Tehtiin tänään pitkästä aikaa chilikookoskanaa, joka on meidän perheen yksi suosikkiruokia, maistuu sellaisenaan vanhemmille, ja lapsi popsii omansa hyvällä ruokahalulla ilman chiliä.
Kunhan jaksaa viettää hetken porkkanoita ja paprikaa pilkkoen, niin ruoka valmistuu yllättävän helposti ja nopeastikin.

Näitä siihen tuli:
450g maustamattomia broilerin fileesuikaleita
4 pientä luomuporkkanaa
1 iso punainen paprika
1 tlk kookosmaitoa
5dl luomu kanalientä
2 rkl inkivääritahnaa
3 valkosipulinkynttä
1 lime
2 chiliä
riisinuudeleita
1 rkl luomu oliiviöljyä
1rkl ruokosokeria
kalakastiketta

Näin se tehtiin:
Laita öljy kuumalle pannulle, lisää kanat ja pyöräytä niihin väri pintaan.
Lisää tikuiksi leikatut porkkanat, suikaloitu paprika ja murskatut valkosipulinkynnet.
Lisää kookosmaito ja kanaliemi.
Pyöräytä limeä pöytää vasten, että siitä irtoaa mehut paremmin. Halkaise lime ja purista mehu ruuan sekaan.
Lisää ruokosokeri ja kalakastiketta maun mukaan.
Lisää pieneksi hakattu chili sekaan. (Tätä ennen otin lapselle oman annoksen verran toiseen pikkuiseen kattilaan, sillä lapsi syö tämän ilman chiliä)
Riko nuudelia pienemmäksi, ja lisää ruuan joukkoon. (Laitoin nuudelia yhteensä 2,5 levyä MAMA nuudelipussista)
Ruoka on valmista kun nuudelit ovat kypsiä.

