Rakastan joulua! Ja ehkä jouluakin enemmän sitä joulunalusaikaa ja kaikkea jouluhössötystä mitä siihen liittyy. Mutta tänä vuonna ei muistettu yhtään hössöttää! Ollaan kyllä laitettu joulukuusi ja muut joulukoristeet jo viikkoja sitten, mutta tänä vuonna meille ei ilmestynyt tonttuovea tai kirjeitä kirjoittelevaa tonttua (eikä kukaan näiden perään kysellytkään, hah!), ei käyty Koiramäen joulussa tai pidetty tonttudiskoa. Sitten muistin, että meidän lapset onkin jo aika isoja ja kaikkien näiden aikaisempien hössötysten sijaan ollaa kierrelty yhdessä Joulutorilla, käyty laulamassa kauneimpia joululauluja ja katsottu yhdessä joululeffoja ja tää kaikki on ollut ihanaa!
Joulussa mulle tärkeintä on yleensä ollut yhdessäolo. Se, kun kokoonnutaan sukulaisten kanssa isolla porukalla viettämään joulua yhdessä. Tänä jouluna ollaan kotona omalla poppolla ja ensin se kuulosti vähän arkiselta ja tylsältäkin. Meille ei tule edes joulupukkia, koska ensimmäistä kertaa meillä ei ole (omasta takaa tai päivystysperhetyön myötä) yhtään alle kouluikäistä lasta! Joskus ajattelin, että jouluun kuuluu vuodesta toiseen samanlaisina toistuvat perinteet. Että jouluaaton pitäisi olla vuodesta toiseen ihan samanlainen. Mutta nyt musta tuntuukin mukavalle, että voidaan tänäkin vuonna suunnitella meidän joulusta aivan erilainen kuin se on ennen ollut. Viime vuonna meitä oli päivystysperhetyön myötä kahdeksan, nyt vain kuusi ja jo se tekee joulusta erilaisen. Isojen lasten kanssa ollaan suunniteltu jouluaattoa yhdessä ja aattona ohjelmassa on ainakin poreammetta (ja joulusaunaakin) ja illemmalla lautapelejä samalla juustoilla ja suklaakonvehdeilla herkutellen.
Jouluaaton menuakin ollaan suunniteltu lasten kanssa yhdessä ja jokainen on saanut kertoa mitä toivoo joulupöytään. Luvassa on siis pelkkiä lemppareita, eikä ainakaan yhtään rosollia, sillä sitä ei halunnut kukaan (tykkääkö joku siitä oikeasti?). Muuten menu on kyllä aika perinteinen, on laatikot, kaloja, kaikenlaisia lohi- ja katkarapusörsseleitä ja kahden toiveesta pieni kinkkukin.
Parasta kaikessa on kuitenkin se, että jouluun on kaksi yötä ja meillä on kaikki* valmiina! Ei siis viime hetken joulupaniikkia tai joulustressiä, vaan rentoa joulunodotusta. Ehkä vähän jouluhössötystä, jos vielä keksitään jotain kivaa hössötettävää!
Ihanaa joulua!
*yhtä kauppareissua ja yhtä postireissua vaille valmiina. Ja yhtä pientä jännitystä, että ehtiikö yhden lapsen toivelahja postin matkassa vielä aaton aattona perille. Eli kaikki on siis MELKEIN valmiina, mutta riittävän valmiina kuitenkin!
Meillä oli syksyllä kaikki jotenkin tosi ihanasti ja hyvin. Oltiin saatu kesällä meidän kodin laajennus valmiiksi ja päästy nauttimaan niistä 50 lisäneliöstä, joita oltiin kovasti odotettu ja kaivattu. Oltiin oltu kesällä kolmen viikon road tripillä Euroopassa, mistä olin haaveillut kauan! Oltiin jääty keväällä pidemmälle tauolle päivystysperhetyöstä ja edessä oli vielä miehen kanssa viikon Kreikan loma kahdestaan, kunnes palattaisiin meille tuttuun arkeen. Lapsilla koulut jo rullasi kesälomien jälkeen ja sen Kreikan matkan jälkeen palattaisiin taas päivystämäänkin.
Oikeassa rinnassa tuntui jomottelua. Kipu oli erilaista kuin se vihlonta, jota rinnassa oli ennenkin ollut ja jonka takia olin jo 1,5 vuotta sitten käynyt mammografiassa ja ultrassa. Tuolloin ei onneksi löytynyt mitään. Nyt rintaa jomotteli ja pisteli välillä ja sitten huomasin siinä pienen ”hymykuopan”. Soitin terveyskeskukseen, jossa kerrotiin, että voisin tulla ns. pikapolille, eli ilman ajanvarausta jonottamalla käymään näytillä. Menin heti seuraavana aamuna ja lääkäri tunnusteli rintaa ja sain lähetteen taas mammografiaan, vaikka rinnassa ei tuntunutkaan mitään.
Viikon päästä olin jo Terveystalolla mammografiassa ja kuvien jälkeen lääkäri tuli kertomaan, että kuvissa ei näkynyt mitään. Huh! Päätettiin kuitenkin myös ultrata. En osannut huolestua silloinkaan, kun lääkäri liikutti ultrakapulaa pitkään ja tarkasti sen kipeän rinnan päällä, kunnes kertoi, että nyt sieltä löytyi jotain ja seuraavaksi otettaisiin koepaloja. En käsittänyt yhtään mitä tapahtuu! Olin koko ajan kuvitellut, että käyn tutkimuksissa, että saan mielenrauhan rinnan nipistelyiltä ja voin hyvillä mielin unohtaa koko asian ja lähteä kohta sinne Kreikkaan. Kysyin lääkäriltä, että voiko se kuitenkin olla jotain muuta, jotain hyvälaatuista, johon lääkäri vastasi, ettei valitettavasti usko niin. Rinta puudutettiin koepaloja varten ja kysyin otetaanko se koko kasvain sieltä nyt pois. Kuulemma vaan muutama koepala, joista saan vastauksen muutaman päivän päästä. Koepalat otettiin ja itkin samalla koko ajan. Olin aivan järkyttynyt ja shokissa. Kerroin, että oltaisiin lähdössä pian Kreikkaan, mutta lääkäri oli sitä mieltä, että nyt ei kannata lähteä mihinkään, sillä lisätutkimuksia saattaisi olla tulossa. Eikä mua kyllä olisi enää huvittanut minnekään lähteäkään. Halusin vain kotiin ja lasten luo. Sain mukaani esitteitä rintasyövästä ja puhelinnumeroita mm. Rintasyöpäyhdistyksen psykologille ja hoitajalta neuvon mennä vaikka kahvilaan hetkeksi istumaan, ennen kuin lähtisin ajamaan autolla.
Viikko tutkimuksesta tulosten kuulemiseen oli kamala! Viikon ajan toivoin, että saisin sittenkin hyviä uutisia, vaikka se kuulostikin aika epätodennäköiseltä. Ja sitten sain puhelun, jossa mulle kerrottiin, että mulla on rintasyöpä.
Tuntui ihan käsittämättömältä! Olin 45-vuotias, en tupakoi, en käytä alkoholia kuin ehkä pari kertaa vuodessa parin viinilasillisen verran, en ole ylipainoinen, enkä ole koskaan edes tilannut Temusta mitään! (Tuoteturvallisuudesta ei vastaa kukaan ja joissain kengissä esim. ollut yli 200 kertainen määrä syöpääkin aiheuttavia ftalaatteja sallittuun määrään nähden! Ja ftalaatteja on löytynyt lasten leluistakin..) Voisin varmasti syödä monipuolisemmin ja terveellisemmin (ja vähemmän sokeria) ja liikkua enemmän, mutta ihan tavalliset ruokailu- ja liikkumistottumukset mulla kuitenkin on. MIKSI juuri mun piti sairastua? Ja miksi juuri nyt, kun kaikki oli niin hyvin?
Kuulin, että noin 80% prosenttia rintasyöpäpotilaista leikataan ensin ja sen jälkeen alkaa muut mahdolliset hoidot. Mun kasvain oli pari senttinen, eikä kainalossa näkynyt mitään, joten kuvittelin, että kohta saan ajan leikkaukseen, eikä välttämättä mitään sytostaattihoitoja edes tarvita.
Sitten opin, että rintasyövät luokitellaan eri alatyyppeihin. Tavallisin ja yleisin on hormonipositiivinen rintasyöpä, harvinaisin ja pelottavimman kuuloinen taas kolmoisnegatiivinen rintasyöpä.
Noin kuukausi diagnoosista tapasin ensimmäistä kertaa lääkärin, ja kuulin myös syöpätyypistä ja hoitosuunnitelmasta. Mulla olisi kolmoisnegatiivinen rintasyöpä, jonka hoito alotettaisiin noin puoli vuotta kestävällä sytostaattihoidolla. Sitten tulisi leikkaus jne.
Nyt tuosta lääkärikäynnistä on jo kaksi kuukautta ja sytostaattihoitoja on takana useita. Sytostaateista tulee monenlaisia haittavaikutuksia, mutta oon kyllä voinut pääasiassa ihan hyvin. Onnekseni myös kuulin ensimmäisellä hoitokerralla, että nykyään sytostaattihoitojenkin aikana saa, ja on ihan suositeltavaakin, elää ihan tavallista arkea. Mennä, kulkea ja tavata ihmisiä!
Ensin ajattelin, ettei tää sairaus ole muuttanut mua juurikaan, mutta on se kyllä. Mulle on aina ollut perhe tärkein ja ollaan eletty tosi perhekeskeistä elämää. Ollaan myös toteutettu meidän haaveita aina heti, jos se on ollut mahdollista, eikä olla koskaan ajateltu, että tehdään jotain vasta ”sitten kun”. ’ Nyt haluaisin nähdä läheisiä useammin (mikä on kyllä hankalaa välimatkojen takia) ja varsinkin haluaisin, että lapset tapaisivat sukulaisiaan useammin. Ja niitä haaveita haluan jatkossakin toteuttaa heti kuin vain mahdollista, ehkä enemmänkin kuin aikaisemmin. Tällä hetkellä kyllä suurin haave on vain parantua ja saada oma elämä takaisin ilman tätä sairautta. Ja vaikka hiusten menetys ei tässä mittakaavassa niin iso juttu ollutkaan, niin oispa ihanaa, kun tää kaikki olisi jo ohi ja omat hiukset alkaisivat taas kasvaa!
Kaikesta tästä huolimatta eletään ihan tavallista arkea ja valmistaudutaan pian koittavaan jouluun!
Etsin pari vuotta sitten sellaista parkamallista säänkestävää takkia ulkoiluun. Sellaista täydellistä parkaa, jonka sisällä pysyisi suojassa syksyn koleissa keleissä ja joka olisi kuitenkin myös ihanan näköinen. Löysinkin aivan täydellisen takin, joka vastasi kaikkia takkitoiveitani. Juuri sopivan mittainen malli, lämmin vuori, tuulenpitävä, vettä hylkivä ja isot taskutkin vielä. Takki oli (ja on edelleen!) niin kiva, etten pitänytkään sitä vain ulkoillessa, vaan takki päätyi päälleni vähän kaikenlaiseen menoon.
Arvatkaa meinasinko pökertyä, kun näin tämän tismalleen saman takin tämän syskyn uutuusväreissä. Tätä saa nyt VAALEANPUNAISENA! Täydellinen parka mitä täydellisimmässä sävyssä! Sävyn nimi on ruskeanroosa ja väri on luonnossa todella kaunis. Koodilla ANNIKASYY24 saa takin hinnasta -33% alen!
En oikein tiedä onko takki ”virallisesti” syys- vai talvitakki, vai ehkä molempia? Mutta takki on kevyesti topattu, joten se on todella lämmin viileiden syyspäivien ulkoiluun, mutta menee leutoina talvipäivinäkin. Joku muu saattaisi ehkä pärjätä takilla läpi talven, mutta mä en kestä yhtään kylmää, joten mulle tämä on sellainen viileiden syyspäivien ja pikku pakkasten takki.
Ominaisuuksien puolesta lämminvuorinen, tuulta pitävä ja vettä hylkivä takki sopii mainiosti ulkoiluun, mutta mun mielestä tämä on niin ihanan näköinen (ja ihanan värinen!), että menee hyvin sellaisena ”yleistakkina” vähän kaikenlaisessa menossa. Ja parhaita vaatteita onkin tällaiset monikäyttöiset vaatteet, jotka menevät monenlaisessa käyttötarkoituksessa.
Kokohommista sen verran, että mä käytän yleensä kokoa 36/S, mutta tämä takki on mulla kokoa 34, kuten muutkin saman merkin takit. Ainakin pienessä koossa on siis mun mielestä vähän reilu mitoitus.
Koodilla ANNIKASYY24 saa tilauksen kalleimmasta normaalihintaisesta tuotteesta -33% alen, eli koodia voi käyttää vaikka tähän takkiin! Sama koodi antaa myös -5% lisäalen jo alennetuista ja kampanjahintaisista tuotteista. Kannattaa siis hyödyntää etu! Takin jokaisessa kolmessa värissä löydät täältä.
Mikä oli sun lemppari takeista? Tämä vaaleanpunainen, ruskea vai musta?
