DIY TALOSÄNKY PIENELLÄ BUDJETILLA

IKEA KURA

Kuopuksen omaa huonetta suunnitellessa halusin sinne jotain söpöä karkkiväriä seinälle ja suloisen talosängyn lapselle. Kolmevuotias itse puolestaan toivoi huoneeseensa mustaa, joten sitä on tulossa vielä mm. lipastoon, hyllyyn ja muihin pieniin esineisiin. Yhdellä seinällä on Ikean Stuva-säilytysjärjestelmää, ja olisi ollut hauska ja helppo ratkaisu vaihtaa osa laatikoiden etuosista mustiksi, mutta Ikea on juuri tänä keväänä vaihtanut Stuvan ovet erilaisiksi, höh!

Mutta ennen kuin kurkataan huoneeseen tarkemmin, niin ajattelin kertoa tuosta sängystä, josta tulikin justiin niin ihana, kuin olin ajatellutkin!

Tarkoitus oli toteuttaa huoneeseen talosänky pienellä budjetilla itse tuunaten ja samalla tehdä sängyn alle pieni lukunurkkaus. Huoneeseen haluttiin myös toinen sänky pikkuisille yökyläilijöille, joka toimisi myös mukavana istuskelu- ja löhöilypaikkana.

ikea kura sänky

talosänky

lastenhuone blogi

Ikean käännettävä Kura-sänky on aivan täydellinen pohja kaikenlaiseen tuunaukseen, ja Pinterestiä selaamalla löytääkin jos jonkinlaisia versioita tuosta sängystä. Osa on käyttänyt sänkyä vain runkona ja rakentanut sen ympärille esim. vanerista upeita rakennelmia, ja myös näitä talosänkyjä löytyy monenlaisia.

Mies rakensi sänkyyn tuon talo-osan, sen jälkeen sänky hiottiin ja sängyn mäntyosat (sekä talorakennelma) maalattiin kahteen kertaan Teknoksen vaaleanharmaaksi sävytetyllä kalustemaalilla.

Ikean Kura-sänky on aika matala, joten alapuolelle tulevasta sängystä katkaistiin jalat lyhyemmiksi, että sängyllä olisi hyvin tilaa köllötellä. Alla on Ikean vanhanmallinen mäntyinen Kritter-sänky, josta irroitettiin päädyssä olleet kissa ja koira -koristeet (se koira olisi ollut ihan hauska, mutta en tykännyt selkäänsä köyristelevästä kissasta) ja jätettiin turvalaita laittamatta. Mäntyinen sänky hiottiin ja maalattiin samalla maalilla, kuin Kura-sänkykin.

Paljon sängyille tuli hintaa?

Talosänky:

Ikean Kura-sänky Torista 40 €
Puuosat talorakennelmaan 25 €
Kalustemaali n. 30 €
Yhteensä 95 €

Alasänky:

Ikean Kritter-sänky Torista 0 €
Kalustemaali samasta purkista, millä talosänky maalattiin

Melko edullisesti siis saatiin kaksi sänkyä ja näistä tuli mun mielestä aivan tosi kivat!

En millään saanut kokoa sänkyä mahtumaan samaan kuvaan, mutta mun Instagram-stoorista löytyy sänky myös kokonaan. Ai niin, huoneen asukkaalla oli juuri menossa junarataleikit, joten tällä kertaa sitä toivottua ”elämää” mukana sisustuskuvissa, heh!

ikea kura tuunaus

diy talosänky

diy talosänky

lastenhuone vinkit

Mitäs tykkäsitte?

HYVÄNTUULEN HATTARAMEKKO

blaa salla-mekko

Vaikka tämä alkukesä onkin ollut aivan uskomattoman lämmin ja aurinkoinen (ja toivon kovasti, että niitä hellepäiviä on jemmassa tälle kesälle vielä paljon!), niin mun mielestä on mukavaa, että välillä on myös vähän viileämpiäkin päiviä. Arvaatteko miksi? No sen takia, että silloin saa ottaa taas käyttöön kaikki ihanat leggarit ja mekot, siis juuri ne mun turvavaatteet, joissa tykkäisin aina hiihdellä!

Varmaan tiedättekin, että kotimaisen Blaan Halla-mekot ovat mun luottomekkoja. Halla-mekkoja löytyy kaapista varmasti viikon jokaiselle päivälle omansa, enkä varmaan koskaan kyllästy monikäyttöiseen, supermukavaan ja kauniiseen mekkoon, joita löytyy useassa värissä ja kuosissa.

Viime syksynä Halla sai kaverikseen pitkähihaisen Sallan, ja tykkään myös tästä mekosta kovasti! Näissä asukuvissa mulla on päällä Salla-mekko kevään Rosewater-uutuusvärissä, ja tämä mekko on kuin herkullinen vaahtokarkki, joka päällä ei voi olla kuin hyvällä tuulella!

salla mekko blaa

blaa naistenvaatteet

blaa mekot sovituskuvia

Tätä mekkoa löytyy Tuutilullasta vielä nopeimmille muutamia hajakokoja, mutta Blaan omassa kaupassa näyttäisi olevan kokoja vielä enemmän jäljellä, vaikka joku koko taisi sieltäkin olla jo loppu. Eli kipin kapin ostoksille, kun mekkoja vielä löytyy!

Nämä kuvat on muuten joltain viime viikon viileältä päivältä, mutta aivan samassa asussa huvittelin eilen lasten kanssa Särkänniemessä, jossa mekko keräsikin kehuja!

Jos jollekin kotimaisen Blaan vaatteet eivät ole vielä tuttuja, niin nämä ovat aivan superlaadukkaita, ihanan pehmoisesta luomupuuvillasta Euroopassa valmistettuja. Mitoitus on niin naisten-, kuin lastenvaatteissakin pikkuisen reilua, joten näistä naistenvaatteistakin suosittelen valitsemaan pienemmän koon, jos pohtii kahden koon välillä.

Mulla on viime viikot jotenkin hujahtaneet aivan supervauhtia ohitse, ollaan nautittu ihanista kesäpäivistä ulkona ja viileämmillä ilmoilla laitettu kotia uuteen järjestykseen. Kuopuksen huoneesta tuli aivan hurjan suloinen, ja koitan laittaa vielä tällä viikolla muutamia kuvia tänne blogiin, vaikka aivan valmista huoneessa ei vielä olekaan. Enkä muuten voi käsittää, että jo ensi viikolla on juhannus! Varmaan olisi hyvä aika aloittaa juhannussuunnitelmien tekeminen, heh!

tyyliblogi

muotiblogi

blaa naistenvaatteet sovitus

Mitäs tykkäsitte asusta?

Mekko saatu Blaalta

10 SYYTÄ RAKASTUA KOIRAMÄKEEN

särkänniemi koiramäki

Blogini lukijat varmasti tietävätkin, että olen A) aivan hulluna teemapuistoihin ja B) yksi meidän lemppariteemapuisto on ihanan läheltä löytyvä Särkänniemen Koiramäki.

Tänä vuonna on ollutkin aika ihanaa, kun kesään ollaan saatu ottaa varaslähtö toukokuun helteiden myötä, ja me ollaankin ehditty viettää Koiramäessä ihania hetkiä useampaankin kertaan. Ja mikä parasta, kesä on vasta alussa!

Mutta hei, lähtekäähän meidän mukaan tuonne tunnelmalliseen satumaailmaan näiden kuvien myötä! Samalla ajattelin kertoa teille 10 syytä rakastua Koiramäkeen.

koiramäki

särkänniemi koiramäki

koiramäki eläinpuisto

särkänniemi koiramäki

1. SATUMAINEN TUNNELMA

Niin, kukapa ei haluaisi hypätä kaurapuuronmakuisesta arjesta hattarantuoksuiseen satumaailmaan! Itse en voi vastustaa Koiramäen iloista ja satumaista tunnelmaa, jossa hyväntuulisuus tarttuu takuuvarmasti jokaiseen vierailijaan.

2. HAUSKAT PUUHAT

Meidän lasten lempparipuuhat, siis sellaiset joita ei koskaan jätetä Koiramäessä väliin, ovat kaarnaveneiden lasku vesimyllystä, liukumäenlasku Koiramäen talon uuninluukusta ja vierailu hurjassa Drakkulan linnassa (joka ei siis oikeasti ole yhtään pelottava, vaan hurjan hauska kiipeilyleikkipaikka!). Niin ja ilman lossiajelua ei olla taidettu vielä koskaan kotiin lähteä. Hauskaa puuhaa löytyy niin sisältä, kuin ulkoakin, joten tekemistä löytyy joka säälle!

koiramäki puisto

koiramäki puuhat

särkänniemen koiramäki

3. ILOISET JA LEIKKIVÄT HAHMOT

Koiramäessä hahmot ovat paljon muuta, kuin ohi vilahtavia halattavia maskotteja. Koiramäen hahmot heittäytyvät mukaan leikkiin lasten kanssa, ja päivästä riippuen lapset ovat päässeet koiramäkeläisten kanssa tarkistamaan löytyykö kanalasta munia, ruokkimaan Koiramäen eläimiä ja leikkimään perinneleikkejä Koiramäen maatilalla. Ihania ja ikimuistoisia hetkiä pikkuisille vierailijoille!

4. SULOINEN KAHVILA VON GUGGELBÖÖ

Mun lemppari! Herkkuja löytyy Hurtan hattara ja tötterö -kioskistakin, mutta Kahvila von Guggelböön tunnelmalle ei mikään vedä vertoja. Suloisesti sisustetun kahvilan vitriineistä löytyy jos jonkinmoista herkkupalaa kahvin kanssa nautittavaksi, ja lounaaksi tarjoillaan herkullista lohisoppaa.

5. KOIRAMÄEN LEIKKIMÄÄN HOUKUTTELEVAT RAKENNUKSET

Koiramäessä rakennukset eivät ole vain kulisseja, vaan niihin aivan oikeasti pääsee sisään. Leluihin saa koskea ja niillä saa oikeasti leikkiä. Viime viikolla me istuskeltiin raatihuoneessa askartelupuuhissa ja kimnaasissa saatiin hypätä suoraan yrtintuoksuiselle oppitunnille tunnistamaan erilaisia yrttejä ja kasveja tuoksujen perusteella.

koiramäen eläinpuisto

särkänniemen koiramäki

koiramäen eläinpuisto

koiramäki

6. HURMAAVA TASSUTEATTERI

Koiramäkeen tullessaan kannattaa kurkata päiväohjelma, niin silloin tietää mihin aikaan kannattaa istahtaa Tassuteatterin penkeille. Tassuteatterin hurmaavat esitykset ovat juuri sopivan pituisia perheen pienimmille, ja mukava levähdystauko isommillekin vierailijoille.

7. SULOISET ELÄIMET

No ihan parasta on tietenkin kaikki suloiset Koiramäen eläimet! Meidän kuopus odotti joulusta asti milloin päästään taas tapaamaan Koiramäen eläimiä, ja nyt pitkä odotus on palkittu. Puput, marsut, kanat, vuohet ja koiranpennut hurmaavat varmasti pienet eläinystävät, ja hellästä harjauksesta pitävät minipossut Maisa ja Pipsa saavat varmasti hymyn huulille. Kannattaa muuten kurkistaa Koiramäen päiväohjelmaan, sillä sieltä selviää milloin Maisa-possu seikkailee ankkalammella!

8. VIIMEISTELTY JA HUOLELLINEN TOTEUTUS

Kun kysyin mieheltäni (joka on myös käynyt Koiramäessä niin monta kertaa, ettei ole pysynyt laskuissakaan mukana), että mikä hänen mielestään on Koiramäessä parasta, mainitsi hän sen, miten jokainen yksityiskohta on huolellisesti mietitty ja viimeistellysti toteutettu. Enkä voinut kuin nyökytellä mukana, sillä aivan samaa mieltä olen itsekin. On mukavaa, miten täynnä hauskasti mietittyjä yksityiskohtia Koiramäki on, ja edelleen jokaisella vierailulla tulee bongattua jotain uutta, mitä ei aikaisemmin ollut vielä huomannutkaan!

koiramäen eläinpuisto

koiramäki särkänniemi

särkänniemi kausari

särkänniemi kausikortti

9. LASTEN RIEMU

Varmasti kaikkein parasta, ja suurin syy rakastua Koiramäkeen, on nähdä lasten innostuksesta tuikkivat silmät pitkin Koiramäkeä kirmatessaan. Lapset ovat vielä kotonakin muistelleet innosta puhkuen, miten Drakkula leikki heidän kanssaan peiliä, tai miten he pääsivät mukaan ruokkimaan Koiramäen eläimiä.

10. KESÄKAUSARI

Loppuun täytyy vielä mainita superkätevä Särkänniemen kausikortti, jolla pääsee myös Koiramäkeen! Koiramäkeenhän pääsee Särkänniemi-rannekkeella, Koiramäki-lipulla tai kesäkausarilla.

Meidän perheellä on kesäkausarit*, eli jokaisen teema- ja huvipuistoilijan unelmakortit, joilla aukeaa tie huvitteluihin vaikka kesän jokaiselle päivälle. Me ollaan käyty Koiramäessä ja Särkänniemessä jo monta kertaa, mutta kesä on vasta alussa, joten vielä on hyvin aikaa hommata kesän hauskin kortti, Särkänniemen kesäkausari!

visit tampere

tampere särkänniemi

visit tampere koiramäki

tampere koiramäki

koiramäki

Olipas mukavaa muistella näin viileänä kesäpäivänä meidän viime viikon aurinkoista ja helteisen kuumaa Koiramäki-päivää. Ja tiedättekö, seuraava vierailu on suunniteltu jo ensi viikolle, jee!

Lisätietoa aukioloajoista, hinnoista jne löytyy Koiramäen sivuilta.

Jokos olette ehtineet korkata huvipuistokauden?

Yhteistyössä Särkänniemi
*Kausikortit saatu Särkänniemestä