Jokos teillä on isänpäivälahjat hankittu? Varmasti monilla lapsilla on parhaillaan supersalaisia ja jännittäviä puuhia meneillään, kun hoitopaikoissa ja kouluissa askarrellaan isänpäivälahjoja. Nämä ovat varmasti niitä kaikkein tärkeimpiä ja rakkaimpia lahjoja, mutta lisäksi olen itsekin sujauttanut jotain pientä (ja hyödyllistä ja tarpeellista) pakettiin.
Tässä 10 kivaa lahjavinkkiä isälle:
1. Samistelupaidat isälle ja lapsille on mun mielestä tosi hauska lahjaidea, ja yhdet kivoimmista paidoista löytyy kotimaiselta Aarrekidiltä. Myös Makialla ja Leviksellä on kivoja paitoja isien ja lasten samisteluun.
2. Museokortti! Aivan loistava lahjaidea ja Museokortin haluaisin kyllä itsellenikin. Meillä myös lapset ovat innokkaita museoissa kävijöitä ja museoretkiä tulisi tehtyä varmasti paljon nykyistä enemmän, jos taskusta löytyisi kortti, jolla aukeaa tie 280 eri museoon!
3. Yllärimatka! Koska kärsin itse aivan jäätävästä matkakuumeesta, olisi kiva sujauttaa lahjapakettiin yllärimatka, ja veikkaan, että moni isä ilahtuisi pienestä reissusta. Matka voisi olla pitkä viikonloppu johonkin kaupunkikohteeseen Eurooppaan, risteily naapurimaahan tai kylpyläloma kotimaassa. Toki varmasti myös kaukomatka maailman ääriin kelpaisi, jos budjetti olisi rajaton!
4. Kotimaisen Makian villa-asusteista saa kasattua pehmoisen ja lämmittävän paketin isälle. Kaikki Makian asusteet ja muut miesten tuotteet löytyy -20% alella torstaihin 25.10. asti koodilla: MENSWEEK20. Valikoiman löydät täältä.
5. Kaikenlaiset aamutakit ja pyjamat ovat ihan lahjaklassikoita, mutta niille on toki aina käyttöä. Gantin laadukkaita kylpytakkeja löytyy nyt -20% alella täältä!
6. Kirjalahjat toimivat aina, mutta mitä jos antaisit lahjaksi kokonaisen kirjaston! Olen itse aivan koukussa BookBeatiin, josta löytyy aivan hurja määrä luettavia ja kuunneltavia kirjoja.
7. Lämpöinen talvitakki on lahja, jolle on varmasti käyttöä pitkäksi aikaa. Elloksella on aivan loistava takkivalikoima, ja siellä on tällä hetkellä paljon tuotteita -25% alessa!
8. Termosmuki. Olen joskus aikaisemmin ostanut isänpäivälahjaksi termospullon metsäretkiä varten, mutta termosmuki on kyllä melkein kätevämpi kapistus. Airamin klassikkokuppi ei rokota lompakkoakaan kuin muutamalla eurolla.
9. Aktiivisuusranneke/ urheilukello. Meidän ekaluokkalaisella ja mulla itselläni on aktiivisuusrannekkeet, ja ollaan molemmat aivan koukussa askeleiden, unenmäärän ja muiden supertärkeiden tietojen mittaamiseen, haha! Aktiivisuusranneke on parhaimmillaan tosi hyödyllinen lahja, sillä ainakin mut se saa liikkumaan aikaisempaa enemmän, koska haluan päästä omiin askeltavoitteisiini.
10. Brunssi, lounas tai metsäretki eväineen. Lahjan sijaan (tai lisäksi) yksi kiva idea on viedä isä isänpäivänä syömään lemppariravintolaan tai metsään makkaranpaistoretkelle. Ja mikä parasta, tämän lahjan antamalla säästyy itsekin tuona päivänä kokkauspuuhilta, hih!
Mitäs te meinaatte antaa lahjaksi isälle?
Sisältää mainoslinkkejä