Viime kesänä koin hämmentäviä hetkiä, kun sain käsiini jäätelöohjeen, joka oli paitsi superhelppo, myös valmistui ihan ilman jäätelökonetta muutamasta aineksesta. Päätin taas viikonloppuna hämmästyttää itseäni tällä hassulla ohjeella, ja pyöräytin lapsille kulhollisen minttusuklaajätskiä.
Ja olihan mun tietenkin ihan pakko maistaa lusikallinen sitä seosta ennen pakastusta, ihan vaan siksi, että tietäisin kaipaako se jotain vielä lisää. Mun mielestä tuo jätski oli ihan älyttömän hyvää, mutta tämä parin viikon sokerittomuus voi kyllä hämärtää mun arvostelukykyä, kun puhutaan makeista herkuista, hih. Tosin varsinainen makuraati kyllä antoi hyväksyntänsä äidin tekemälle jätskille, pienempi ahmi jäätelön keskittyneesti viimeistä pisaraa myöten ja neljävuotias totesi lusikoimisen lomassa mm. uskomatonta ja huikeaa, haha.
Perusohjeeseen tarvitsee vain 4 dl kuohukermaa ja yhden purkin (379g) kondensoitua maitoa, ja lisäksi sitten vaan niitä aineksia, mitä makua tuohon jätskiin haluaa. Tällä kertaa tein jäätelöstä minttusuklaanmakuista, mutta kesällä tätä on pakko testata tuoreilla marjoilla!
Superhelppo minttusuklaajäätelö
4 dl kuohukermaa
1 purkki (379g) sokeroitua kondensoitua maitoa
0,5 dl raakakaakaojauhetta (tavallinen käy tietty myös, mutta kannattaa valita vaikka leivontaan tarkoitettu sokeroimaton versio, ettei lopputuloksesta tule liian makeaa)
1-2 tl piparminttuaromia
Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää kaakaojauhe ja piparminttuaromi, kääntele kondensoitu maito joukkoon (tai vatkaa sekin, kuten mä tein). Kaada tarjoiluastiaan (n. 1,5 litran kokoiseen) ja laita pakkaseen muutamaksi tunniksi jäätymään.
Olisin halunnut kokeilla tätä myös sokerittomana niin, että olisin käyttänyt sokeroimatonta kondensoitua maitoa, mutta en nyt tähän hätään sellaista löytänyt. Nappasin tilalle purkin kookoskermaa, mutta lopputulos noista aineksista muistutti lähinnä jäätynyttä kermavaahtoa, joten jatketaan testailuja, hih.
Oletteko jo testanneet tätä superhelppoa jäätelöä?