Instagramin puolella multa kysyttiin mitä päivystävän sijaisperheen työnkuvaan varsinaisesti kuuluu. Olen kyllä monesti kertonut mitä kaikkea me päivystävänä sijaisperheenä tehdään, mutta en olekaan varmaan näin kootusti koskaan kertonut mitä työnkuvaan varsinaisesti kuuluu.
Silloin kun päivystävään sijaisperheeseen ei ole sijoitettu lapsia (eikä perhe esimerkiksi lomaile), päivystetään. Eli kuljetetaan puhelinta mukana ihan joka paikkaan ja vastataan siihen heti, kun se soi. Tätä voi kestää päivästä viikkoihin tai kuukausiin. Usein joka toinen viikko päivystetään juuri tällä tavalla ja joka toinen viikko ollaan ns. takapäivystyksessä, eli silloin ollaan varalla palaamaan takaisin päivystämään.
Silloin kun päivystetään, saadaan toki tehdä aivan tavallisia asioita, eli toisaalta ollaan vähän kuin vapaalla, mutta jokainen meno on kuitenkin suunniteltava huolella, sillä ajatuksella, että puhelin saattaa soida. Silloin kun puhelin sitten soi, täytyy olla valmis hakemaan lapsi tunnin varoitusajalla. Usein lapset haetaankin melko pian sen jälkeen, kun puhelin on pirahtanut.
Lue myös: Meidän matka päivystäväksi sijaisperheeksi
Yleensä päivystäminen on kuitenkin vain pieni murunen tämän työn kokonaisuudesta. Suurin osa on sitä, kun perheeseen on sijoitettu lapsi tai lapsia. Tällöin työnkuvaan kuuluu aivan tavallisen arjen pyörittäminen. Aluksi arki rauhoitetaan ja tutustutaan puolin ja toisin. Kivoissa menoissa humputellaan sitten myöhemmin. Sellainen tavallinen, tylsäkin arki on kuitenkin yleensä kaikkein tärkeintä ja myös parasta ”lääkettä” sijoitetuille lapsille. Ei kaikilla lapsilla ole mitään erityisiä haasteita, mutta osa lapsista saattaa olla kovinkin vaurioituneita, mikä tuo myös erilaisia haasteita meidän arkeen.
Pääasiassa tämä työ on siis sylissä pitämistä, leikkiä ja yhdessäoloa. Lohduttamista ja iltasadun lukemista. Kikatusta ja riitojen ratkomista. Kiintymistä ja luopumista. Laastarin laittoa ja illalla sänkyyn peittelyä. Aika harvoin, jos koskaan, ajattelen tekeväni töitä. Tämä on vain meidän perheen arkea, jossa nyt vain ehkä vähän tavallisesta poiketen kokoonpano aika ajoin vaihtuu.
Lue myös: Kun päivystyspuhelin soi
Tähän työhön kuuluu myös erilaisten havaintojen tekeminen. Meidän tehtävä ei ole tulkita mistä mikäkin johtuu, me vain teemme havaintoja (jos siis jotain erityistä esimerkiksi lasten käytöksessä on) ja raportoidaan näistä sitten eteenpäin. Osallistutaan myös lasten asioita käsitteleviin palavereihin, mutta me ei tehdä näissä koskaan mitään päätöksiä, vaan päätöksistä vastaa aina lasten sosiaalityöntekijät.
Meidän tehtävänä on myös pitää yhteyttä lasten läheisverkostoon. Soitellaan kuulumisia ja kuskataan lapsia tapaamisiin. Näihinkin on raamit sovittu lasten asioita käsitelvissä palavereissa ja näiden mukaan me sitten toimitaan.
99% tästä työstä on tavallisen, turvallisen arjen pyörittämistä. Meidän vastuulla on arki, sosiaalityöntekijät tekevät kaikki lapsia koskevat päätökset. Me ei siis koskaan päätetä sitä kauan lapset meillä ovat, palaavatko he meiltä omien vanhempiensa luo vai päädytäänkö kiireellisen sijoituksen aikana huostaanottoon, jolloin lapselle etsitään pitkäaikainen sijaisperhe.
Rakastan tätä työtä, vaikka aina tämä ei olekaan helppoa. Toisinaan arjesta saattaa tehdä raskastakin esimerkiksi sijoitettujen lasten raivarit, yölliset painajaiset ja muut haasteet. Parhaimmillaan taas meidän arki on sijoitettujen lasten kanssa mukavan leppoisaa ja kuin itsekseen eteenpäin soljuvaa. Joskus vaan kaikki palaset loksahtavat heti kohdilleen ja lapset solahtavat meidän arkeen helposti.
Lisää aiheeseen liittyviä postauksia löydät täältä.
Aurinkoista päivää!
