LUOPUMISIA JA LÄKSIÄISIÄ

Toisin kuin pitkäaikaisessa sijaisperheessä, meillä päivystysperheessä lapset viettävät vain lyhyitä aikoja. Usein tämä tarkoittaa joitain kuukausia, mutta on myös mahdollista, että lapsi asuu meillä vuoden tai sen ylikin. Tai sitten vain päiviä tai viikkoja.

Mutta vaikka lapsi asuisi meillä vain muutamia kuukausia, ehtii lapseen kiintyä usein aivan hurjan paljon! Olen monesti kertonutkin, että tämä työ on kiintymistä ja luopumista, ja sitä tämä todella on.

Joskus luopuminen voi tuntua todella raastavalta, mutta ei kaikki luopumiset ole sellaisia. On tavallista, että sijoitetuilla lapsilla on monenlaisia haasteita ja joskus luopuminen voi tuntua helpottavaltakin. Ja silti samaan aikaan voi tuntea tsiljoonia muitakin tunteita. Aina luopuminen on kuitenkin jollain tavalla haikeaa, joskus jäljelle voi jäädä huolikin lapsen jatkosta.

Mulla on monenlaisia tapoja käsitellä luopumista ja yksi niistä on läksiäisten pitäminen. Me ollaan pidetty kaikille meiltä muuttaneille lapsille läksiäiset ja kaikki läksiäiset ovat olleet ihan erilaiset. Tietenkin, ovathan kaikki lapsetkin aivan erilaisia!

Joskus läksiäiset ovat olleet kakkukahvit meidän keittiönpöydän ääressä, joskus uuninlämpöiset pullat ja pillimehut metsäretkellä. Joskus lapset ehtivät saada meillä asuessaan kavereitakin ja silloin ollaan pidetty pienet läksiäiskemut, johon kaveritkin ovat olleet tervetulleita.

Koska me toimitaan perheenä pienille, alle kouluikäisille lapsille, on meillä usein asustellut vauvoja ja pikku taaperoita. Aivan pikkuiset vauvat ja pienet taaperot eivät varmasti ymmärrä itse vielä läksiäisistä, mutta nämä läksiäiset ovat tärkeitä meidän omalle perheelle. Meidän omat lapsetkin saattavat jäädä ikävöimään meiltä muuttaneita lapsia ja läksiäiset on tuntunut mun mielestä mukavalle tavalle käsitellä luopumista myös omien lasten kanssa.

Meillä pidempään asuneille lapsille olen kasannut valokuvakirjan siltä ajalta, minkä lapsi asui meidän luona. Mun mielestä on ihanaa, että lapsi saa tästäkin ajasta muiston itselleen, ja voi myöhemmin kasata itsestään kokonaisen elämäntarinan ilman aukkoja. Mutta valokuvien katseleminen ja kirjoiksi kasaaminen on myös mukava tapa käsitellä lapsen lähtöä. On kiva katsella kuvia meidän omienkin lasten kanssa ja muistella yhdessä mitä kaikkea hauskaa tai hassua ollaan ehditty yhdessä tehdäkään.

Kun lapsi on muuttanut meiltä pois, olen yleensä järjestellyt pikkuisen paikkoja, esimerkiksi vaihtanut vähän järjestystä siellä huoneessa, joka on lapsella ollut käytössään. Ollaan myös tehty meidän omien lasten kanssa yleensä jotain erityistä ja samalla aloitettu taas elämä vain meidän oman perheen kesken, kunnes puhelin taas soi ja on aika tutustua uuteen lapseen.

Vaikka tämä työ onkin jatkuvaa kiintymistä ja luopumista ja koskettaa ihan koko meidän perhettä, on tämä silti aivan ihanaa, enkä osaisi kuvitellakaan tekeväni mitään muuta.

sijaisvanhemmuus

Mukavaa päivää!

MEIDÄN MATKA PÄIVYSTÄVÄKSI SIJAISPERHEEKSI

perheblogi

Neljä vuotta sitten kaikki tuntui rullaavan mukavasti. Meillä oli kaksi lasta ja kotona vipelsi neljän terrierin lauma. Kuopus oli kasvanut parivuotiaaksi, vauva- ja taaperoaika alkoi olla takanapäin ja nyt alkoi tuntumaan sille, että meidän kotiin voisi mahtua muitakin lapsia. Ei omia, vaan tilapäisesti kotia tarvitsevia lapsia.

Sijaisperheenä toimiminen oli mulle lähipiiristä tuttua, mutta en ollut koskaan aikaisemmin ajatellut, että ryhtyisin itse sijaisvanhemmaksi. Toisaalta tutuksi oli tullut vain pitkäaikaisena sijaisperheenä toimiminen ja nyt me pohdittiin olisiko sellaiselle lyhytaikaiselle sijaisperheelle tarvetta. Sellaiselle perheelle, joka voisi ottaa suoraan kriisitilanteesta lapsen luokseen asumaan tilapäisesti, eli niin pitkäksi aikaa kuin olisi tarvetta.

Ei jääty tätä sen enempää keskenämme pohtimaan, vaan otettiin yhteyttä lastensuojelun sosiaalityöntekijään ja kuultiin, että tällaista toimintaa on kyllä olemassa ja tällaisista perheistä onkin kova pula.

Sovittiin sosiaalityöntekijän kanssa tapaaminen meidän kotiin ja saatiin kuulla lyhytaikaisena sijaisperheenä toimimisesta lisää. Samalla meille vahvistui ajatus siitä, että tämä voisi tosiaankin olla juuri meidän juttu. Iloksemme kuultiin, että pian olisi alkamassa PRIDE-valmennus, johon me mahduttaisiin myös mukaan!

PRIDE-VALMENNUS

PRIDE-valmennus on ryhmämuotoinen valmennus, joka kaikkien sijaisvanhemmaksi haluavien tulee käydä. Valmennukseen osallistuu perheen molemmat vanhemmat (jos siis perheessä on kaksi aikuista), vaikka vain toinen toimisi päätoimisena perhehoitajana, eli sijaisvanhempana.

Puolisen vuotta kestävään PRIDE-valmennukseen kuului yhdeksän ryhmätapaamista, eli sellaista tapaamista jossa oli kouluttajat ja kaikki meidän valmennukseen osallistuvat pariskunnat ja sinkkuvanhemmat. Näiden lisäksi tavattiin välillä pelkästään kouluttajia, ehkä pari kertaa valmennuksen aikana.

Jokaisella ryhmätapaamisella oli eri teema ja jokaisen tapaamisen jälkeen saatiin kotitehtäviä. Tehtävät eivät olleet mitään rasti ruutuun tehtäviä, vaan niissä joutui usein pohtimaan esimerkiksi omaa lapsuuttaan tai mahdollisesti elämän aikana koettuja menetyksiä aika syvällisestikin.

Ryhmätapaamisissa käsiteltiin monenlaisia sijaisvanhemmuuteen liittyviä asioita, kuten esimerkiksi sitä miten erilaisista lähtökohdista sijoitetut lapset usein tulevat ja miten tavallista on, että sijoitetuilla lapsilla on erilaisia haasteita ja esimerkiksi kehitysviiveitä, jotka voivat vaikuttaa sijaisperheen arkeen monin eri tavoin.

Välillä tehtiin mielikuvaharjoituksia, joiden avulla pyrittiin eläytymään sijoitetun lapsen tai hänen vanhempiensa asemaan ja tunteisiin. Tarkoitus oli oppia myös ymmärtämään miten vaikea tilanne sijoitetulle lapselle aivan vieraaseen perheeseen muutto voi olla ja miten lasta voisi tässä auttaa.

PRIDE-valmennus päättyy loppukeskusteluun, jossa viimeistään tehdään päätös siitä soveltuuko perhe sijaisperheeksi. Joskus perhe itsekin voi tulla valmennuksen edetessä siihen tulokseen, ettei sijaisvanhemmuus olekaan oma juttu, ei ainakaan juuri sillä hetkellä.

Yksi valmennuksen ideoista onkin juuri se, että valmennuksen aikana pääsee ikään kuin sovittamaan sijaisvanhemman takkia, eikä valmennukseen osallistuminen velvoita ryhtymään sijaisvanhemmaksi.

Meille valmennuksen edetessä kerta toisensa jälkeen vahvistui tunne siitä, että tämä todellakin on meidän juttu!

lifestyleblogi

PERHEEKSI PIENILLE LAPSILLE

Mulla oli ollut koko ajan suurimpana haaveena sijaisvanhemmaksi ryhtymisessä se, että saataisiin meidän perheeseen vauvoja! Niinpä sovittiin yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa, että me voitaisiin toimia perheenä pienille, 0-3 vuotiaille lapsille.

Meistä tuli ”kriisiperhe”, kuten siinä kunnassa, jossa aloitettiin, tätä toimintaa kutsuttiin. Meistä ei siis tuolloin vielä tullut päivystävä sijaisperhe, sillä toiminta oli hieman erilaista. Päivystävä sijaisperhe on sitoutunut hakemaan lapsen luokseen tunnin sisällä siitä, kun puhelin soi. Me ei tosiaan oltu aluksi päivystävä sijaisperhe, vaan toiminta perustui siihen, että meille soitettiin lapsesta ja puhelun aikana saatiin itse päättää haetaanko lapsi meille. Mutta kuka nyt voisi sanoa ei, jos jossain on lapsi odottamassa tilapäistä kotia!

Me saatiin PRIDE-valmennus päätökseen keväällä ja alettiin heti silloin odottamaan meille lasta. Mutta saatiin odotella koko kevät ja kesäkin. Vihdoin syksyllä soi puhelin ja saatiin meille meidän kovasti odottama ensimmäinen lapsi. Kaikki tuntui aluksi kovin jännittävältä, mutta samalla myös hurjan luonnolliselta. Ja edelleen vain vahvistui tunne siitä, että tämä todellakin on meidän juttu.

Sijoitus päättyi ja elettiin taas samanlaista arkea meidän oman perheen kesken kuin ennenkin.

PÄIVYSTÄVÄ SIJAISPERHE

Toisen sijoituksen jälkeen, kun oltiin toimittu vuosi kriisiperheenä, me alettiin pohtimaan, että haluttaisiin tehdä tätä työtä vähän toisin. Muuten ihan samalla tavoin, mutta oltaisiin valmiita sitoutumaan tähän työhön enemmän. Tiedettiin, että Tampereen kaupungin Luotsilla lyhytaikaiset sijaisperheet päivystävät ja tuo päivystystoiminta kuulosti sellaiselle, jota mekin haluttaisiin tehdä.

Päivystävä sijaisperhe on valmis ottamaan lapsen luokseen tunnin varoitusajalla ja lapsi asuu päivystysperheessä yleensä joitain viikkoja tai kuukausia, joskus vuodenkin.

Kaksi vuotta sitten meistä tuli päivystävä sijaisperhe ja tämä työ (tai elämäntapa) on kyllä vienyt täysin mukanaan. Sijaisperheitä on monenlaisia. Osa perheistä on pitkäakaisia sijaisperheitä, joissa lapsi asuu usein aikuistumiseen saakka, osa perheistä on lyhytaikaisia, osa ehkä molempia. Päivystänä sijaisperheenä toimiminen on ollut juuri meidän perheelle sopiva tapa toimia.

Olen ollut kotona siitä lähtien, kun meidän esikoinen syntyi. Tein monta vuotta kotona töitä meidän yritykselle, joten tähän päivystysperhetyöhön oli myös helppo siirtyä, kun en esimerkiksi joutunut jäämään kodin ulkopuolisesta työstä pois. Olin ollut jo pitkään kotona, joten kotona lasten kanssa oleminen oli jo tuttua puuhaa. Tavallaan mikään ei ole muuttunut tämän työn myötä ja toisaalta tämä on muuttanut meitä ja meidän perhettä hurjan paljon. Mutta vain hyvällä tavalla!

Tällä hetkellä me toimitaan päivystävänä sijaisperheenä perheenä pienille, alle kouluikäisille lapsille. Edelleen odotan innolla pieniä tuhisevia vauvoja, mutta nyt omien lasten ollessa jo vähän isompia, tuntuu luontevalle hoitaa myös isoja leikki-ikäisiä, tai eskari-ikäisiä lapsia. Ehkä joskus omien lasten kasvaessa toimitaan sijaisperheenä koululaisille, sitäkään ei vielä tiedetä.

LUE MYÖS:

Päivystävä sijaisperhe – mitä päivystäminen tarkoittaa?

Miltä lapsesta luopuminen tuntuu?

Millaista on olla sijaisäiti?

MILLAISTA ON OLLA SIJAISÄITI?

Miten onnekas olenkaan, kun saan viettää äitienpäivää kahden maailman rakkaimman ja tärkeimmän naperon äitinä.
Onnekas olen myös siksi, että olen saanut olla varaäitinä kahdeksalle muulle ihanalle pienelle. Lyhimmillään viikon, pisimmillään yli vuoden.

Äitinä olo on varmasti ihanin ja paras työ mitä mulla on koskaan ollut.

Aluksi ajattelin, että päivystysperhetyössä saan olla auttamassa turvallista kotia tarvitsevia lapsia, mutta matkanvarrella olen oppinut, että tämä on paljon muutakin. Sijaisvanhemmuus on jaettua vanhemmuutta, jossa saan auttaa paitsi lapsia, usein myös sijoitetun lapsen perhettä. Saan olla pieni pala isompaa kokonaisuutta, jonka tarkoitus on taata lapselle mahdollisimman hyvä lapsuus.

Sijaisäitiys on kiintymistä ja luopumista, haleja ja lohduttamista. Iloa, leikkiä ja yhdessäoloa. Lapsen surun ja huolien kantamista. Sijaisäitiys on julkista äitiyttä, jossa avataan oman elämän ja kodin ovet monelle eri taholle. Se on hyppäämistä yllättäviin tilanteisiin ja jatkuvasti uuden oppimista. Se on ihania yllätyksiä ja uusia tilanteita. Sijaisäitiys on silmiä avaavaa ja samalla elämän kurjankin puolen esiin tuovaa. Se on koskettavia hetkiä, pienistä edistysaskeleista iloitsemista ja palkitsevinta ikinä.

Sijaisäitiys on myös aivan tavallista äitiyttä, ihan samanlaista, kuin mikä tahansa muukin äitiys. Se on rakkautta ja rajoja, turvallista syliä. Toisinaan kaupan valmiita pinaattilättyjä ja väsyneitä aamuja. Kikatusta ja kiukuttelua. Tylsyyden sietämistä (koska sitähän arki toisinaan on) ja jännittäviä seikkailuja. Toisinaan myös samanlaista sydämen pakahduttavaa rakkautta, kuin biologinenkin äitiys.

Ihanaa äitienpäivää kaikille!