URHO JA ONNA TUTKIVAT – IHMINEN

urho ja onna tutkivat

Luulen, että aika moni napero on ihmiskehosta kovin kiinnostunut, niin myös meidän pojat ja varsinkin viisivuotias kuopus. Meillä on monenlaista ihmisen kehosta kertovaa kirjaa, mutta en silti malttanut olla tilaamatta kuopukselle tätä Antti Nikusen Urho ja Onna tutkivat – Ihminen -kirjaa. Tilasin kirjan täysin sen nimen ja kansikuvan perusteella, ilman sen tarkempaa tietoa kirjan sisällöstä, sillä kuvitus näytti mun mielestä tosi hauskalle!

Ja onneksi tilasin, tästä kirjasta tuli nimittäin meillä ihan hitti!

Kirjaa lukemalla selviää vastaukset moniin lapsia askarruttaviin kysymyksiin. Miten mustelma syntyy? Miten silmä toimii? Miksi sormenpäät tulevat ryppyisiksi kylvyssä? Miksi aikuisten ei tarvitse nukkua yhtä paljon kuin lasten? Miksi nenä vuotaa, kun itkettää? Miten ihminen saa alkunsa?

Kirjassa käydään hauskasti ja tarkasti läpi ihmiskehon osat aina luurangosta sisäelimiin ja suolistosta sukupuolielimiin. Kirjaa lukiessa voi myös testata omia kehontoimintoja, muun muassa miten kasvojen lihakset toimivat, kun otsaa rypistää tai toista silmää vinkkaa.

Eri kehonosien lisäksi tutustutaan aisteihin ja tunteisiin. Kirjassa muistutetaan myös uikkarisäännöstä, eli niistä kehonosista, joihin muut eivät saa koskea ilman lupaa.

Kirjan selkeä kuvitus vetoaa varmasti perheen pienimpiin, mutta infoa kirjassa on niin paljon, että tästä pitävät isommatkin lapset. Meillä kirjaa on kuunnellut korvat höröllä viisivuotias kuopus ja myös kahdeksanvuotias esikoinen on välillä napannut kirjan itselleen ja lukenut omaan tahtiinsa ihmiskehosta, tunteista ja aisteista.

urho ja onna tutkivat ihminen

Onko teidän lapset kiinnostuneita ihmiskehokirjoista?

DIY MERIROSVOLAIVA

merirosvolaiva

Niin kuin olen kertonutkin, on tässä meidän leikkimökkiprojektissa muuttunut sata asiaa matkan varrella. Aivan aluksi tuosta kopperosta oli tulossa pihavaja, kunnes päätettiinkin tehdä siitä leikkimökki lapsille. Silloin kun vielä luultiin rakentavamme pihavajaa ajateltiin, että siinä pihavajan luona voisi olla kiva paikka hiekkalaatikolle ja tilasin Jollyroomista tuon hauskan laivan muotoisen hiekkalaatikon. Ehdittiin hakea jo hiekatkin siihen, kun suunnitelmat taas muuttuivat, hups!

Kun päätettiin, ettei mökistä tulekaan pihavajaa vaan leikkimökki, päätettiin tehdä myös mukavan kokoinen terassi leikkimökin kahdelle seinustalle. Hiekkalaatikko kyllä mahtuisi siihenkin oikein hyvin, mutta se olisi varmasti aika epäkäytännöllinen niin lähellä leikkimökkiä. Haluttiin, että leikkimökki pysyisi siistinä, eikä sen takia hiekkalaatikko leikkimökin terassilla kuulostanut kauhean hyvälle ajatukselle. Viimeistään silloin, kun keksittiin tuoda uima-allas leikkimökin luo, oli hiekkalaatikko leikkimökin terassilla aivan mahdoton ajatus, sillä varsinkaan uima-altaaseen ei haluttaisi yhtään hiekkaa.

Hiekkalaatikon olisi voinut toki laittaa jonnekin muualle meidän pihalla, mutta haluttiin keskittää mahdollisimman paljon leikkejä tähän leikkimökin ympärille. Sitä paitsi tuo hiekkalaatikko näytti juuri sellaiselle, että pienellä tuunaamisella siitä saisi aivan mainion leikkipaikan juuri leikkimökin terassille. Laiva aivan selkeästi kaipasi pinnalleen mustaa maalia ja punaisen lipun vaihtamista mustaan merirosvolippuun!

merirosvolaiva diy

Niinpä hain (TAAS!) maalia ja maalasin hiekkalaatikon mustaksi. Leikkimökin maalauksesta jäi valkoista maalia, jolla maalasin laivan siniset osat ja puunvärisiin osiin ostin Patio ulkokalustemaalia mustaksi sävytettynä. Mitään sen kummempia pohjatöitä en tehnyt, irroitin vain laivan kyljissä olevat ”pelastusrenkaat” ja ryhdyin samantien maalauspuuhiin.

Jos meillä olisi ollut maalarinteippiä, olisin rajannut valkoiseksi ja mustaksi maalattavat osat sillä, mutta koska varastosta löytyi vain paketointiteippiä, päätin käyttää sitä rajaamiseen. Ja aaargh, en kyllä todellakaan suosittele tätä kenellekään! Paketointiteippi ”suli” auringonpaahteessa laivaan kiinni ja sitä irroittaessa osa valkoisesta maalista repeili irti. Laivaa sai siis paikkamaalailla tämän jälkeen uudelleen ja koska en tässäkään vaiheessa jaksanut lähteä ostamaan maalarinteippiä, en saanut kaikkia rajoja aivan niin siistiksi kuin olisin halunnut. Näitä voi toki myöhemminkin korjailla, jos siltä tuntuu, mutta nyt tämä on aivan riittävän hyvä näin.

Arvelin etukäteen, että juuri sopivan kokoisen merirosvolipun löytäminen voi olla hankalaa, mutta sellainen löytyikin heti muutamalla eurolla Clas Ohlsonilta. Loistavaa!

Koska laiva on alunperin hiekkalaatikko, ei siinä ole pohjaa ollenkaan, joten nyt tuolla laivan pohjalla näkyy terassin laudoitus. Laivaa voi aivan hyvin käyttää leikeissä näinkin, mutta ajattelin, että voisin laittaa jonkin hauskan pienen räsymaton laivan pohjalle, jolloin siellä voisi olla mukavampi istuskella ja leikkiä tai käydä vaikka syömässä piknikeväitä!

Laivasta tuli mun mielestä tosi hauska yksityiskohta leikkimökin terassille ja jos myöhemmin haluaa, voi laivan siirtää mihin tahansa muuallekin ja sen voi edelleen ottaa hiekkalaatikkokäyttöön, jos jossain vaiheessa niin haluaa. Olisihan tämä nyt aika hieno hiekkalaatikkonakin!

Koko tästä leikkimökistä terasseineen tuli aivan ihana ja ehkä vielä ihanampi, mitä osasin etukäteen kuvitellakaan!

merirosvolaiva

Mukavaa viikonloppua!

TULOSTETTAVA KESÄBINGO

Mites olisi pieni kesäbingo?

Säännöt voit keksiä itse, tai sitten ne voisi mennä vaikka näin:

Tulosta kesäbingo kaikille perheenjäsenille, tai vaikka koko mökkiseurueelle. Se kuka saa ekaksi rivin täyteen saa tarjota koko porukalle jäätelöt!

TAI

Tulosta kesäbingo koko perheelle yhteiseksi. Voittaja on se, kuka pääsee ruksittamaan vipan ruudun täydestä rivistä. Jos voittaja on aikuinen, tarjoaa voittaja kaikille jäätelöt, jos voittaja on lapsi, päättää voittaja mitä jätskimakuja jäätelötötteröihin tulee!

TULOSTETTAVA KESÄBINGO

Me saatiin laittaa jo ekat ruksit bingoon, mutta vielä ei ole tullut pysty, vaaka- tai vinoriviä täyteen. Taidetaan kyllä silti syödä tänään jätskit, koska sekin on tämän bingon säännön puitteissa täysin sallittua.

Meidän kesähommat alkaa olla nyt sillä mallilla, että tänään tehdään vielä vipoja viimeistelyhommia leikkimökin luona ja sen jälkeen kaiken pitäisi olla leikkimökkiprojektin osalta valmista! Jee!

Mies nikkaroi juuri aidan leikkimökin terassille ja mulla olisi vielä (TAAS!) maalauspuuhia tiedossa. Maalaan ainakin leikkimökin terassille tulevan pikinikpöydän jollain söpöllä värillä ja jos jaksan, niin maalaan myös leikkimökin sisällä olevan pöydän ja tuolin. Sitten olisi enää valojen kiinnittämistä ja muuta pientä. Haaveilin vähän leikkimökin vieressä olevan uima-altaan puuverhoilusta, mutta se saa kyllä jäädä ensi kesään, että ehditään tehdä muutakin kuin puuhailla leikkimökkiprojektin parissa.

Tämä leikkimökkiprojekti on ollut aivan IHANA, mutta sekin on ihanaa, kun kaikki alkaa olla valmista ja aikaa jää kaikelle muullekin kesätekemiselle. Ensi viikolla haluaisin ainakin käydä torilla lounaalla (tästäkin saa laittaa ruksin bingoon!) ja viettää vain kiireetöntä aikaa omalla terassilla. Ihan parasta!

Bingon pääset tulostamaan alla olevasta linkistä:

TULOSTETTAVA KESÄBINGO

Mukavia bingohetkiä!