MUN KESÄLISTA

neulomo mekko

Rakastan tehdä kaikenlaisia listoja, ja yleensä mulla on listattuna kesäsuunnitelmia jo siinä vaiheessa, kun ruoho alkaa pilkistää lumipeitteen alta.

Vaan mitä ihmettä, tällä viikolla on juhannus, eikä listaa näy vieläkään missään! Siispä sellainen täytyy tehdä NYT.

♥ Syö lounas torilla. Eilen käytiin miehen kanssa Tammelantorilla kahvilla, enkä ollut muistanut, miten ihana tunnelma siellä kesäisin on!

♥ Seilaa laivalla Tukholmaan. Havahduin juuri, että tähän meillä on mahdollisuus oikeastaan vain ensi viikolla, joten toivottavasti saadaan tämä näin superpika-aikataululla onnistumaan!

♥ Tee pyöräretki jonnekin uuteen paikkaan!

♥ Koukutu johonkin kivaan sarjaan. En ole pitkään aikaan katsonut mitään sarjaa, ja olisi kiva löytää jotain mukavan kevyttä katsottavaa. Heinäkuussa alkaa Orange is the new blackin uusi kausi, joten viimeistään silloin voi iltaisin tapittaa Neflixiä!

tyyliblogi 40

♥ Käy kivoissa kesäkohteissa! Kaikenlaiset eläinpuistot, torit ja muut kesäkohteet on mun mielestä tosi kivoja, joten näihin voi tehdä pieniä päiväretkiä silloin, kun kaipaa jotain mukavaa puuhaa.

♥ Juhli juhannusta Koiramäessä. Suunnittelin juhannukselle pientä road tripiä sukulaisten luo, mutta mies toivoi autossa istumisen sijaan kotijuhannusta. Onneksi kaupungissa on nykyään tosi paljon kivaa juhannuspuuhaa, ja varmasti yksi hauskoimmista on Koiramäen juhannus. Sinne siis!

♥ Poimi mansikoita. Yleensä olen kätevänä emäntänä poiminut marjat talvea varten pakkaseen lähimmältä torilta, mutta viime kesänä me oltiin lasten kanssa poimimassa mansikoita itse mansikkapellolla, ja se oli ihan superkiva päivä!

♥ Reippaile kesäilloissa. Vaikka mielikuvissani liihotan kevein askelin virkistävillä juoksulenkeillä, en todellisuudessa koskaan saa pidettyä lenkkeilyintoa kovinkaan pitkään yllä. Sen sijaan reippaat kävelylenkit valoisissa ja lämpöisissä kesäilloissa ovat ihania, ja kai niistäkin jotain hyötyä kunnolle on!

tyyliblogi 40v

♥ Ui järvessä. Kääk, uskaltaisinkohan?

♥ Syö jätskiä. Mutta älä sitä Ingmannin mutakakkujätskiä, koska jäät siihen kuitenkin koukkuun.

♥ Käytä mekkoa aina kuin voit! Paitsi käytä myös niitä uusia lempparihousuja, koska ne ovat ihanat!

♥ Nuku teltassa yö. Voikohan sen pystyttää olohuoneeseen?

♥ Upota sormet multaan. Me laitettiin lasten kanssa kasvimaalle porkkanaa, salaattia, herneitä ja kesäkurpitsaa kasvamaan, mutta haluaisin vielä laittaa myös jättikurpitsaa, koska unohdin sen! Lapset myös istuttivat omiin ruukkuihin kesäkukkia (siis siemeniä) ja ovat innoissaan seuranneet, kun mullan alta on alkanut pilkistää pieniä vihreitä varsia ja lehtiä.

♥ Valvo kesäyössä. Mutta älä yli yhteen, koska muuten et jaksa olla hereillä seuraavaa päivää.

♥ Nauti kesästä!

tyyliblogi

Ps. Mekko on kotimaisen Neulomon, ja löysin sen Prismasta! Pitkähihainen mekko on aivan täydellinen viileisiin kesäpäiviin, ja tämä on varmasti syksylläkin ihana mustien paksujen sukkahousujen kanssa!

Jokos teillä on kesälistat laadittuna?