Pilkkireissu pääsiäisen päätteeksi
Onks pakko jo palata arkeen…?
Meillä on ollut kyllä tosi kiva pääsiäinen! Mun sisko tuli meille keskiviikkona, ja oli sunnuntaiaamuun asti. Ehdittiin piipahtaa Ikeassa, tehdä pääsiäisruokaostoksia täyteen ahdetussa cittarissa, käytiin pitkäperjantaina ”sunnuntaiajelulla” Marjamäen pajutilalla, ja lauantaina shoppailtiin melkein viisi tuntia… Ja tietenkin myös ulkoiltiin, löhöiltiin ja herkuteltiin :)
Ja ehdittiinpä me tehdä maanantaina vielä mökki-pilkki-retkikin.
Veikko pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan pilkkimistä. Toinen oli niin tosissaan ;)
Kalasaalista ei tällä kertaa tullut, joten mahat täytettiin mummin tekemällä kanakeitolla ja makkaraakin grillattiin.
Pääsiäinen
Mutta meillä on ollut tosi kivaa! On ollut kivaa, kun on ehtinyt tekemään asioita, joita arkisin ei ehdi. Ja on ollut kivaa käydä paikoissa joissa harvemmin tulee käytyä.
Pääsiäistä on laitettu tänä vuonna kotiin enemmän kuin koskaan ennen. Mikä ei todellakaan ole vaatinut paljoa, normaalisti pääsiäisen tuominen meidän kotiin on tarkoittanut pussillista suklaamunia lähikaupasta kannettuna.
Suklaamunat löytyy toki tänäkin vuonna, on raeruohot, narsissit ja tulppaanit. Niin ja pajunkissat! Siinäpä se, ihan riittävästi pääsiäistä meille.

