En käsitä miten tämä kevät voi olla jo näin pitkällä! Enää 4 maanantaita ennen lasten kesälomaa! Eikä siihenkään ole pitkä aika, kun meillä vietetään ensimmäisiä rippijuhlia! Ja siis tämä kaikki on aivan ihanaa! Rakastan tätä vuodenaikaa, kun kaikki ihana on vasta edessäpäin (laitetaanko huutomerkki vielä tähänkin, niin ainakin niitä on tarpeeksi, hah)!
Harmillisesti mulla ei ole tämän kesän lomakuviot vielä ollenkaan selvillä. En siis tiedä onko mulla edes lomaa (toivottavasti on!), joten ei olla voitu tehdä oikein mitään kesäsuunnitelmiakaan. Ja vaikka oltaisiinkin, niin mitään isompaa reissua ei suunnitelmissa olisikaan, mutta kaikenlaista pientä kivaa tulevalle kesällekin toivoisin. Joten tämä ei ole mikään kesäsuunnitelma, vaan haavelista kesälle. Katsotaan saadaanko näitä toteutettua!
Kesän 2026 haavelistalla on…
♥ Joku pikkuinen perhereissu. Olisipa ihana päästä edes ihan pikkuiselle road tripille. Ei millekään tuhansien kilometrien reissulle tällä kertaa, vaan edes muutaman yön reissulle vaikka Baltiaan!
♥ Kahdenkeskinen reissu jonnekin Eurooppaan. Tai ihan vaikka Tallinnaan. Tai edes jonnekin Suomessa. Kunhan vaan päästäisiin VIHDOIN kahdenkeskiselle minilomalle. Tätä toivon kesältä ehkä eniten.
♥ Olisi kiva päästä myös risteilylle jollakin kombolla, viettää aikaa laivalla ja kierrellä vaikka päivä kesäisessä Tukholmassa.
♥ Tänä kesänä haluan istuttaa kesäkukkia! Kaksi edellistä kesää ollaan oltu reissussa (ja se vasta ihanaa on ollutkin!), mutta nyt ollaan kotona ja haluan meidän terassille ihanat kukkaöverit! Jos innostun, saatan ostaa vaikka tomaatin taimia ja perustaa pienen laatikkohyötypuutarhan terassille.
♥ Haluan viettää rauhallisia hetkiä porealtaassa (paras ostos ikinä!) ja toivon kuumia aurinkoisia päiviä, että lapset saavat viettää aikaa isommassa altaassa (toiseksi paras ostos ikinä!)
♥ Toivon rentoja hetkiä omalla terassilla pizzaa paistaen, jääkahvia juoden ja keinussa loikoillen.
♥ Haluan tehdä kesällä pyöräretkiä, niin lähelle kuin kauemmaksikin. Viilettää pitkin kesäisiä katuja, pysähtyä jäätelölle tai terassille, käydä rannalla (tai kuntoportailla) ja jatkaa matkaa.
♥ Ja haluan TIETENKIN jatkaa kesälläkin mun ihanasti alkanutta kuntosaliharrastusta, johon oon ihan täysin hurahtanut!
♥ Toivon kesältä onnellisia hetkiä, auringonlaskussa pussailua, kesätuulessa hulmuavia hameenhelmoja (ja hei, mun hiuksetkin hulmuaa jo tuulessa, ihanaa, vaikka edelleen haaveilen pitkistä hiuksista), kaikenlaisia ihania kesäisiä retkiä ja seikkailuita!
♥ Ja tiedättekös mikä on yksi varma merkki lähestyvästä kesästä? No se, kun lapset kysyy, että äiti koska sä meinaat taas täyttää meidän pakastimen jäätelöllä? No tällä viikolla ajattelin, viikonlopulle on nimittäin luvattu kahtakymmentä astetta, jee!
Ps. Mun koodilla* ANNIKAHUH35 saat -35% alen Ellokselta tilauksen kalleimmasta norm.hint. tuotteesta, joten hyödynnä koodi, jos olet vaikka kesävaatteita, uusia bikineitä tai vaikka tennareita ostamassa! Valikoiman löydät täältä!
*mainos
Mutta nyt juoksen tekemään vappusuunnitelmia, moikku!

Kivaa päivää!