TÄHÄN HURAHDIN NYT!

vuodekatos

Sis. mainoslinkkejä

Olen mestari innostumaan ja vähän hurahtamaan kaikenlaisiin asioihin. Tänä keväänä aivan hirmuisen kovaa on iskenyt vaaleanpunainen väri ja sen lisäksi, että me maalattiin meidän eteinen vaaleanpunaiseksi, olen käynyt sovittelemassa vaaleanpunaisia silmälaseja (ne oli IHANAT!), suunnitellut värjääväni hiukseni vaaleanpunaisiksi ja hankkinut tietenkin kevätvaatteita tuossa lempparivärissäni.

Mutta tiedättekö mihin myös olen nyt aivan hurahtanut? Vuodekatoksiin! Elloksella on ihan mielettömän hyvä valikoima erilaisia vuodekatoksia (täältä löytyy) ja olen näitä käynyt melkein päivittäin kurkkimassa ja vähän haaveilemassa. Nyt huomasin ilokseni, että lähes kaikki vuodekatokset ovat -50% alessa, joten päätettäväksi jäi enää se, mihin huoneeseen meille vuodekatos parhaiten sopisi!

Niin ja tietty myös väri. Aina toimivaa valkoista, ihanan rentoa pellavabeigea, sitä tämän hetken lempparia vaaleanpunaista, vai sittenkin kestosuosikkiani minttua. Hmmm…

vuodekatos

vuodekatos

Kuvat parivuoteista, joissa on ihanan huoleton ja rento pellavavuodevaatepetaus ja vuodekatos keikkumassa sängyn päällä houkuttelevat aivan valtavasti, mutta en ehkä sittenkään näe vuodekatosta meidän parisängyn yläpuolella.

Sen sijaan kapeaan sänkyyn vuodekatos sopisi meidänkin kodissa mun mielestä aivan loistavasti, sillä katos toimisi samalla sellaisena ihanana lukupesänä, jonne voisi käpertyä kirjan kanssa joko yksin tai lasten kanssa yhdessä. Haluaisin laittaa katoksen nyt ensin perinteisesti sängyn päälle, mutta niin, että sängyn tilalle voisi halutessaan vaihtaa vaikka muhkean nojatuolin tai kasan niitä ihania lattiapatjoja, joilla löhöillä lueskelemassa, vähän kuin majassa!

No niin, nyt en enää malta odottaa, että saadaan tuollainen ihana vuodekatos meillekin! Arvaattekos muuten mihin väriin päädyin?

sänkykatos

katos sänkyyn

Kivaa viikkoa!