KARKKIPURKIN JA HOPEN JOULULAHJAKERÄYS – KUINKA SIINÄ KÄVI?

Loppusyksyllä polkaistiin käyntiin Karkkipurkin ja Hopen joululahjakeräys, aikaisemmat postaukset keräyksestä voit lukea täältä ja täältä

Hiljalleen meidän vierashuone alkoi täyttymään Tampereen Hopelle suunnatuista lahjoituksista, mitä lähemmäksi keräyksen loppua tultiin, sitä isommaksi kasvoi vierashuoneessa oleva lelu-, vaate- ja kenkävuori. Voitte muuten arvata, miten eräskin kolmevuotias silmät pyöreinä ihmetteli tuota vierashuoneen sohvalle kasvanutta lelukasaa, mutta yllättävän hienosti ymmärsi, että lelut, vaatteet ja kengät olivatkin meillä vain käymässä, matkalla ilahduttamaan toisia lapsia.

Viime viikon keskiviikkona pakkasin farmariauton täyteen lahjoituksia, ja lähdin viemään Hopelle ensimmäistä lahjoituskuormaa. Todellakin vasta ensimmäistä, nimittäin Raidan ja Silverjunglen paketit tulivat vielä tämän jälkeen, ja tämän viikon maanantaina tein vielä uuden reissun Hopen toimipisteeseen.

Todella ilahduttavaa, miten ihanasti monet yritykset lähtivät tähän mukaan! PikkuVanilja lähetti laatikollisen lahjoja, Fredrikson kaksi isoa laatikollista hattuja, Miraakkeli ja Ballot lahjoittivat pehmeää paketintäytettä, Crocs pahvilaatikollisen kenkiä, Pyynikin käsityöläispanimon osakkaat keräsivät kymmenittäin leluja, kirjoja, askarteluvälineitä, leffalippuja ja muita joululahjoja, Tappara lahjoitti pipoja, Raida ja Silverjungle kymmenittäin vaatteita. 

Kaiken kaikkiaan saatiin kasaan Tampereen Hopen asiakasperheille jaettavaksi yli 250 joululahjaa! 

Lämmin kiitos:

PikkuVanilja

Fredrikson

Miraakkeli

Ballot

Crocs

Pyynikin käsityöläispanimo

Tappara

Raida

Silverjungle

sekä keräykseen osallistuneet lukijat ja bloggaajat

Kuvat Tampereen Hopen toimipisteeltä, missä ensimmäinen erä lahjoituksia odottaa lajittelua ja paketointia.
Mikäli kiinnostuit Hopen toiminnasta tai haluat auttaa, niin lisää voit lukea Hopen nettisivuilta.


Ihanaa joulun odotusta kaikille!


MUISTUTUS: KARKKIPURKIN JA HOPEN JOULULAHJAKERÄYS!

Löytyykö sinulta tai yritykseltäsi lahjoitettavaa Karkkipurkin ja Hopen joululahjakeräykseen?

Aikaisemman postauksen aiheesta voit lukea täältä.

Joululahjakeräykseen voit lahjoittaa uusia leluja, vaatteita, askarteluvälineitä ym joululahjaksi sopivaa. Joulukuun alussa paketoimme lahjoitukset joululahjapaketteihin, ja Hope jakaa nämä asiakasperheilleen.

Lähdethän sinäkin mukaan keräykseen? Toivotaan, että saadaan jokaiselle lapselle edes yksi joululahja!

Lähetä mailia karkkipurkkiblogi@gmail.com, niin kerron miten voit lahjoituksesi toimittaa (Yrittäjä: Tampereen seutuvilta myös lahjoitusten nouto onnistuu! Kaikki lahjoittaneet yritykset mainitaan keräyksen jälkeen blogissa linkkeineen.)

Kerrothan keräyksestä myös kavereillesi! :)

HOPEN JA KARKKIPURKIN JOULULAHJAKERÄYS – LÄHDE MUKAAN TUOMAAN JOULUMIELTÄ!

Tuttuun tapaan tähän aikaan vuodesta alkaa joulumainoksia tipahdella postilaatikkoon. Monessa lapsiperheessä on saatettu jo kirjoittaa lahjatoiveita Joulupukille, ehkä ensimmäiset paketit on jo ostettukin?

On kuitenkin paljon lapsiperheitä, joilla ei ole lainkaan mahdollisuutta joululahjojen ostoon. 

Muutama viikko sitten Tampereen Hope-yhdistykseltä tiedusteltiin, haluaisinko järjestää blogissani joululahjakeräyksen Tampereen Hopelle. Kävin tutustumassa Tampereen Hopen tiloihin ja toimintaan, ja halusin ehdottomasti lähteä tähän mukaan!


Viime vuonna Minityyli järjesti vastaavan joululahjakeräyksen, ja Tampereen Hopen asiakasperheille jaettavia joululahjoja kertyi huikeat 250 pakettia! Pirkanmaalla Tampereen Hope avustaa noin tuhatta lasta vuosittain, joten toivottavasti me saadaan iso lahjapotti kasaan tänäkin vuonna.

Haastan mukaan yhteistyökumppanini sekä muut yritykset!

Lähde mukaan tuomaan joulumieltä, lahjoittamalla joululahjakeräykseen. Kaikki lahjoitukset otetaan ilolla vastaan! Keräyksen jälkeen teen postauksen, jossa mainitsen kaikki lahjoittaneet yritykset.

Ota yhteyttä karkkipurkkiblogi@gmail.com, niin kerron miten voit toimittaa lahjoituksesi.

Haastan mukaan muut bloggaajat sekä kaikki teidät lukijat!

Mukaan voit lähteä yhdellä tai useammalla lahjalla. Joululahja voi olla itse ostamasi, tai vaikka uusi vaate tai lelu, joka ei koskaan päätynyt oman lapsesi käyttöön. 

Lahja voi olla esimerkiksi lelu, vaate, peli, elokuvalippu tai vaikka värikynäpaketti… Kaikki pienetkin lahjoitukset otetaan ilolla vastaan! 

Bloggaaja, voit tehdä omassa blogissasi postauksen, jossa kerrot Hopen ja Karkkipurkin joululahjakeräyksestä ja halutessasi esittelet oman lahjasi keräykseen. 

Lahjoituksia otetaan vastaan marraskuun loppuun asti. 

Lähetä viestiä karkkipurkkiblogi@gmail.com, niin saat lisätietoja miten voit lahjoitukset toimittaa. Jos viet lahjoituksesi suoraan Tampereen Hopen toimipisteelle, niin muista mainita että kyseessä on Hopen ja Karkkipurkki-blogin joululahjakeräys, niin Hopella osaavat laittaa lahjat oikeaan pinoon :)

Mikä on Hope?

Hope on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton vapaaehtoisjärjestö, joka toimii lasten paremman arjen puolesta Suomessa. Hope tarjoaa konkreettista apua vähävaraisille ja äkillisen kriisin kohdanneille lapsiperheille sekä huostaanotetuille lapsille. Hope jakaa tavaralahjoituksia, harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä. Lisää Hopen käytännön toimista voit lukea täältä.

Joululahjakeräyksen lisäksi voi jokainen meistä auttaa myös muulla tavoin. 

Voit lahjoittaa omia tai lastesi hyväkuntoisia käytettyjä vaatteita, kenkiä, leluja, harrastusvälineitä. Voit myös ilmottautua vapaaehtoiseksi, tehtäviä on laidasta laitaan aina tavaralahjoitusten lajittelusta asiakkaiden kohtaamiseen. Hopen toimipisteiden yhteystiedot löydät täältä.

Lähdethän sinäkin mukaan tekemään hyvää ja tuomaan joulumieltä lapsille!