Mun mielestä kädet näyttävät huolitelluimmilta ja kauniimmilta silloin, kun kynsissä on kaunis ja siisti lakkaus. Ja sellaisia mulla aika harvoin on, hah. Innostun kyllä välillä lakkaamaan kynsiäni, mutta inhoan sitä miten nopeasti kynsilakka kuluu kynsistä. Lakkaus pysyy hyvänä yleensä muutaman päivän ja alkaa sitten näyttää nuhruiselta. En myöskään oikein jaksa sitä kuluneiden lakkojen poistamista ja taas uudelleen lakkaamista, joten aika usein mun kynnet ovat olleet vaan ilman lakkaa. Ainakin tähän asti!
Olin jo vuosia sitten kuullut kynsien geelilakkauksesta, eli lakkauksesta, joka pysyy siistinä viikkoja. En oikein tiedä miksi en ollut koskaan aikaisemmin sellaista kokeillut, mutta kuukausi sitten kävin ottamassa elämäni ekan geelilakkauksen. En oikein muista miksi juuri nyt tästä innostuin, ehkä halusin saada jouluksi kauniit kynnet ja jostain sitten keksin kokeilla geelilakkausta ensimmäistä kertaa ikinä. Toivoin jotain vaaleaa, ehkä nudea sävyä glitterillä ja sain kauniit vaaleat, lähes oman kynnen värisen geelilakkausen hennolla glitterillä. Kynnet oli ihanat!
Parasta oli kuitenkin se, ettei tuo geelilakkaus kulunut ollenkaan näiden viikkojen aikana! Neljän viikon aikana kynnet kasvoivat vähän liian pitkiksi (pidän itse lyhyistä kynsistä) ja kynnen tyvestä näkyi raja mistä geelilakkaus alkoi. Mutta itse lakkaus oli siisti vielä viikkojen jälkeenkin!
Pidin geelilakkauksen helppoudesta ja kauniista kynsistä niin paljon, että taisin jäädä näihin vähän koukkuun ja varasin uuden ajan. Kävin eilen ottamassa uuden geelilakkauksen, kun ensimmäisestä lakkauksesta oli kulunut noin neljä viikkoa. Vanha lakkaus poistettiin, kynnet lyhennettiin jne ja sitten laitettiin uusi geelilakkaus. Mulla oli tällä kertaa toiveissa laventelia ja glitteriä ja näistä tuli kyllä aivan IHANAT!
Kynsiin laitettiin nyt kahta eri sävyistä laventelia ja nimettömiin ihanan överit glitterit.
Voi olla, että tällaisessa värillisessä lakkauksessa kasvunraja näkyy nopeammin ja lakkaus täytyy sen takia uusia jo aikaisemmin, tai sitten menen näilläkin sen neljä viikkoa. Luulen, että silti valitsen seuraavaksikin jotain ihanaa väriä, sillä rakastan söpöjä pastellisia karkkisävyjä! Ehkä joskus kokeilen jotain klassista ranskalaista manikyyriä. Jos maltan. Nämä suloiset värit kun taitavat kuitenkin viedä lopulta voiton.
Haaveilin VUOSIA kulmien pigmennoinnista. Ihastelin toisten kauniin muotoisia kulmia ja haaveilin, että mullakin olisi sellaiset. Aamuisin meikkasin kulmani kulmakynän ja puuterimaisen kulmavärin avulla ja haaveilin helpommista aamuista, jolloin mun ei tarvitsisi alusta asti piirtää kulmia esiin. Pigmentointi kuitenkin vähän jännitti, sillä mietin tulisiko niistä varmasti hyvät!
Kerran taas googlailin ja selasin Instagramia ja koitin löytää juuri mulle sopivaa pigmentoijaa. Ja sitten bongasin Alisan! Alisan työnjälki vastasi juuri omia toiveitani ja kun kuulin, että Alisa myös kouluttaa muita pigmentoijia, vakuutuin lopullisesti.
Microblading vai puuterikulmat?
Vihdoin ”uskalsin” varata ajan ja saisin ihanat kulmat! Ennen pigmentointia Alisa mittasi, suunnitteli ja piirsi kulmat. Niitä katseltiin yhdessä, joitain kohtia muutettiin ja piirrettiin uudelleen. Vasta kun kulmat miellyttivät aivan täysin, alettiin niitä pigmentoimaan. Mulla oli toiveissa meikkimäinen, mutta kuitenkin luonnollinen lopputulos ja sain juuri sellaiset kulmat kuin olin toivonutkin. Niistä tuli ihanat! Itse pigmentointi ei sattunut ollenkaan, vaan tuntui lähinnä pieneltä raapimiselta.
Olen niin iloinen ja onnellinen, että päätin vuosien jälkeen toteuttaa haaveeni kulmien pigmennoinnista! Mun arkea nämä ovat helpottaneet aivan hurjasti ja pidän kovasti myös siitä, että kulmissani on nyt kaunis muoto ilman meikkiäkin. Ihastuin kulmiin niin paljon, että halusin myös eyeliner- ja huulipigmennoinnit!
Mä olin haaveillut kulmista niin monen vuoden ajan, että olin ehtinyt miettiä tarkkaan senkin, haluanko microblading- vai puuterikulmat. Microbladingissa kulmiin pigmentoidaan luonnollisen näköisiä ”karvoja”, joten tämäkin olisi ollut hyvä vaihtoehto, kun omista kulmistani ”puuttui” monesta kohtaa karvoja. Tiesin kuitenkin jo pitkään, että haluan nimenomaan puuterikulmat. Nämä ovat varmasti makuasioita, eikä näistä edes tarvitse tietää itse etukäteen, sillä kulmat suunnitellaan aina huolellisesti ennen kuin mitään pigmentoidaan. Mä itse ihastuin nimenomaan puuterikulmiin, joista voi tehdä kauniin meikkimäiset, mutta kuitenkin luonnolliset. Sellaiset oli nimenomaan mun toiveissa.
Alekoodi pigmentointeihin!
Alta löydät kuvia ja lisää omia kokemuksiani pigmennoinneista, mutta sitä ennen kerron, että sain Alisalta aivan huipun alekoodin teille jaettavaksi! Koodilla ANNIKA15 saat marraskuun aikana Microblading ja Micropigmennoinnit -15% alennuksella! Ale on voimassa Tampereen hoitolassa. Ja jos sopivaa aikaa ei enää marraskuulle löydy tai olet muuten suunnitellut ottavasi pigmennoinnit vaikka vasta esim. ensi keväänä, niin sama alekoodi käy myös marraskuun aikana ostettuihin lahjakortteihin! (Lahjakortti voimassa 11/23 saakka). Kannattaa siis hyödyntää, sillä tällaista alea on harvoin tarjolla!
Yllä ja alla näkyvissä kuvissa on eyeliner-pigmennoinnit juuri vahvistettu ja samalla kulmiin lisätty väriä. Aquarelle-huulet ovat jo näissä kuvissa parantuneet. Näissä kuvissa mulla ei ole mitään kulma-, silmä- tai huulimeikkiä! Ainoastaan peitevoidetta silmien alla ja meikkivoidetta iholla.
Pigmentoitavat alueet käsitellään aina kahteen kertaan. Ensimmäisen pigmentointikerran jälkeen väriä lähtee aika paljon, ja toinen käsittelykerta on yleensä 1-3 kuukauden päästä ensimmäisestä kerrasta. Myös toisen kerran jälkeen väriä lähtee jonkin verran, mutta ei enää niin paljon kuin ensimmäisen kerran jälkeen. Esimerkiksi mun kulmat ovat näistä kuvista hieman vaalentuneet, mikä kuuluu asiaan. Kulmat näyttävät juuri pigmennoinnin jälkeen aina tummemmilta kuin mitä ne tulevat olemaan.
Eyeliner pigmentointi
Silmänrajausten pigmentointi tuntui vähän samanlaiselta raapimiselta kuin kulmienkin teko, mutta joissain kohdissa pigmentointi myös vähän kutitti ja aivastutti! Tämäkään ei kuitenkaan mielestäni sattunut ollenkaan. Olen tykännyt näistä eyeliner-pigmennoinneista aivan älyttömän paljon! Aikaisemmin tein rajaukset geelimäisellä rajausvärillä ja siveltimellä useasti viikossa, ainakin, jos oli jotain menoa tiedossa. On ollut ihanan helppoa, kun rajaukset ovat silmissä valmiina! En kuitenkaan halua näyttää meikittä meikatulta, vaan luonnolliselta, joten halusin ohuet rajaukset silmiin. Mutta näitähän voi tehdä lähes vaikka minkälaisia! Leveämpiä, ulkonurkasta nousevia, varjostuksella ja vaikka mitä. Näistä ei onneksi itse tarvitse tietää mitään, sillä kaikki pigmennoinnit suunnitellaan yhdessä tekijän kanssa ennen kuin mitään aletaan pigmentoimaan.
Alla olevat kuvat on otettu noin viikko edellisten jälkeen, eli tässä kaikki pigmennoinnit ovat jo parantuneet.
Aquarelle lips, eli huulten pigmentointi
Huulissa mulla on Aquarelle-pigmentointi, eli kevyt läpikuultava väri. Huuliakin voi pigmentoida eri tavoin. Yhdessä Alisan kanssa suunniteltiin miten huuleni pigmentoidaan. Haluanko selkeää vai luonnollisempaa rajausta, läpikuultavaa vai peittävämpää väriä jne. Katseltiin myös kuvia Alisan pigmentoimista huulista, valittiin oikeaa sävyä jne. Huulista tuli juuri sellaiset kuin toivoinkin, aivan ihanat! Luonnollinen, kevyt sävy ja huoliteltu ilme. Huulten pigmentointi tuntui eniten. Huuliin levitettiin ensin puuduttava voide, ja voidetta lisättiin tarvittaessa. Tämäkään ei varsinaisesti sattunut, mutta joissain kohdissa tuntui vähän ikävälle. Siedettävälle kuitenkin ja hyvillä mielin menin vahvistuskäynnillekin. Ensimmäisen käsittelykerran yhteydessä mun huulet turposivat jonkin verran, mutta turvotus laski nopeasti, jo saman illan aikana. Toisella kerralla mun huulet eivät turvonneet ollenkaan.
Pidän siitä miten huolitellun ilmeen pigmennoinnit antavat silloinkin, kun kasvoilla ei ole mitään meikkiä! Ja toki myös siitä, miten aamut ovat helpottuneet pigmentointien myötä. Mun arkimeikki on nykyään superhelppo ja nopea. Silmien alle peitevoidetta ja iholle meikkivoide. Vähän poskipunaa ja luomille neutraalin väristä luomiväriä. Kulmien sävyä vahvistan vähän puuterimaisella kulmavärillä, mitään muuta kulmille ei tarvitse tehdä, sillä kaunis muoto on niissä nyt valmiina! Ripsiin ripsaria ja meikki on valmis! Olen ollut aina tosi laiska käyttämään huulipunaa, mutta huulikiiltoja olen käyttänyt. Nyt niillekään ei ole ollut tarvetta, kun huulissa on kevyt ja kaunis sävy jo valmiina! Näissä kuvissa mulla on huulissa väritön huulirasva ja siksi huulissa kiilto. Ilman huulirasvaa huulet ovat mattapintaiset, mutta kaunis sävy toki näkyvissä silloinkin.
Osalla on kaunis muoto kulmissa jo luonnostaan, osa saa kulmansa kauniiksi nyppimällä ne muotoon ja ottamalla ehkä kestovärjäyksen. Jollekin voi riittää viimeistely kulmakynällä, joku tykkää kulmistaan sellaisenaan, eikä kaipaa niihin edes meikkiä. Ja sitten on meitä, keille pigmentointi tuo oikeasti aivan hurjan suuren avun ja ilon omiin arkirutiineihin ja ulkonäköön. Mun omat kulmat ovat olleet tosi huomaamattomat, eikä niissä ole luonnostaan kaunista muotoa (eikä niihin saanut sellaista nyppimälläkään, sillä kulmakarvoja vaan ei ollut tarpeeksi oikeissa kohdissa) ja silmäni ovat näyttäneet väsyneiltä ilman meikkiä. Multa onkin usein kysytty olenko kipeä, jos olen ollut meikittä! Olen niin iloinen siitä, miten pirteältä ja huolitellulta, mutta kuitenkin luonnolliselta näytän nykyään silloinkin, kun en ole meikannut ollenkaan.
Jos sä päädyt Alisan pigmentoivaksi (voin suositella aivan 100%!), niin muista hyödyntää alekoodia ANNIKA15, jolla saat -15% alen tämän kuun ajan. Eli alen saat marraskuun aikana tehdyistä Microblading ja Micropigmennoinneista (Tampereen hoitolassa), sekä marraskuun aikana ostetuista lahjakorteista (lahjakortti voimassa 11/23 asti). Ajan voit varata täältä.
Jos haluat kuulla lisää kokemuksia, joita en tähän nyt hoksannut kertoa, niin laita vaikka Instagramin puolella (@annikakarkkipurkki) viestiä tai jätä kommentti blogin kommenttikenttään!
Oletko sä haaveillut tai suunnitellut ottavasi pigmentointeja?
Vihdoinkin! Vihdoinkin lämpömittari näyttää aivan oikeita kesälukemia ja leggarit ja sukkahousut saa jättää kaappiin. Nyt saa kirmata kesäniityille mekonhelmat hulmuten! Ainut vaan, että mun jalat muistuttavat näin kesän ensimmäisinä päivinä enemmän vitivalkoisia (ja vähän vaaleanpunertavia) kanankoipia kuin auringossa paahtuneita kesäsääriä.
Onneksi tähänkin on superhelppo ja nopea ratkaisu! Ja se ratkaisu EI ole sukkahousujen pukeminen, vaikka niinkin nuo valkoisena hohtavat koivet voisi nopeasti peittää.
En ole vuosiin ”ottanut aurinkoa”. Viihdyn kyllä auringossa, sillä palelen helposti, mutta en ole vuosiin maannut auringossa uikkarit päällä sen takia, että ihoni ruskettuisi. Mulla on kohonnut riski saada ihosyöpä, joten senkin takia suojelen ihoani tarkkaan vaatteilla, korkeilla suojakertoimilla ja pysyttelemällä päivän kuumimpaan aikaan auringosta pois. Tiedän myös auringon vanhentavan ihoa, joten senkään takia en ehdoin tahdoin halua altistaa ihoani vahingollisille auringonsäteille.
Mutta kyllä mä silti haluan nauttia kesästä ja auringonpaisteesta! Haluan myös iholleni kauniin päivetyksen, mutta turvallisemmin kuin auringossa ihoa paahtamalla.
En ole kuitenkaan KOSKAAN testannut itseruskettavia tuotteita. Ehkä pelkään, että kauniisti päivettyneiden kasvojen sijaan peilistä kurkistaakin Donald Trump. Hui! Oikeasti tiedän, että itseruskettaviakin löytyy aivan hurjan paljon erilaisia ja näistäkin varmasti löytyy myös sellaiset tuotteet, joilla saa takuulla kauniin päivetyksen aikaan.
Tällä kertaa vinkkaan kuitenkin aivan muusta tuotteesta, nimittäin poispestävästä ihon heleyttäjästä! Miten LOISTAVA tuote!
Vita Liberata Body blur on kevyesti ihoa sävyttävä voide, joka todellakin lähtee pesussa pois. Tällä saa siis muutamassa minuutissa loihdittua iholleen kauniin päivetyksen ja hehkun. Aivan loistava näihin kesän ekoihin päiviin, kun iholla ei ole vielä yhtään auringon tuomaa päivetystä ja myös meille, ketkä eivät päivetystä välttämättä aio auringosta hankkiakaan. Tämä on mielestäni myös aivan huikea esimerkiksi kesän juhliin, kun haluaa jättää sukkahousut kotiin.
Voide sävyttää ihoa ja samalla myös tasoittaa sitä, joten ihossa mahdollisesti olevat pienet ”virheet”, kuten naarmut, mustelmat ja muut epätasaisuudet jäävät piiloon. Voide myös antaa iholle kauniin, mutta maltillisen hehkun. Tätä voi siis todella käyttää aivan arjessa, sillä mitään kimaltavaa glitterihoa tällä ei saa aikaan.
Voiteesta on olemassa kaksi sävyä, Latte ja Latte Light. Mulla on tästä tämä vaaleampi Latte Light ja ainakin mun vitivalkoiselle iholle tämä on ainakin näin alkukestästä juuri sopiva. Tuota tummempaa en ole testannut, mutta voisin kuvitella sen sopivan jo vähän päivettyneelle iholle tai toki näin alkukesästäkin, jos pitää vähän selkeämmästä päivetyksestä. Tämä Latte Light tosiaan antaa aika kevyen, mutta mun makuun juuri sopivan sävyn.
Voidetta voi käyttää ihan sellaisenaan, mutta sitä voi käyttää myös esimerksiki meikkivoiteeseen sekoitettuna kasvoille. Voide sisältää myös hoitavia ainesosia. Tää on ainakin mun tämän kesän must meikkituote, joka käy koko vartalolle!
Hinnaltaan tämä ei ole kaikkein edullisimmasta päästä, mutta voide on todella riittoisa ja mun mielestä jokaisen euron arvoinen. Mulla tätä kuluu päivettyneiden mekkosäärien loihtimiseen noin teelusikallinen per jalka, joten 100 ml tuubista sävyttää kyllä ihoaan aika monta kertaa.
Ja on mulla toinenkin Vita Liberata lemppari! IHANA kasvoja heleyttävä nestemäinen highliter, rose sävyssä. Tää melkeinpä riittää kesällä kasvojen ihon meikiksi, jos haluaa jättää meikkivoiteenkin kokonaan pois, kuten ainakin mä usein kesällä tee. Tätä vain sipaisu poskipäille ja vaikka kulmaluulle tuomaan kaunista ja kesäistä hehkua kasvoille.
Vita liberatallahan on aivan huikea valikoima erilaisia itseruskettavia tuotteita ja näistä olen kuullut pelkkiä kehuja. Ehkäpä munkin olisi aika jo uskaltautua testaamaan näitä, sillä sillä tavoin ainakin saisin turvallisesti kauniin päivetyksen iholleni. Sitä ennen kuitenkin levittelen ilolla tätä Body blur voidetta, joka antaa kauniin päivetyksen helposti ja nopeasti. Kesäsäärten pelastus!