Lampaita & pupuja

Eilen aamulla, kun isseellä ei ollut kiire töihin, lähdettiin käväisemään vähän matkan päähän Vaihmalan hoviin kahville. Aurinkoisella terassilla istuessa nähtiin, kuinka Hopealinjakin oli jo aloittanut risteilyt. Se on kesä nyt :) 

Jos muuten haluaa mennä vesiteitse Vaihmalan hoviin, niin paikalla on oma laituri, jossa Hopealinja tarvittaessa pysähtyy risteillessään Tampereen ja Hämeenlinnan väliä!

Kun kahvit ja mehut oli juotu kysyi tarjoilija, joko me käytiin katsomassa lampaita ja pupuja? No ei oltu, mutta tokihan me mentiin!

Ihanaa, kuinka innoissaan Veikko kurkki lampaiden aitaukseen, ja kävi kurkkimassa kun pupuille tuotiin ruokaa. Ihan erilaista kuin viime kesänä, jolloin ikää ei ollut vielä vuottakaan :D

Ihan innoissani jo odotan kesän retkiä eläinpuistoihin ja muihin kivoihin paikkoihin.

On muuten hauskaa, miten nyt lapsen myötä täältä kotosuomestakin löytyy paljon mielenkiintoisia retkikohteita.

 Ja hei, se on taas perjantai!

Mukavaa viikonloppua!

Kesän eka piknik!

Pakattiin aamupäivällä vähän evästä mukaan, ja lähdettiin lähirannalle (jossa muuten oli jo yksi auringonottajakin!) kesän ekalle piknikille.

Onneksi nyt on ollut ihania aurinkoisia päiviä. Jos Veikko saisi päättää, niin me oltaisiin varmaan muutettu pihalle asumaan… 

Toinen ei juurikaan malttaisi sisälle tulla, joten paljon ollaan pihalla oltukin.

Illalla saattaa tirauttaa kyyneleenkin, kun pitää tulla sisälle iltatoimille.

Luulenkin, että samaisesta syystä johtuu meidän päikkäriongelmakin. Kun taaperon mielestä sielä pihalla on nyt niin huippukivaa, niin eihän sielä vaan malta nukkua. Vähän sama, jos veisi pallomereen päiväunille ;) 

Tänään ne unet tulikin, kun vaan ensin oltiin tehty paljon kivoja asioita pihalla. Jee!

Haettiin kaupasta tietty vähän jälkkäriäkin, mutta ei me lopulta jaksettu syödä kuin nuo Pandan smoothie milk chocot. Ne on muuten tosi hyviä! Nam!

Ja kyllähän makeat ananaskirsikatkin menee melkein jälkkäristä. Ne olikin ihan ykkösjuttu, taisi olla ensimmäinen kerta kun taapero niitä maistoi. Kun sai ensimmäisen suuhunsa, niin loput pisteltiin kaksinkäsin menemään :)

Vaikka meillä on omakin piha, niin on se vaan ihan eri asia lähteä kotipihaa kauemmaksi retkelle :)

Täytyy joku päivä saada isseekin mukaan, ja panostaa vähän enemmän tuohon eväspuoleen ;)

Säikähdys!

Kakut on syöty (Jep, meillä oli 12 hengen ihana täytekakku, jonka pistelimme menemään vuorokaudessa meidän pienen kolmihenkisen perheen kesken :D ) ja arkeen palattu.

Oltiin lähdössä tänään kauppaan, tuttuun tapaan laitoin taaperon autoon omaan turvaistuimeensa ja löin oven kiinni. Samassa kuului tuttu naks naks, ja auton ovet menivät lukkoon! Avainnippu koti- ja autonavaimineen lapsen kädessä…

Hymyssä suin kurkin ikkunasta sisään ja huutelin lapselle ,”paina vielä uudestaan sitä nappia”, ja sama naks naks kuului, edelleen painoi sitä lukitusnappia. Uudelleen huutelin, ”paina vielä, paina sitä toista nappia!”, taas naks naks, ja ovet pysyivät lukossa.
Huutelin uudelleen, nyt lasta alkoi jo kikatuttamaan hassu leikki, mutta joka kerta sormi osui siihen lukitusnappiin. Kohta jo alkoi kyllästyttääkkin ja koko avainnippu viskattiin takapenkille.

Juoksin samantien vara-avainpaikalle, jossa avain onneksi oli! (Viimeksi kun vara-avainta tarvittiin, jouduttiin hakemaan se 30km päästä…) Äkkiä sisälle ja avainkaapille, josta löytyi autoon toinen avain, ja sain ovet auki.

Aikaahan tuossa koko hommelissa kului varmasti alle viisi minuttia, mutta huh, kuinka säikäytti! Onneksi oltiin kotona, ja kaikki tarvittavat avaimetkin löytyi, eikä vaikka kaupan parkkipaikalla.

Monesti puhutaan raskausdementiasta ja imetysdementiasta, mutta onko olemassa myös taaperodementiaa… Palautuuko tästä vielä, vai onko tämä pysyvä olotila…?

Koska meidän autoepisodista olisi varmasti tullut aika tylsiä kuvia, niin kuvituksena lähipuistoilua joitain päivä takaperin ;)

Löytyykö hajamielisiä kohtalotovereita, vai pysyykö ajatukset ja muisti kasassa?