kuukävelyä, ja presidentti vain vuotta aikaisemmin, kuin Hilary Clinton oli presidenttiehdokkaana.

Sattumaa ei puolestaan ollut se, että ensimmäisessä Barbietalossa ei ollut lainkaan keittiötä. Tällä haluttiin viestittää, että moderni nainen ei kuulu hellan eteen, mikä oli tuohon aikaan melko mullistavaa. Mun mielestä on aika ihana ajatus, että tyttöjä kannustettiin olemaan aivan kaikkea aikaan, jolloin naisen rooli oli melko kapea.

Barbien langanlaiha vartalo on puhututtanut vuosien varrella, eikä aina ihan syyttäkään. 60-luvulla oli nimittäin myynnissä Barbie, jonka mukana tullut vaaka näytti aina 50 kiloa, ja samaisella nukella mukana olleessa keittokirjassa oli vain yksi ohje: Don’t eat. Mitäs luulette, pääsisikö vastaava nukke näin 2018 vuonna lelukaupan hyllylle, heh. Tosin osaa Barbie kohahduttaa edelleen, ja parhaillaan käydäänkin keskustelua Frida Kahlon perikunnan kanssa Kahlo-Barbiesta, joka Kahlon perheen mukaan on aivan liian kaunis esittämään esikuvaansa. Ainakin toistaiseksi kuitenkin tuon vaalean, hoikan ja kulmakarvoistaankin siistityn Kahlo-Barbien voi Kansallismuseon Barbie-näyttelystä bongata.

Barbiella on myös paljon sukulaisia ja ystäviä, jotka myöskin ovat näyttelyssä esillä. Omasta lapsuudestani muistan Barbien lisäksi parhaiten Kenin, Barbien poikaystävän. Lapsuusvuosieni jälkeen Barbie tosin on eronnut Kenistä ja heilastellut välillä australialaisen surffaripojan kanssa! Sittemmin Barbie ja Ken ovat kuitenkin palanneet yhteen, mutta naimisiin pari ei ole koskaan päätynyt, siitäkään huolimatta, että Barbie on nähty hyvinkin monta kertaa hääpuvussa.

barbie näyttely

barbie historia

barbie museo


Näyttelyssä oli hauska seurata Barbien ulkonäönkin kehitystä vuosien varrella. Nuken kasvoja on muokattu useaankin otteeseen vuosien varrella vastaamaan aina kulloisenkin ajan tyyliä. Aluksi Barbie hymyili vienosti huulet tiukasti yhdessä, kunnes 1970-luvulla Charlien enkeleistä tutun Farrah Fawcettin innoittamana Barbiekin raotti huuliaan ja sai ensimmäistä kertaa hampaat väläyttävän hymyn. Myös vartaloa on muokattu vuosien varrella, ja nykyään Barbiella on hoikan olemuksensa rinnalla myös kurvikkaampi vartalomalli.

Tykkäsin kovasti myös näyttelyssä esillä olleista julkkiksia esittävistä nukeista, oli hauskaa bongailla tuttuja hahmoja aina Marilyn Monroesta Grace Kellyyn ja miettiä oliko nukeista saatu esikuviaan vastaavia. Kiinnostavaa oli myös nähdä tunnettujen muotitalojen suunnittelemia upeita luomuksia minikokoisina Barbie-nukkejen yllä, sekä keräilijöille suunnattuja arvokkaita silkstone-nukkeja.

Omista lapsuuden Barbieleikeistä muistan erityisen hyvin niiden pukemisen ja vaatteilla leikkimisen. Rakastin pukea nukkeja erilaisiin asuihin, ja uudet Barbiet valitsinkin usein niiden vaatteiden perusteella. Hienointa ikinä oli Tähtiloiste-Barbie, jonka upean iltapuvun pikkuruiset tähdet hohtivat pimeässä kilpaa nuken minikokoisten korkokenkien kanssa. Nukke vaatteineen oli oikea aarre! Suunnittelin ja ompelin (hyvin yksinkertaisia) vaatteita myös itse vanhoista kangastilkuista, ja vaikka minusta ei tullutkaan muotisuunnittelijaa tai ompelijaa, niin ehkäpä juuri näistä lapsuuden leikeistä on jäänyt kiinnostus muotia ja vaatteita kohtaan.

barbie museo

barbie näyttely

barbie museo

Olen ehtinyt käydä kurkkaamassa Barbie-näyttelyn jo kahdesti, ensin siskoni, ja viikonloppuna kuusivuotiaan poikani kanssa. En ollut ajatellut lapsen olevan kiinnostunut koko näyttelystä, sillä Barbiet eivät ole lapselle omien leikkien kautta tuttuja, mutta lapsi itse kysyi saako hän tulla mukaan. Ja tietenkin sai, meillä oli tosi kiva kevätpäivä aivan kahdestaan, ensin käytiin museossa ja sen jälkeen vielä lapsen toiveesta hampurilaisella ja leluostoksilla. Ja tiedättekö mitä lapsi vastasi, kun kysyin mikä oli päivässä kaikkein parasta? No, Barbie-näyttely! Näyttelystä löytyi nukkien lisäksi myös muuta kiinnostavaa lapsille, kuten vaikka tabletit, joilla pääsi virtuaalisesti meikkaamaan ja koristelemaan Barbien kasvoja. Meidän oli tarkoitus samalla reissulla tutustua Kansallismuseon muihinkin näyttelyihin, mutta Barbie-näyttelyssä hurahti sen verran aikaa, että jätettiinkin muut jutut sitten toiseen kertaan.

Ja loppuun vielä pari arvontavinkkiä!

Nyt kannattaa kurkistaa Karkkipurkin Instagramiin (@annikakarkkipurkki), sillä siellä on arvottavana kaksi kahden lipun lippupakettia Barbie – The Icon näyttelyyn!
Lisäksi Kansallismuseo arpoo joka viikko Instagramissa muistelijoille vapaalippuja näyttelyyn, arvontaan pääset mukaan jakamalla Instagramissa oman Barbie-muistosi, ja merkkaamalla kuvaan #barbietheicon.

barbie näyttely museo

Aiotteko te käydä Barbie-näyttelyssä?

 

HEMPEÄÄ PUUTERIROOSAA JA MUITA KEVÄÄN LEMPPAREITA

ellos svea

Yhteistyössä Ellos

Kerroinkin aikaisemmin, että kevään myötä olen innostunut taas kaikista suloisista väreistä. Talvella päälle eksyi pääasiassa harmaata, mustaa ja valkoista, ja nyt asuja on ihana piristää ripauksella hempeää vaaleanpunaista tai suloista minttua. Tällä hetkellä viehättää hempeän puuteriset sävyt, ja Ellokselta löytyikin Odd Mollyn ihana puuteriroosa lyhythihainen paita*, aivan täydellinen tähän kevääseen ja tulevaan kesään! Tykkään tosi paljon merkin rennoista malleista, ainakin itse tykkään pukea tiukkojen housujen pariksi väljemmän yläosan.

Mun ei varmastikaan pitäisi kurkkia tuonne Elloksen tennariosastolle enää ollenkaan, sillä sieltä löytyy AINA jotain ihanaa! Svean hauskat kangastennarit* ovat justiin niin ihanat jalassa, kuin miltä ne näyttävätkin. Tuntuu vähän, kuin hiihtelisi aamutossuissa, mutta vain superhienoissa sellaisissa, heh. Tätä harmaata ei taida enää olla jäljellä, mutta samaa mallia löytyy toisessa värissä ja kurkatkaa ihmeessä läpi koko tennariosasto, sillä valikoima on aivan mielettömän laaja. Mun mielestä on ihanaa, kun tennarit käyvät niin monenlaiseen asuun ja vaikka mekonkin kanssa pidettäväksi. Rentoa ja mukavaa, eli justiin sellaista mistä tykkään!

ellos svea

ellos odd molly

Elloksella on muuten vielä tänään paljon vaatteita jopa -50% alessa, joten kannattaa käydä kurkkaamassa tämä kamppisosasto, josta löytyy mm. paljon ihania kesäisiä mekkoja ja muita kivoja vaatteita kevääseen ja kesään!

En varmaankaan ole ainoa, joka on aivan innoissaan näistä superlämpöisistä päivistä! En vain meinaa aivan pysyä tässä säänvaihtelussa mukana, ja olen vielä pukemassa lapsillekin takkeja päälle ulos, vaikka mittari hipoo kahtakymmentä astetta. Tuntuu vain niin hassulle, että ulkona tarkenee pelkällä hupparilla, tai jopa t-paidalla, kun vielä kuukausi sitten hytistiin välikausikamppeet päällä ja taidettiin vielä kahlata kumisaappaat jalassa loskalätäköissä. Mutta ihanaa, tätä on odotettu ja toivottavasti näitä lämpöisiä päiviä sitten riittääkin tästä eteenpäin koko kesälle!

ellos vaatteet

Aurinkoista uutta viikkoa!

*Saatu Ellokselta
Sisältää mainoslinkkejä

NYT SE ALKOI: LASTENHUONEEN MINIREMPPA

lastenhuone blogi

Mun mielestä lastenhuoneiden sisustaminen on kaikkein kivointa, ja siksi onkin tuntunut vähän hassulle, että kuopuksen huone on saanut odottaa miniremppaa jo melkein puolen vuoden ajan.

Olin suunnitellut huoneeseen yhdelle seinälle vuoristoa, mutta samalla kuitenkin aina välillä selailin Pinterestiä läpi siinä toivossa, että jotain vielä kivempaa pompahtaisi esiin. Remppa vain siirtyi ja siirtyi, kunnes eräänä päivänä hoksasin, että olen jo vähän kyllästynyt koko vuoristoajatukseen! Meillähän on ollut aikaisemminkin lapsilla vuoristoseinä, poikien aikaisemmassa yhteisessä nukkumishuoneessa ja ehkä senkin takia tuo vuoriteema on meidän kodissa jo vähän nähty. Mikään muukaan kuvio ei nyt oikein innostanut, vaan tajusin, että tällä kertaa mun tekee mieli aivan tavallisesti maalattuja seiniä. Jotain tosi simppeliä, mutta silti kivaa.

Niinpä tänään tartuttiin vihdoin hommaan ja ollaan nyt aloitettu siitä tylsimmästä, eli tapetin poistosta. Tässä tapetissa onneksi päällimmäinen kerros lähtee aika kivasti irti, minkä jälkeen itse tapetin saa helposti pois, kun sitä ensin vähän kostuttaa suihkepullolla.

Ja sitten niihin suunnitelmiin! Lapsi itse toivoo huoneeseen vain mustaa (tämä toive on ollut lapsella jo puolen vuoden ajan, eikä näytä miksikään muuttuvan), joten mustaa tuodaan huoneeseen sopivina määrinä kalusteissa ja muussa sisustuksessa.

Seinät maalataan yhdellä mun lempparisävyllä (Teknoksen 2000-n), joka on ihana neutraali harmaa. Yksi seinä maalataan jollain suloisella karkkivärillä, toiveissa olisi löytää jokin sopivan hillitty minttu, ei mitään räikeää. Tällä hetkellä sänkynä on kerrossängyn puolikas, mutta varastossa odottelee muutamalla kympillä Torista ostettu Ikean Kura-sänky, jota vielä pikkuisen tuunataan ennen käyttöönottoa.

Huoneessa on tällä hetkellä säilytysjärjestelmänä Ikean Stuvaa, ja olin nerokkaasti ajatellut ratkaista lapsen väritoiveen vaihtamalla muutamista laatikoista tuon etuosan mustaksi, mutta mitä ihmettä, Ikea on vaihtanut Stuvan etuosan ulkonäköä! Voihan höh, täytyy nyt vähän tutkia löytyisikö sitä vanhaa mallia vielä jostain.

Mutta nyt jatketaan tapetinpoistohommia ja huomenna sitten maalikauppaan retkelle etsimään sitä täydellistä minttua! Jee!

lastenhuone suunnitelma

Mukavaa sunnuntai-iltaa!