Kakut on syöty (Jep, meillä oli 12 hengen ihana täytekakku, jonka pistelimme menemään vuorokaudessa meidän pienen kolmihenkisen perheen kesken :D ) ja arkeen palattu.

Oltiin lähdössä tänään kauppaan, tuttuun tapaan laitoin taaperon autoon omaan turvaistuimeensa ja löin oven kiinni. Samassa kuului tuttu naks naks, ja auton ovet menivät lukkoon! Avainnippu koti- ja autonavaimineen lapsen kädessä…

Hymyssä suin kurkin ikkunasta sisään ja huutelin lapselle ,”paina vielä uudestaan sitä nappia”, ja sama naks naks kuului, edelleen painoi sitä lukitusnappia. Uudelleen huutelin, ”paina vielä, paina sitä toista nappia!”, taas naks naks, ja ovet pysyivät lukossa.
Huutelin uudelleen, nyt lasta alkoi jo kikatuttamaan hassu leikki, mutta joka kerta sormi osui siihen lukitusnappiin. Kohta jo alkoi kyllästyttääkkin ja koko avainnippu viskattiin takapenkille.

Juoksin samantien vara-avainpaikalle, jossa avain onneksi oli! (Viimeksi kun vara-avainta tarvittiin, jouduttiin hakemaan se 30km päästä…) Äkkiä sisälle ja avainkaapille, josta löytyi autoon toinen avain, ja sain ovet auki.

Aikaahan tuossa koko hommelissa kului varmasti alle viisi minuttia, mutta huh, kuinka säikäytti! Onneksi oltiin kotona, ja kaikki tarvittavat avaimetkin löytyi, eikä vaikka kaupan parkkipaikalla.

Monesti puhutaan raskausdementiasta ja imetysdementiasta, mutta onko olemassa myös taaperodementiaa… Palautuuko tästä vielä, vai onko tämä pysyvä olotila…?

Koska meidän autoepisodista olisi varmasti tullut aika tylsiä kuvia, niin kuvituksena lähipuistoilua joitain päivä takaperin ;)

Löytyykö hajamielisiä kohtalotovereita, vai pysyykö ajatukset ja muisti kasassa?