VIISIVUOTIAAN LAUTAPELISUOSIKIT

lautapelit

Meillä viisivuotias Veikko on aika innokas lautapelien pelaaja, ollut oikeastaan ihan siitä asti, kun on joskus parivuotiaana ensimmäisen lautapelinsä saanut.
Mun mielestä ne taaperoille suunnatut lautapelit on aikas tylsiä (siis näin aikuisen näkökulmasta), ja nyt onkin kivaa, kun viisivuotiaan kanssa voi pelata jo pelejä, joiden parissa aikuinenkin viihtyy! Tosin yhteen lapsen lemppariin, Kimbleen, ei musta pelikaveria saa (onneksi iskä kuitenkin jaksaa nakuttaa kimblellä), en vaan kestä miten puuduttavan tylsä peli se on, hah! Onneksi lapsella on muitakin lemppareita, ja tästä postauksesta löytyykin viisivuotiaan tämänhetkinen lautapelien top kolmonen.

Joululahjaksi Veikko toivoi lasten Aliasta, ja kummeiltaan sellaisen saikin. En ollut edes tiennyt, että vielä lukutaidottomille lapsille löytyy Aliaksesta oma hauska versio! Junior Aliaksessa on sanojen tilalla kuvat, joita sitten pelikaverille koitetaan selittää.

lautapelit

College Makia*// Housut Dr. Denim*
Huppari Kukukid // Housut Kukukid

Veikko sai viime vuonna syntymäpäivälahjaksi toisilta kummeiltaan Muuttuva Labyrintti -pelin, joka oli mulle ihan uusi juttu, mutta kuulema tämä peli on ollut jo vuosikaudet lasten hitti. Tässä pelissä pelaajille jaetaan kortit, joissa on labyrintista löytyviä esineitä, ja näitä sitten koitetaan metsästää puikkelehtimalla labyrinttia pitkin aarteiden luo. Aina ennen omaa pelivuoroa labyrinttiin liu’utetaan uusi palanen, jolloin labyrintti menee aina vähän uuden näköiseksi, ja tässä pelissä pääseekin jo vähän taktikoimaan, että miten niitä siirtoja kantsii tehdä.

perheblogi

lautapelit

lautapelit

T-paita Makia* // Collegehousut Nike*

Yksi lempparipeleistä on joulupaketista yllärinä löytynyt Arvaa kuka?, joka oli munkin lemppari lapsena. Pelilauta on muuttunut tässä vuosien varrella ihan toisen näköiseksi, ja ihmishahmojen lisäksi pakkauksessa tuli mukana myös hauskoja eläimiä. Idea on mukavan simppeli, pelaajat valitsevat ensin omat hahmot, ja sitten vuorotellen kysytään kysymyksiä, joihin voi vastata vain joko kyllä tai ei, ja samalla koitetaan arvuutella pelikaverin hahmoa. Tämä on siitä kiva peli, että tähän ei kulu paljoa aikaa, joten tämän pelin voi ottaa esiin, jos on vain pikku hetki aikaa pelailuun. Tämä on muuten kiva ottaa vaikka automatkallekin mukaan, sitten kun molemmat pojat osaavat tätä jo pelata!

perheblogi

perheblogi

perheblogi

Tykätäänkö teillä lautapeleistä?

*Merkityt tuotteet saatu
Sisältää mainoslinkkejä

VALKOINEN PITSI, VARMA KEVÄÄN MERKKI!

halens naistenvaatteet

Heippa pitkästä aikaa! Meillä on ollut superkiva pääsiäinen ja olisi ollut kiva tulla kertomaan kuulumisia jo aikaisemminkin, mutta en ole oikein lomailulta ehtinyt, tai sitten olen ollut niin heikkojen nettiyhteyksien äärellä, etten ole avannut konetta ollenkaan.

Vietettiin pääsiäistä mummin luona Pohjanmaalla ja samalla kierreltiin muidenkin sukulaisten luona, ja tietty syötiin joka paikassa mahat täyteen herkkuja (ja pojilla on suklaamunia varmaan juhannukseen asti, hih!). Oon koittanut pysytellä sokerista erossa, mutta tässä kevään aikana ja viimeistään nyt pääsiäisenä on kyllä tullut lipsuttua aikalailla. Tietty ihan kivakin välillä vähän herkutella, mutta koukutun sokeriin niin nopskaa, että taitaa olla parempi palailla taas niihin sokerittomiin herkkuihin. Voisinkin muuten joku kerta kirjoitella mulla toimineita vinkkejä, jos joku muukin haluaa pyristellä irti sokerikoukusta!

halens

halens vaatteet

Valkoinen pitsi kuuluu mun kevääseen aina yhtä varmasti, kuin seiloriraidat ja pastelliväritkin. Tilasin Halensilta saamallani lahjakortilla muutamia kevätvaatteita, enkä voinut vastustaa tätä ihanaa valkoista pitsineuletakkia! Varsinkaan, kun tämä oli 100% puuvillaa, harmittavan usein kun näissä neuletakeissa on suurin osa akryylia.

En malttanut olla ottamatta tuota neuletakkia jo heti käyttöön, mutta ihan parhaimmillaan tuo on varmasti viileinä kesäiltoina ja vähän myöhemmin keväällä, kun neuletakki riittää takiksi.

halens naistenvaatteet

halens

Neuletakki Happy Holly* // Paita Vila // Farkut Only* // Laukku Have2have* // Kengät Converse

Heppy Holly oli mulle ihan uusi merkki ja kokohommista tietämättömänä päädyin tilaamaan neuletakin pienimmässä 32/34 koossa. Onnekseni koko osui justiin nappiin, joten veikkaisin että tuo 32/34 tällä merkillä vastaa XS/S kokoa.

Tämä oli kyllä mun mielestä ihanan keväinen ja kesäinen asu, nilkkapituiset farkut valkoisen pitsin kanssa on kyllä yksi mun lempparikomboista!

halens

Mukavaa uutta viikkoa!

*Merkityt tuotteet saatu
Sisältää mainoslinkkejä

PÄIVÄN MINIASU

blaa lastenvaatteet

Yksi mun lemppareista Blaan SS17 mallistossa oli tämä hauska Bremen Baseball College Jacket. Tämä tuli myyntiin vähän muuta mallistoa myöhemmin (samoin muuten niitä supersuosittuja ”huputtomia huppareitakin” löytyy NYT!), ja tämä oli niin Veikon näköinen, että tämä oli ihan pakko saada.

Tämäkin on muuten aika reilua mitoitusta, ja meillä jo 122cm vaatteita käyttävälle lapselle on tästä 110/116 koko sopiva.

Tänään oli auringossa niin lämmin, että uskallettiin napata nopskaa muutama kuva ilman ulkotakkia, mutta aika ihanaa, kun kohta on varmasti jo niin lämmin, että pelkkä collegetakki riittää takiksi!

blaa lastenvaatteet

blaa

blaa tuutilulla

Tuon collegetakin kanssa käy kivasti alaosaksi Blaan harmaat collegebaggyt, tai vaikka farkutkin, mutta aika hauskat on kyllä myös nuo mintun väriset collegebaggyt. Noissa baggyissa on tosi kiva kapea malli, ja vyötäröltä löytyy vielä kuminauhakiristys, jolla voi vielä pikkuisen säätää pöksyjä sopivammaksi tarvittaessa.

Collegetakki ja baggyt löytyy Tuutilullasta, kuten koko Blaan SS17 mallisto! Joitain malleja vaan on jo päässyt loppumaan, joten kannattaa käydä poimimassa omat lempparit talteen. Tuutilullassa on muuten nyt myös ilmainen toimitus yli 50€ tilauksiin!

Ai niin, jos joku jäi vielä pohtimaan sitä ihanaa vaaleanpunaista hupparia, niin siitä on nyt vipat koot menossa (XS on jo loppu), joten vielä löytyy muutamia kokoja nopeimmille.

blaa

Mitäs tykkäsitte asusta?