MITÄ EROA ON TUKI- JA SIJAISPERHEELLÄ?

Aika usein kun kerron meidän perheen toimivan päivystysperheenä, multa kysytään, onko päivystysperheellä ja tukiperheellä jotain eroa? Tai tukiperheellä ja sijaisperheellä? Eikä kyllä ihmekään, monenlaisia termejä, jotka eivät varmasti monelle ole tuttuja. Niinpä ajattelin nyt kertoa, että mitä eroa näillä oikein on.

Yhteistä näille kaikille on se, että ne ovat erilaisia perhehoidon muotoja, mutta tässä vähän tarkemmin siitä, miten nämä eroavat toisistaan.

TUKIPERHE

Tämä on nimensä mukaan yksi tukimuoto, jota tuen tarpeessa olevalle perheelle voidaan tarjota. Kyseessä voi olla esimerkiksi yksinhuoltajavanhempi ilman omaa tukiverkostoa, vanhemman uupumus tai perheessä on muita haasteita, jonka vuoksi vanhemmat tarvitsevat hengähdystaukoa.

Lapsi käy tukiperheessä yleensä kerran kuukaudessa yhden viikonlopun ajan, ja tuolloin tukiperhe voi tehdä lapsen kanssa aivan tavallisia juttuja. Lapsen kanssa voi vaikka ulkoilla, retkeillä, leipoa, pelata, käydä leikkipuistossa tai leffassa, tai ihan vain viettää aikaa yhdessä kotona. Tarkoitus ei siis ole järjestää viikonloppua täyteen jotain ihmeellistä ohjelmaa, vaan lapsen kanssa touhutaan aivan samoja tavallisia juttuja, kuin vaikka omien lasten tai oman kummilapsen kanssa.

Tukiperhetoiminta on mun mielestä mukava matalan kynnyksen muoto lähteä tällaiseen toimintaan mukaan, jos esim. sijaisperhetoiminta kiinnostaa, mutta tuntuu liian sitovalta. Tukiperheistä(kin) on usein kova pula ja esim. Tampereella lähes 200 lasta odottaa omaa tukiperhettä.

PÄIVYSTYSPERHE

Päivystysperhe, vastaanottoperhe, lyhytaikainen sijaisperhe, kriisiperhe. Vähän alueesta riippuen käytetään eri nimitystä.

Meidän perhe toimii päivystysperheenä ja päivystysperhetoiminnasta olen täällä blogissa muutaman kerran kirjoitellutkin. Päivystysperheeseen lapset tulevat suoraan kriisitilanteesta, eikä tuolloin välttämättä ole mitään tietoa lapsista tai heidän taustoistaan, eikä vielä tiedetä kauan lapset tulevat viettämään päivystysperheessä aikaa. Aika voi olla ihan mitä vain esimerkiksi päivän ja reilun vuoden väliltä. Tähän vaikuttaa moni asia, kuten se, palaako lapsi päivystysperheestä takaisin kotiinsa vai muuttaako lapsi pitkäaikaiseen sijaisperheeseen.

Päivystysperhe on valmis ottamaan lapsen kotiinsa lyhyellä, usein vain tunnin, varoitusajalla ja on sitoutunut hoitamaan lasta kotonaan niin pitkään kuin on tarvetta.

Päivystysperheestä lapsi joko palaa takaisin kotiinsa tai jatkaa matkaa pitkäaikaiseen sijaisperheeseen. Joskus myös päivystysperheeltä voidaan kysyä, olisiko heidän mahdollista ryhtyä lapsen pitkäaikaiseksi sijaisperheeksi.

SIJAISPERHE

Tällä tarkoitetaan yleensä pitkäaikaista sijaisperhettä (toki me päivystysperheetkin ollaan sijaisperheitä, mutta vain lyhyen aikaa kerrallaan). Aina lapsi ei voi asua omien vanhempiensa luona, vaan lapsi huostaanotetaan, jolloin lapsi muuttaa pitkäaikaiseen sijaisperheeseen asumaan. Tämä on aina viimeinen vaihtoehto, johon ei päädytä koskaan heppoisin perustein.

Jos lapsi tarvitsee pitkäaikaisen sijaisperheen, etsitään aina juuri lapsen tarpeisiin parhaiten sopiva sijaisperhe. Ennen muuttoa lapsi ja sijaisperhe saavat rauhassa tutustua toisiinsa, kunnes lapsi suunnitellusti muuttaa sijaisperheeseen.

Lapsi asuu sijaisperheessä toistaiseksi, usein käytännössä siihen asti, kunnes lapsi on kasvanut nuoreksi aikuiseksi ja itsenäistyy.

No niin, toivottavasti tämä vähän selkeytti, että mitä eroa näillä kaikilla perheillä oikein on! Multa usein myös kysytään, että miten itse voi ryhtyä esim. päivystysperheeksi ja näissä asioissa kannattaa aina olla yhteydessä oman kunnan lastensuojelun sosiaalityöntekijään. Näin mekin aluksi toimittiin ja saatiin hommaa rullaamaan eteenpäin. Kaikki perheet käyvät tarvittavan valmennuksen ennen kuin ryhtyvät tuki-, päivystys- tai sijaisperheeksi.

lastenhuone sisustus

LUE MYÖS:

Meistäkö lastensuojelun kriisiperhe?
Lapsen oikeus turvalliseen arkeen
Miltä lapsesta luopuminen tuntuu?

Mukavaa viikonloppua!

KEVÄTMIELELLÄ KEVÄTVAATTEISSA

Kaupallinen yhteistyö: Ellos

lastenvaateblogi

Onhan tämä nyt ihan hassu hiihtoloma. Ulkona näyttää lähinnä huhtikuulle ja suksien sijaan käytössä on polkupyörät. Mutta tämä sopii kyllä mulle oikein hyvin! Vaikka tykkäänkin talvesta (sellaisesta oikeasta, johon kuuluu lunta ja kirpakka pakkassää), alkoi se sata vuotta kestänyt marraskuu jo tympimään ja olen aivan valmis kevääseen!

Kevätauringon kuvat silmissäni katselin jo ensimmäisiä kevätjuttuja ja löysin pojille aika ihanat kevättakit! Tilasin koululaiselle Linbergin kuoritakin kauniissa vihreän sävyssä* ja kuopukselle saman takin navy sinisenä*. Kokojen kanssa arvoin hetken, sillä kumpikin on TAAS siirtymässä uuteen kokoon. n. 110 cm mittaiselle kuopukselle tilasin takin 120 koossa ja n. 130 cm mittaiselle koululaiselle tilasin 140 koon takin. Ja koot osuivat kyllä kerrasta nappiin, huh! Takissa on tosi hyvät ominaisuudet (vesipilariarvo 10 000 ja kaikki saumat teipattu), joten takit sopivat ulkoiluun hyvin kaikenlaisella kevät-, kesä- ja syyssäällä. Viileimmillä keleillä voi sitten vain lisätä kerroksia takin alle.

Meillä ei oikein toimi sellainen yhden takin taktiikka, vaan takkeja saa olla ainakin kaksi, että aina löytyy puhdasta ja kuivaa vaatetta ulkoiluun. Tykkään myös, että kaikissa takeissa on hyvät ominaisuudet, jolloin kaupunkireissuillakin voi poiketa leikkipuistoon touhuilemaan.

Elloksella on nyt lastenvaatteet (myös merkkivaatteet!) alessa ja näistäkin takeista saa tällä hetkellä pienen alen!

lastenvaatteet ellos

lastenvaattee blogi
ellos alekoodi

Meillä kumpikin poika tykkää pitää jaloissaan mukavia verkkareita tai collegehousuja, koululainen joskus farkkujakin, mutta kuopus ei välitä ollenkaan perinteisistä farkuista. Niinpä tilasin samalla myös harmaat farkkujoggersit, sillä nämä ovat aivan farkkujen näköiset, mutta päällä yhtä mukavat kuin collegehousut!

Soviteltiin samalla näitäkin, mutta harmikseni mulla meni nyt kokovalinta sen verran pieleen, että aivan vielä housut ei pääse käyttöön. 110 cm mittaiselle tilasin housut koossa 116, ja housut ovat vielä pikkuisen isot. 130 cm mittaiselle tilasin 140 koon housut ja nämä ovat vielä aivan liian suuret! Vyörätöltä löytyy naru, jolla vyötäröä saa pikkuisen kiristettyä, mutta liian isoja housuja sekään ei pelasta. Tykättiin näistä housuista kuitenkin tosi paljon, joten jätetään liian suuret kaappiin odottelemaan, sillä lapset kyllä kasvavat ja tilasin nämä edulliset housut kummallekin vielä pienemmässä koossa.

Näistä farkkujoggerseista pienten koot (128 asti) löytyy täältä* ja isompien koot (134 alkaen) löytyy täältä*. Nämäkin on tällä hetkellä alessa, eikä housuille jää hintaa kuin pari kymppiä. Mitoitus on tosiaan mun mielestä aika reilua, joten ei ainakaan kannata tilata kokoa suurempaa, mitä lapsi tällä hetkellä käyttää.

Lastenvaatteet ja kengät on tosiaan koko tämän viikon alessa ja ale koskee myös merkkituotteita. Kannattaa käydä kurkkaamassa ja esim. mun monesti suosittelemiin fleecevuorellisiin kurahaalareihinkin oli tullut tosi kivoja uusia kuoseja ja nekin on nyt alessa! Kaikki lastenvaatteet löydät täältä ja kengät täältä.

Sellaisia kevätjuttuja tällä kertaa. Nyt vain odotellaan, että tuo ihana kevätaurinko alkaisi lämmittämään sen verran, että saadaan vaihtaa toppakamppeet kevätvaatteisiin!

lastenvaatteet blogi

Kivaa viikkoa!

*Saatu Ellokselta
Sis. mainoslinkkejä

VOIKO PÄIVYSTYSPERHE LOMAILLA?

Yksi monesti kysytty kysymys päivystysperhetyöhön liittyen on, että voidaanko me joskus lomailla, tai koska sitä lomaa voi oikein pitää?

Juu, kyllä voidaan! Koska päivystysperheeseen lapset tulevat vain lyhyeksi aikaa, voi aina sijoituksen päätyttyä pitää lomaa.

Lyhyesti tiivistettynä homma menee siis näin: Ensin me päivystetään, eli ollaan valmiita ottamaan lapsi meille nopealla aikataululla. Kun puhelin soi, ja meille sijoitetaan lapsi, poistutaan me päivystyksestä ja jäädään kotiin elelemään aika tavallista lapsiperhearkea. Kun lapsi sitten lähtee meiltä pois, voidaan me pitää lomaa ja loman jälkeen homma alkaa taas alusta, eli silloin palataan takaisin päivystämään.

Ihan lyhyiden sijoitusten jälkeen ei oikeastaan lomaa kaipaakaan (eikä silloin ole välttämättä edes ehtinyt lomaa kertyäkään), mutta pitkien, useiden kuukausien kestäneiden sijoitusten jälkeen on mukava viettää aikaa ihan vain oman peheen kesken ja muutenkin nollata ajatuksiaan ennen uutta sijoitusta.

Silloin niiltä lomilta kaipaan juuri sitä oman perheen kesken vietettyä aikaa, ja sitä, että voidaan tehdä spontaanisti kaikenlaista.

Huono puoli on oikeastaan siinä, ettei lomien ajankohtaa tiedä usein kovinkaan kauaa etukäteen. Mä oon yleensä (siis ennen tätä päivystysperhetyötä) varannut lennot hyvissä ajoin etukäteen ja viettänyt viikkoja fiilistellen ja matkaa suunnitellen. Sellainen matkan suunnittelu on ollut mun mielestä melkein yhtä hauskaa, kuin itse matka! Nyt reissusuunnitelmat voi lyödä lukkoon melkein vasta siinä vaiheessa, kun loma on juuri alkamassa.

Mutta eipä onneksi aina tarvitse odottaa ”oikeaa” lomaa ja matkustaa ulkomaille (tämäkin on mulle uusi juttu, heh!), vaan kotimaassakin voi lomailla! Me ollaan aikaisemmin tehty kotimaassa vain sellaisia yhden tai kahden yön minilomia jonnekin kylpylään tai sukulaisten luo, mutta viime kesänä lähdettiin ensimmäistä kertaa viikon mittaiselle Suomi-lomalle. Ajateltiin, että varsinkin meidän omien lasten kannalta olisi mukavaa, että lapset pääsisivät jollekin kesälomareissulle, mutta reissu ulkomaille ei tullut kysymykseen, kun meillä asusteli muitakin lapsia. Niinpä kierreltiin viikko eläinpuistoja ja muita kivoja paikkoja, ja tuo viikko oli aivan supermukava!

Tykätään muutenkin mennä ja kulkea (ihan vaikka käydä vain joillain päiväreissuilla), jos se vaan sen hetkisellä kokoonpanolla onnistuu. Silloin arkikin on mukavaa, eikä varsinaisia lomia niin paljon edes kaipaa.

Muutenkin, kun tätä työtä tehdään kotona, ei tämä usein edes tunnu työltä, vaan ihan vain meidän perheen arjelta, jossa nyt vain välillä sattuu olemaan yksi tai kaksi extralasta omien lisäksi.

lifestyleblogi

Mukavaa viikkoa!