LOMAMIETTEITÄ JA MEKKOIHASTUSTA

blaa halla

Meillä ei oikein koskaan ole ollut tapana pitää sellaista ”toimetonta” lomaa, siis sellaista, että merkataan kalenteriin joku aika, ja sitten vaan lomaillaan ilman mitään kummempia suunnitelmia. Näin kotona työskentelevänä, ja vielä superkivaa työtä tekevänä sellainen tuntuisi vähän turhalle, ja mulla olisi varmaan tosi huono omatuntokin, jos vain hengailisin kotona toimettomana.

Meille sopivalta systeemiltä on tuntunut pitää pitkiä viikonloppuja tai muutaman päivän minilomia aina silloin, kun ollaan keksitty jotain kivaa tekemistä. Saadaan onneksi järkkäiltyä nämä työkuviot niin, että lapset voivat lomailla koko kesän, ja tehdään sitten miehen kanssa töitä vähän vuorotellen. Ja kun mitään tiettyjä lomapäiviä ei ole sovittu etukäteen, voidaan käydä kivoissa kotimaan kesäkohteissa silloin, kun aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, ja sadepäivinä voin sitten istua työhuoneessa vaikka aamusta iltaan ja tehdä rästihommia pois.

Mutta jee, sainkin ihan yllättäen järkkäiltyä meidän terrierityöille hoitajan muutamaksi päiväksi reilun viikon päähän, ja nyt täytyisikin katsoa, että mikäs kiva miniloma keksittäisiin! Että kesäloma nro 1 siis tiedossa, tästä se kesä alkaa!

halla-flowers-14

halla blaa

Meille on tullut Tuutilullaan taas ihan superkivoja uutuuksia! Vimmalta saatiin täydennyksiä ja uutena mm. aivan ihanaa lettihametta naisille.

Kevään hitti naistenvaatteissa on ollut Blaan ihana Halla-mekko (pääskymekosta löytyy vielä muutama XS ja S), ja tänään saatiin erä Halla-mekkoa kauniissa kukkakuosissa! Mun oli ihan pakko saada tämä itsellekin, ja kävinkin heti ottamassa muutaman sovituskuvan. Vähän veikkaan, että tästä tulee kesän lempimekko!

Tästä Blaan kukkakuosista löytyy naisille myös toisen mallinen mekko, sekä leggarit, ja tytöillekin löytyy leggaria, mekkoa ja toppia. Tämä on mun mielestä tosi onnistunut kuosi, ja siinä on tosi kauniit harmaan sävyt. Materiaali tässä mekossa on mukavan kevyt ja kauniisti laskeutuva viskoosi, toimii varmasti ihanasti myös hellepäivinä.

Kuten muissakin Blaan vaatteissa, on mitoitus tässäkin reilua. Käytän yleensä vaatteista XS ja S kokoja, ja tämä mekko on koossa XS (samoin kuin alaosana olevat Blaan mustat leggarit).

Mekkoa löytyy nyt Tuutilullasta nopeimmille, ja sen voi tilata ilmaisella toimituksella! Kaikki naistenvaatteet löydät täältä.

halla mekko

halla mekko

Jokos teillä on lomasuunnitelmia?