Huomenna on aika jännä päivä, sillä meidän kuopus aloittaa eskarin! Lapsi on lomaillut ennätykselliset viisi kuukautta, sillä keväällä poikkeusajan alkaessa lapsi jäi päivähoidosta pois ja jatkoi siitä suoraan piiiitkälle kesälomalle. Nyt sitten viiden kuukauden jälkeen palaillaan taas arkeen, mutta pikkuisen erilaiseen arkeen, kun päivähoidon tilalla onkin esikoulu. Varsinaisesti mikään ei juurikaan muutu, sillä eskari on samoissa tutuissa tiloissa kuin päiväkotikin ja ryhmässä on suurin osa vahnoista tutuista kavereista. Ja samalla muutos on aivan huikea. Onhan se nyt aivan eri asia olla esikoululainen kuin päikkyläinen!
Ja näin hyvissä ajoin, eli päivää ennen eskarin alkua aloin miettimään, että mitä sinne eskariin oikein tarvitaan. Eipä kai oikeastaan paljon sen kummempia juttuja kuin päiväkotiinkaan.
Reppu
Reppu on ollut käytössä jo päiväkodissa, sillä siinä on kuskattu tarvittavat vaihtovaatteet, jumppavaatteet ja muut päiväkodin ja kodin välillä kulkevat tavarat. Samaan käyttöön tarvitaan reppua eskarissakin.
Tossut
Aivan kuten päiväkodissakin, tarvitaan myös eskarissa tossut (ainakin täällä meillä). Näitä me ei olla kyllä käyty vielä ostamassakaan, hups!
Nimikointitarrat
Me ollaan AINA nimikoitu lasten vaatteet ja tarvikkeet päiväkotiin, eskariin ja kouluun, enkä muista, että mitään olisi koskaan hävinnyt! Nimikointi siis kannattaa ja helpottaa eskarissa myös eskariopejen ja hoitajien työtä, kun jokaiselle vaatteelle ja tavaralle löytyy helposti oikea omistaja. Mä oon tilannut nimikointitarrat aina Tarramonsterilta, mutta varmasti muitakin toimivia vaihtoehtoja on olemassa. Valmiit nimikointitarrat on mun mielestä tosi käteviä, sillä ne saa myöhemmin vaatteista myös irti mikä on kiva, jos vaatteita kierrättää eteenpäin.
Sadevaatteet
Lämpöisille viikoille käy aivan tavalliset sadevaatteet (ja miksei toki myöhemminkin), mutta viileämmille keleille vuorellinen sadehaalari on aivan älyttömän kätevä! Vuorellisen sadehaalarin alle ei tarvitse pukea muita ulkoiluvaatteita, mikä tekee haalarista varmasti mukavamman tuntuisen päällä kuin päällekkäin olevat ulkoilu- ja sadevaatteet on. Näistä lisää kuvia ja infoa tässä postauksessa.
Ulkoiluvaatteet
Ilmojen viiletessä hyvät säänkestävät ulkoiluvaatteet tulevat tarpeeseen. Eskarissa ulkoillaan varmasti säällä kuin säällä, aivan kuten päiväkodissa ja koulussakin, joten ulkoiluvaatteiden on hyvä kestää niin tuulta, vettä kuin kulutustakin.
Ulkoilukengät
Ulkoiluun riittää vielä toistaiseksi kevyet lenkkarit, mutta myöhemmin syksyllä vedenkestävät ulkoilukengät ovat tärkeät.
Mukavia sisävaatteita
Sisällä touhuamiseen tarvitaan mukavia sisävaatteita. Esimerkiksi collegehousut ja trikoopaidat ovat mukavia sisällä touhutessa, mutta menevät hyvin myös ulkoilukamppeiden alla sitten myöhemmin syksyllä (ja talvella).
Eli loppujen lopuksi ei sinne eskariin taida tarvita oikein mitään ihmeempää, sillä suurin osa näistä listatuista jutuista on aivan itsestäänselviä asioita (kuten nyt vaikka vaatteet, hah!). Tai sitten tässä käy niin, että seuraavien päivien aikana huomaan, että meiltähän puuttuu vaikka mitä tarpeellista!
Mukavaa eskari-, koulu- ja kaikenalaista arkiviikkoa!