LASTENVAATELEMPPAREITA!

papu kekäle

Veikkaanpa, etten ole ainut pikkulasten äiti, joka hankkii lastenvaatteet (ja ehkä omatkin vaatteet) kivijalkamyymälöiden sijaan kätevämmin verkosta. Meidän pojat on kyllä innokkaita shoppailijoita –  silloin jos ollaan menossa lelukauppaan. Mutta noin niinkuin muuten kaupoissa tulee pyörittyä lähinnä matkoilla, harvoin perus arjessa tulee lähdettyä kivijalkamyymälöihin ostoksille.

Tuntuu ihan hassulle, että vuosia sitten ennen lapsia, ja kun asuttiin melkein Tampereen keskustassa, tuli Tampereen vaatekaupat koluttua useamman kerran viikossa läpi. Yksi mun lemppareista oli tuolloin Kekäle, josta löytyi kattava valikoima monenlaisia merkkejä, mutta mun jalat vei tuollon yleensä Kekäleen edullisempien nuorisomerkkien luo etsimään viikonlopun rientoihin uusia vaatteita.

Mutta enpäs ollutkaan tiennyt, että A) Kekäle löytyy nykyään myös verkosta ja B), sieltä löytyy mun lempparilastenvaatemerkkejä!

mini rodini kekäle

lastenvaateblogi

mini rodini kekäle

Pääsin yhteistyön merkeissä valitsemaan omat suosikkini Kekäleen valikoimasta, ja vaikka naistenosastolta olisi löytynyt vaikka mitä ihania merkkejä, päädyin tällä kertaa tilaamaan kuopukselle kestosuosikkia Mini Rodinia ja ihanaa kotimaista Papua.

Veikeä sammakkopaita on kokoa 92/98 ja Papun ihanat leggarit ja pitkähihainen paita kokoa 98/104. Veikkaisin, että Viljami on nippa nappa ylittänyt 90cm rajan, ihan tarkkaa pituutta en nyt tiedä. Koot osui justiin nappiin, eli t-paita on tosi hyvä tälle kesälle, samoin Papun leggarit ja paita, mutta niissä on pikkuisen enemmän kasvunvaraa, mikä on tietenkin kiva, että vaatteet menevät vielä syksylläkin. Paidasta onkin tällä hetkellä pitkät resorit käännetty, joten tämä koko mahtuu varmasti pitkään. Nämä kaikki postauksen vaatteet on muuten luomupuuvillaa, mikä on aina superhyvä juttu!

Kannattaa käydä kurkkaamassa tuonne Kekäleen lastenosastolle ja samalla tietty tsekata naistenvaatemerkit. Lastenvaatteista löytyy Mini Rodinin ja Papun lisäksi mm. Molo, Hummel, Lego Wear, Reima jne, kaikki lastenvaatemerkit löydät täältä.

lastenvaateblogi

papu kekäle

lastenvaateblogi

Mukavaa uutta viikkoa!

Vaatteet saatu
Sisältää mainoslinkkejä

KESÄLOMAN PARHAAT (KIDS EDITION) JA ALEVINKKI LASTENVAATTEISIIN JA KENKIIN!

ellos adidas

Meillä kuopus aloitti jo tällä viikolla kesäloman vieton, mutta Veikolla on vielä yksi hoitopäivä jäljellä, kunhan vaan ensin pidetään pieni miniloma tässä välissä. Tuleva viimeinen päiväkotipäivä on kovasti mietityttänyt, voisiko sinne sitten viedä kavereille vaikka karkkia ja koko päiväkodin porukalle jotain muistoksi. Joo, ihan varmasti voi, aika ihana ajatus!

Vaikka kesäloma ei olekaan vielä ihan virallisesti alkanut, on lomajuttuja kuitenkin jo kovasti mietitty.

Hei Veikko, sinulla alkaa ihan pian kesäloma, mitkäs on kesäloman parhaita juttuja?

Parasta tulevassa reissussa… Kun mennään uimahotelliin!

Paras kesälomasuunnitelma… No, mennä ainakin kolmetuhatta kertaa Särkänniemeen! Eikö hyvä suunnitelma?

Paras herkku… Kakku. Siinä ois marenkia, marenkia, marenkia ja yksi kokonainen mansikka. Ja kermavaahtoa!

Paras kulkupeli… No pyörä tietysti!

Paras tekeminen… Huvitella! Käydä kaikissa kivoissa paikoissa.

Paras lomakohde… Legoland! Kun siellä on laitteita ja saa Legon. Voidaanko mennä sinne taas tänä kesänä?

Paras puisto… Liikennepuisto!

No, eipä kuulosta hullummalle, vaikka tuohon kakkuun kyllä laittaisin vähän enemmän mansikoita, hih!

ellos adidas

ellos adidas

ellos adidas

Kesälomalaisen asu: Huppari Adidas* // Farkkujoggersit Ellos // Tennarit Converse*

Talven aikana kutistuneiden vaatteiden tilalle on hankittu uusia isojen poikien vaatteita, ja ihan hiljattain tilasin Ellokselta saamallani lahjakortilla tuon Adidaksen hupparin. Näissä pienin koko oli 128cm, mutta justiin 122cm vaatteisiin siirtyneelle lapselle huppari on justiin oikean kokoinen, joten mitoitus taitaa näissä olla vähän naftia. Pienemmillekin löytyi Ellokselta Adidaksen vaatteita, ainakin hauskoja kaksiosaisia settejä ja tennareita näkyi olevan!

Elloksella on nyt parhaillaan kampanja, jossa kaikki lastenvaatteet ja kengät saa -25% alennuksella, ja tuo ale koskee tällä kertaa myös merkkituotteita!

Kannattaa siis kurkata ainakin nuo Adidakset, Converset, Reima (nyt kantsii varautua jo helteisiin ja tilata UV-kamppeet!), I Dig Denim ja muut kivat lastenvaatemerkit.

Alennus vähennetään kassalla ja se on voimassa 1.6.2017 asti. Lastenvaatteet ja kengät löydät täältä.

ellos lastenvaatteet

ellos alekoodi

ellos alekoodi

Mukavaa viikonloppua!

*Merkityt tuotteet saatu
Sisältää mainoslinkkejä

MINIMALISTISTA MUOTIA MINEILLE (SIS. ALEKOODIN!)

huxbaby

No tulihan se kesä vihdoin, jee! Olin jo kovasti odotellutkin kesää. Sitä lämpöä, auringonpaistetta ja iltaan saakka kestävää valoisuutta, mutta olin jo ihan unohtanut yhden kesän parhaimmista jutuista, sen helppouden. Miten ihanaa, kun kaikki se talven ja kevään rapa-ajan pukeutumisrumba on ohi, ja nyt riittää, kun tökkää sandaalit jalkaan, nappaa lippiksen päähän ja muistaa sipaista aurinkorasvaa ulos lähtiessä! Niin ja muistaa hörppiä vesipullosta ja syödä tietty jätskiä myös.

Parasta on myös se, että kaikki ihanat kesävaatteet on saanut ottaa käyttöön. Laitoin itselleni syksyllä t-paidan ostamiskiellon, sillä aikaisemmin mun tuli hamstrattua talven mittaan alennusmyynneistä t-paitoja lasten kaappeihin, ja viime kesänä tuli todettua, että neljäkymmentä t-paitaa yhdelle lapselle on vaan ihan liikaa… Nyt vaatekaapeissa näyttääkin justiin hyvälle, sieltä löytyy kesävaatteita sopivan maltillinen määrä, ja ainoastaan niitä lemppareita!

huxbaby alekoodi

huxbaby blogi

huxbaby sovituskuvat

Yksi ihana merkki meidän kuopuksen vaatekaapissa on austraalialainen Huxbaby. Huxbaby valmistaa kauniita minimalistisia vaatteita perheen pienimmille.

Mitoitus näissä on aika niukkaa, joten jos miettii kahden koon välissä, niin kannattaa valita se isompi. syksyllä 3 vuotta täyttävä Viljami käyttää pääasiassa 98cm vaatteita, ja nämä Huxbabyn vaatteet on koossa 3. Koko on justiin sopiva tähän hetkeen, mutta kasvunvaraa näihin ei enää jää, joten näistäkin voisi olla jo isompikin koko käytössä. Tämä 3 koko vastaa varmaankin 92-98 kokoa.

Me puettiin nyt ala- ja yläosa molemmat Huxbabya, mutta näitä on kyllä helppo yhdistää muihin merkkeihin. Esim. Blaalta on tullut Tuutilullaan nyt muutamia suloisia yksivärisiä uutuuksia, joihin näitä voisi hauskasti yhdistellä.

Ja sitten se paras juttu. Huxbabyt voi tilata Tuutilullasta tämän viikon ajan -25% alennuksella, kun ostoskorissa käyttää koodia KARKKIHUX. Koodi on voimassa 28.5.2017 asti. Huxbabyt löydät täältä!

huxbaby

huxbaby

Aurinkoista uutta viikkoa!