Kaksi vuotta sitten keväällä, kun meidän esikoinen oli kaksi ja puolivuotias, tuli meille ajankohtaiseksi miettiä, että millainen olisi hyvä ensipyörä lapselle. Aika nopskaa huomattiin, että vaihtoehtoja niin pienelle lapselle on oikeastaan kaksi, joko tavallinen ja ehkä useammalle tutumpi kolmipyörä, tai sitten tasapainoa kehittävä polkimeton potkupyörä. Mietittiin vähän plussia ja miinuksia noista vaihtoehdoista ja potkupyörä voitti ihan ylivoimaisesti. Siinä viehätti juurikin se tasapainon kehittyminen ja se, että lapsi ehkä oppisi myöhemmin sitten ajamaan polkimellisella pyörällä helpommin, potkupyöräilytaustalla kun ei tarvitse enää opetella tasapainoa, vaan ainoastaan polkemaan (ja jarruttamaan).
Alun köpöttelyn jälkeen lapsi oppi aika nopeaakin viilettelemään potkupyörällään, ja kesällä sillä mentiin jo kuin vanha tekijä. Kun sitten muutaman kuukauden päästä kesän lopulla poika täytti kolme vuotta, sai hän mummilta lahjaksi ensimmäisen polkupyörän, päätettiin sitä testata ilman apupyöriä, ja tiedättekös, niitä ei tarvittu! Ihan tuosta noin vaan meidän kolmevuotias ei polkemaan lähtenyt, vaan tarvitsi vielä vähän apua, lähinnä siihen liikkeelle lähtemiseen, mutta vauhdissa pyöräily sujui heti alusta asti hienosti, ja nopskaa hän oppi sitten liikkeelle lähdönkin. Muistan vieläkin, miten huvittavalta se näytti, kun pikkuinen juuri kolme vuotta täyttänyt poika viiletti pikkuisella kaksitoistatuumaisella polkupyörällään ilman apupyöriä. Ja ihan takuulla tuo nopea oppiminen johtui siitä kevään ja kesän potkupyöräilystä.
Koska meidän kuopus on tänä keväänä vasta puolitoistavuotias, ei me oltu ollenkaan ajateltu vielä pyöräilytouhujen aloittamista hänen kanssaan. Mutta arvatkaapas miltä lapsen ilme näytti, kun lumien sulettua meidän kotikatu täyttyi pyräilevistä lapsista. Toinen oli ihan surkeana, kun ei päässyt muitten mukaan, ja me tietenkin haettiin esikoisen vanha potkupyörä varastosta. Mutta sehän oli pikkuiselle pojalle tietenkin vielä ihan liian iso, olihan se meidän esikoisellekin aikanaan ollut juuri nippanappa sopiva, ja hän oli sentään ollut silloin vuotta vanhempi. Googlailin vähän, löytyisiko ihan pikkuisia potkupyöriä näin pienelle pyöräilijälle, ja löysin Pukyn, jonka pienin malli sopii jo 85cm lapselle.
Lapsimessuilla me käytiin testaamassa Pukya Polkupedin osastolla, ja tuossa pienimmässä mallissa meidän taaperolla todellakin ylsi jalat maahan satulan ollessa ihan matalalla (lapsella muuten on mittaa vasta 81cm). Iloksemme saatiinkin tuo potkupyörä kotiin saakka testilainaan, ja meidän taaperokin on nyt päässyt aloittamaan pyöräilyharjoitukset.
Koska lapsi on nyt vuoden nuorempi, mitä esikoinen aloittaessaan potkupyöräilyn, on harjoituksetkin sujuneet vähän maltillisemmin. Tällä hetkellä harjoitellaan ihan vaan sitä tasapainoa, eli pyörän kanssa pystyssä pysymistä, ja hitaasti eteenpäin köpöttelyä. Lapsi on ainakin ihan superinnokas, ja onnellinen kun pääsee pyöräilemään, vaikka kärsivällisyyttä arvatenkin riittää vain lyhyeksi hetkeksi kerrallaan. Meillä ei siis todellakaan ole tarkoitus edetä polkupyörään yhtä nopeasti kuin esikoisen kanssa, koska ikää on vielä näin vähän, vaan varmasti ensi kesäkin vielä mennään potkutellen. On kuitenkin ollut ihana huomata, että näinkin pieni taapero voi jo pyöräillä, kun alla on lapselle sopiva ja laadukas potkupyörä!
Tämä meille testilainaan tullut potkupyörä oli muuten aikaisemmin ollut testilainassa toisella lapsella, ja meille se tuli aivan uudenveroisena. Kertonee varmasti sekin pyörän laadusta.
Me jatketaan harjoituksia, ja palaan varmasti sitten myöhemmin kesällä kertomaan, että miten taidot ovat karttuneet.
Jos Polkuped ei ole teille tuttu, niin näiden Puky-potkupyörien lisäksi kaupasta löytyy paljon muutakin kivaa lapsille. Valikoimassa on runsaasti pyöräilyyn liittyviä tuotteita, sekä myös hauskoja voimistelutuotteita.
Liikunnallinen yrittäjäpariskunta hankkii muuten kaikki tuotteet ensin omille lapsilleen, ja vasta sen jälkeen ne tulevat myyntiin, mikäli läpäisevät testin. Näin heillä on lähes kaikista myynnissä olevista tuotteista omakohtaista kokemusta! Polkupedin verkkokaupan löydät täältä.
Ja loppuun vielä Crocs arvonnan voittajat! Kengät nro 1 voitti Salla , kengät 2 Laura ja kengät 3 Sonja. Voittajille on lähetetty sähköpostia.
Ja muistakaahan, että saatte tämän kuun loppuun Crocsin verkkokaupasta -25% alennuksen* (*mainoslinkki) koodilla: KarkkiCrocs25 ja koodi käy ihan koko verkkokaupan valikoimaan.
Jokos teillä on pyöräilykausi korkattu?