VIISI VINKKIÄ, MITEN BLOGGAAMISESTA VOI TULLA TYÖ

Yhteistyössä Ukko.fi

Toisin kuin vielä muutama vuosi sitten, on nykyään ihan arkipäivää, että blogin kautta voi saada tuloja. Osalle nuo tulot voivat olla pieni kiva lisä kuukausittaiseen tilipussiin, jollekin blogi on merkittävä sivutyö, ja osa elättää itsensä bloggaamalla päätyökseen.

Muutamassa viime vuodessa blogimaailma on ottanut ihan superloikan eteenpäin. Monessa blogissa on järjestelmäkameralla otettuja lähes ammattimaisen kauniita kuvia ja suosituimmat blogit tavoittavat kävijöitä lähes pienilevikkisen aikakausilehden verran. Samaan aikaan, kun blogit ovat ammattimaistuneet, ovat myös yritykset ja mainostajat huomanneet, että blogit ovat mitä mainioin tapa kohdistaa mainonta juuri oikealle segmentille.

Varmasti moni bloggaaja voi samaistua siihen, että vaikka blogi on superkiva ja antoisa harrastus, vie se myös tosi paljon aikaa. Siinä missä lukijalle blogista näkyy se valmis viidessä minuutissa luettu postaus, on sen takana jopa useita tunteja valokuvaamista, kuvankäsittelyä, postausidean miettimistä, tekstin kirjoittamista ja mahdollisiin yhteistöihin liittyviä sähköpostin vaihteluita.

Vaikka tämä onkin rakas harrastus, niin tuntuu tietenkin silti mukavalle saada pientä korvausta käyttämästään ajasta ja tuottamastaan sisällöstä. Siis siitä sisällöstä, jota tuhannet lukijat voivat ilmaiseksi käydä lukemassa, ja josta lukijat toivottavasti saavat joskus inspiraatiota,  toisinaan vinkkejä ja useimmiten ainakin hyvää mieltä.

Ajattelinkin listata tähän alle muutaman vinkin, joiden avulla tästä kivasta harrastuksesta voi saada itselleen mukavan työn, tai ainakin kivaa sivutuloa muiden töiden oheen.

1. Tuota blogiisi laadukasta sisältöä


Tuottamalla blogiisi laadukasta ja kiinnostavaa sisältöä voit herättää paitsi lukijoiden, myös mainostajien mielenkiinnon. Hio blogisi ulkoasu kuntoon, että annat ammattimaisen vaikutelman. Mikäli html-koodit ovat ihan hepreaa, niin esimerkiksi Etsystä löytyy valmiita bloggeriin sopivia blogipohjia muutamalla eurolla. Useassa blogissa valokuvat ovat isossa osassa, joten panosta niihin. Järjestelmäkameroita saa jo parillasadalla eurolla ja ero kännykkäkuvien laatuun on huikea.

2. Kasvata kävijämääriä


Että mainostaja voi hyötyä yhteistyöstä kanssasi, täytyy blogilla olla lukijoita. Kaikki nuo ykköskohdassa luetellut jutut voivat vaikuttaa positiivisesti myös kävijämäärääsi, mutta sen lisäksi voit muutamalla pienellä kikalla saada lisää lukijoita blogillesi. Facebookissa on useita bloggaajille tarkoitettuja ryhmiä, joissa voit jakaa uusimmat blogipostauksesi. Ole aktiivinen ja kommentoi muiden bloggaajien postauksia, usein joku klikkaa nimimerkkiäsi ja päätyy blogiisi. Opettele hakukoneoptimointia, sillä pienillä jutuilla, kuten valokuvien oikeanlaisella nimeämisellä saatat saada Googlen kautta helposti lisää kävijöitä. 

3. Ota rohkeasti yhteyttä yrityksiin


Kun blogissasi on kivaa ja juuri sinun näköistä laadukasta sisältöä, ja kävijämäärätkin ovat jo mukavat, on aika ottaa yhteyttä yrityksiin. Monet bloggaajat saavat yrityksiltä suoraan yhteydenottoja ja yhteistyöehdotuksia, mutta voit myös rohkeasti olla oma-aloitteinen ja ottaa itse yhteyttä blogisi aihepiiriin sopivaan yritykseen. Kerro viestissä kuka olet, mitä blogia kirjoitat, kuinka paljon blogisi tavoittaa kuukausittain kävijöitä, ja millainen yhteistyöehdotus sinulla olisi. Mieti myös valmiiksi miten hinnoittelet yhteistyön ja mitä tuo hinta pitää sisällään.

4. Mieti miten laskutat!


Että voit saada blogin kautta tuloja, täytyy sinun miettiä miten laskutat mainostajaa. Yksi vaihtoehto on oman yrityksen perustaminen, mutta silloin sinun täytyy huolehtia mm. yrittäjän lakisääteisen eläkevakuutuksen maksamisesta ja hankkia kirjanpitäjä. On olemassa myös kevytyrittäjyyspalveluita, esimerkiksi suomalainen Ukko.fi, ja itse suosittelen lämpimästä tällaista vaihtoehtoa. Ukko.fi palvelun kautta voit laskuttaa yksityishenkilönä, ilman, että sinun tarvitsee perustaa omaa yritystä. Ukko.fi hoitaa puolestasi verojen maksun ja kaiken paperityön. Kuulostaa aika helpolle, vai mitä?

Ukko.fi palvelun käyttö onkin tehty tosi helpoksi. Ensin luot Ukko.fi sivustolle oman käyttäjätunnuksen (tämä ei maksa mitään!) ja tämän jälkeen voit vaikka heti kirjoittaa ensimmäisen laskun! Myös laskujen kirjoittaminen on tosi helppoa, vaikka tästä ei olisi minkäänlaista aikaisempaa kokemusta. Klikkaat vain laskut osiosta ”uusi lasku” ja eteesi aukeaa valmis laskupohja, mihin täytät laskupohjassa kysytyt tiedot, eli asiakkaan yhteystiedot, laskutettavan summan jne. Ja kun asiakas on maksanut laskunsa, voit Ukko.fi:n sivuilla käydä maksamassa itsellesi palkan (ennen ensimmäistä palkanmaksua sinun on toimitettava verokorttisi Ukko.fi:lle). Ihan superhelppoa! 

Tuosta alkuperäisestä laskuttamastasi summasta vähennetään työnantajakulut ja työntekijän pidätykset, eli juuri niitä lakisääteisiä maksuja valtiolle, verottajalle ja vakuutusyhtiölle, joista yrittäjänä joutuisit itse vastaamaan. Koska kaikki asiaankuuluvat maksut hoidetaan Ukko.fi puolesta, kerryttää palvelun käyttö sinulle myös eläkettä.

Ukko.fi sivulta löytyy myös palkkalaskuri, jonka avulla voit hetkessä tarkistaa paljonko sinulle jää palkkaa maksettavaksi laskuttamastasi summasta. Tätä kannattaa käyttää apuna, kun hinnoittelee yhteistyötä, että omalle tilillesi kilahtaa lopulta sopiva summa. Nuo lakisääteiset maksut kun lohkaisevat tietenkin osansa.

Varmasti monia kiinnostaa, että mitä tällainen kevytyrittäjyyspalvelu sitten maksaa? Ukko.fi veloittaa laskuttamastasi summasta 5% palvelumaksua, tai minimissään 15 euroa. Tuo summa vähennetään sitten palkanmaksun yhteydessä. Aika edullista siihen nähden, että joku muu hoitaa puolestasi kaiken paperityön!


5. Muista rentous


Älä unohda, että bloggaaminen on hauskaa! Vaikka saisitkin blogin kautta mukavia tuloja, pidä silti mielessä, että kirjoitat vain niistä asioista, joista oikeasti innostut ja jotka ilahduttavat lukijoiden lisäksi myös sinua itseäsi.

Onko Ukko.fi teille ennestään tuttu palvelu?



PÄIVÄN PARHAAT (SIS. -25% ALEKOODI CROCSILLE)

– Piiitkään jatkunut aamupötköttely sängyssä, kun sain pienimmän kanssa jäädä vielä löhöilemään isompien miesten noustessa aamutoimiin. Yleensä mun vuoro on aina herätä ekana, joten tää oli ihan luksusta!

– Veikon kanssa puuhaillut salaisuusjutskat. Ehdotin jossain vaiheessa, että leivottaisiinko nyt kakkupohja, johon poika äkkiä hyssytteli, ssssh, hiljaa ettei iskä kuule! ”Jos iskä kysyy, että mitä me tehdään, niin mä sanon että leipää! Onko hyvä?” 


Sisustussuunnitelmat, joita tällä hetkellä tehdään keittiön kalusteisiin. Astiavitriini on ollut paikallisella facekirpulla jo jonkin aikaa myynnissä, ja nyt vihdoin selketyi suunnitelmat ruokapöydän ja tuolien osalta! Ja vaikka nää on vasta suunnitelmia, eikä toteutuksesta ole vielä tietoakaan, niin ihan parasta silti, haha.

– Mandariinit. Vai satsumat.. No mitä näitä nyt on, appelsiinia pienempiä keltaisia sitrushedelmiä. Pienimmän naperon tämän hetken hittiherkut on mandariinit ja talk-murut. Talk-murut napostellaan kokonaan, mutta mandariininlohkot pyörivät suussa hetken, ja tyhjäksi imetyt lohkojen rippeet asetellaan takaisin lautaselle.

– Volyymiripset!!! Sain eilen pienen tauon jälkeen taas volyymirpiset ja oon koko päivän huokaillut ihastuksesta. On nää vaan niiin kivat. Siitäkin huolimatta, että mun toisesta silmästä vuoti varmaan litra vettä laiton aikana ja vielä muutaman tunnin jälkeenkin silmä punoitti. En kestä, jos oon tullut näille allergiseksi!

– Se, että nyt on ilta ja mä meinaan ihan justiin katsoa Netflixistä seuraavan jakson Narcosia. Oon taas niiiin koukussa.

Crocsilta saatu superhyvä alekoodi Karkkipurkin lukijoille! Koodilla: CROCSFI25 saa tilauksen loppusummasta -25% alennusta ja kun testasin, niin tuo koodi käy myös jo alennettuihin tuotteisiin! Kannattaa siis ehdottomasti kurkata myös saleosastolle, mistä löytyy tosi kivoja malleja, mm. välikauteen ja leutoon talveen sopivaa Colorliteä lapsille ja naisille, sekä kauniit Tory Burchin Reva-balleriinoja muistuttavat Marin-balleriinat, ja paljon muuta tietty myös. Crocsille pääset tästä.

HUOM! Tuon alekoodin käytön jälkeen ostoskorissa lukee -15% alennus, mutta ostoskori laskeen kuitenkin summan ihan oikein ja antaa tuotteista tuon -25% alennusta! 

Mitäs parasta teidän päivään kuuluu?


Sis. mainoslinkin

PÄIVÄN ASU JA ISÄNPÄIVÄLAHJAVINKKI

 Takki Only // Neulemekko Vero Moda // Leggarit Vila // Kengät Nike Air Max 

Lapsella: Pipo Geggamoja // Haalari Mini Rodini // Kengät Adidas

Tähän alkuun on heti pakko huokaista, vitsit mikä ihana aurinkoinen marraskuu! Aurinkoa ja marraskuuta kai harvemmin on liitetty toisiinsa, mutta tämmöiset kelit käy kyllä mulle oikein hyvin. Ja ihan parasta on sekin, että ulkona on vielä ollut tosi lämmin ja leggareilla ja avonaisella takilla tarkenee oikein mainiosti.

Tilasin vähän aikaa sitten House of Brandonilta tuon harmaan villakangastakin, ja se on ihan huippukiva. Justiin sopivan rento, ettei ole liian pyntätty olo ja muutenkin kätevä juuri näille säille. Takin malli ei ehkä kovin hyvin tule esille näissä kuvissa, mutta kurkatkaa vaikka tuotekuvat täältä. Tätähän saa sitten monessa värissäkin, jos tuommoinen tummanharmaa (mikä on siis mun mielestä just ihanin, haha) ei iske.

Yksi toinen tän hetken lemppari on tuo harmaa neulemekko, mikä on kiva leggareitten kanssa, mutta menee hyvin kapeiden farkkujenkin kanssa. Ja ettei nyt tuon villakangastakin kanssa (vaikka rento malli onkin) tule vahingossakaan mitään asiapenttifiiliksiä, niin värikkäät airmaxit ainakin tekee kokonaisuudesta tarpeeksi rennon. Nuo kengät on muuten sellaiset, mitkä saavat monesti hymyn ihmisten huulille, ja mitä monet käyvät kommentoimassa, jos ne jaloissa liikkuu. Ja onhan ne kyllä hauskat, kivat väripilkut harmaaseenkin asuun.

Oon muuten ollut tosi huono käyttämään silmälaseja, mutta nyt kun mulla on (kauhea ja vieroitusoireita aikaan saava) tauko volyymiripisistä, niin oon tykännyt naamioitua lasien taakse. Nyt vaan huomaan, että päivittäisellä lasien käytöllä (siis jatkuvaan käyttöön nää on ihan tarkoitettukin) on se sivuvaikutus, että en nää enää mitään ilman laseja! Perjantaina saan onnekseni elämää helpottavat ripset taas silmiin, mutta varmaan näitä silmälaseja täytyy käyttää jatkossakin. Tykkään kyllä näistäkin laseista, mutta vaihtelun vuoksi tekisi mieli jotain toisiakin laseja, jos näitä nyt tosiaan jatkossa on käytettävä jatkuvasti.

Niin ja vielä se otsikossa lupaamani isänpäivälahjavinkki! House of Brandonilla saa tämän viikon ajan -20% alennusta miesten asusteet -tuoteryhmän tuotteista koodilla: ISÄNPÄIVÄ

House of Brandonilla on supernopea yhden päivän toimitusaika, joten vielä pitäisi ehtiä lahjat isänpäiväksikin, mutta jos lahjat on jo hankittu, niin kannattaa hyödyntää koodia vaikka joululahja-asioissa.

Mitäs pidätte päivän asusta?

Kengät saatu

Postaus sis. mainoslinkkejä