Tämä kesä oli ensimmäinen ikinä, jolle meillä ei ollut etukäteen mitään suunnitelmia. Ja mä rakastan tehdä suunnitelmia!
Mun mielestä matkustelussakin melkein puolet hauskuudesta on sen matkan suunnittelussa. Tälle kesälle ei ollut tiedossa matkoja, ei niiden suunnittelua ja kaikki tuntui keväällä muutenkin kovin epävarmalle. Uskaltaisiko huvipuistoihin ja muihin ulkona oleviin kesäkohteisiin lähteä tai voisiko sukulaisia jo nähdä.
Päätettiin uskaltaa, kuten varmasti suurin osa muistakin teki.
Ja ilokseni kyllä joka paikassa, jossa me ollaan kesän aikana käyty, on tämä poikkeuksellinen tilanne otettu hyvin huomioon. Ihan joka paikassa on ollut käsidesiä tai muu käsienpesumahdollisuus. Turvaväleistä on muistuteltu ja paikkoja on siivottu ahkerasti. Toki nuo turvavälit näyttävät varsinkin jonotellessa monelta unohtuvan, mutta pääasiassa joka paikassa on ollut ihan turvallinen olo olla.
Ei tämä kyllä siltikään ole ollut yhtään tavallinen kesä. Ekaa kertaa koskaan ollaan vietetty koko kesä Suomen rajojen sisäpuolella ja täytyy nolona myöntää, että se tuntuu kyllä mun mielestä aika tylsälle.
Yhtenä päivänä muisteltiin lasten kanssa, että mitä kaikkea me ollaan tänä kesänä tehty ja vähän kyllä itsekin yllätyin miten moneen mukavaan paikkaan ollaan kesän aikana ehdittykään. Vaikka just nyt mun mielestä tuntuu, että tää kesä on ollut vähän tylsäkin, on tähän mahtunut kyllä aika kivoja kesäretkiä meidän tuttuihin lempparipaikkoihin ja aivan uusiin maisemiinkin. Ja tämän lisäksi tietenkin kaikkea sellaista tavallista kesätekemistä, retkiä, uimarantoja, jäätelöitä ja ulkona untuvapeiton alla nukuttuja öitä.
Yksi kesän parhaista jutuista on ollut maastopyöräily! Ostettiin mulle ja miehelle keväällä maastopyörät ja nyt hiljattain myös kuopukselle löytyi Torista aivan loistavassa kunnossa oleva laadukas maastopyörä. Kun lapsen polkupyörän paino keveni sellaiset 5 kg, ei lasta tunnu pidättelevän enää mikään, ja hyvä että välillä pysyn itsekään lapsen vauhdissa mukana, kun käydään pururadalla yhdessä pyöräilemässä, hah!
Toinen parhaista jutuista on ollut meidän pihaan noussut leikkimökki. Mies nikkaroi keväällä lapsille leikkimökin (josta tosin alunperin piti tulla pihavaja!) ja leikkimökin ympärille rakentui samalla aivan älyttömän ihana lasten leikkialue. Suosituin on ollut etupihalta siirretty uima-allas, joka varsinkin alkukesästä oli tosi ahkerassa käytössä.
Että ei tämä kesä lopulta ihan pöllömpi tainnut ollakaan, ja ainakin lasten mielestä tämä kesä on ollut mukava. Toivon silti kyllä aivan hurjan paljon sitä, että ensi kesä olisi taas aivan tavallinen ja turvallinen ilman mitään rajoituksia.
Mutta nyt viikonlopun viettoon ja edessä olisi vielä kesäloman viimeinen hauska päiväreissukin!
Mukavaa päivää!