Meinasin kirjoittaa tähän alkuun hyvät uuden viikon toivotukset, kunnes tajusin, että tänään taitaakin olla jo tiistai… hups!
Meillä alkaa olla flunssa ensin sairastuneilta jo taltutettuna, ja Veikkokin pääsi eilen ja tänään pitkästä aikaa kerhoon. Kerhomatka taittui uutukaiset ihanan suklaanruskeat Crocsin Colorlite bootsit jalassa, jotka meille Crocsilta viime viikolla lähetettiin. Aika hauska sattuma oli, että tänään postilaatikossa odotti täydellisesti näihin kenkiin mätsäävät isomummon Veikolle neulomat ruskearaidalliset lapaset!
Kengät muistuttavat kovasti nahkakenkiä, vaikka eivät olekaan, ja muutenkin ulkoasu sopii oikein hyvin siistimpään menoon ”kaupunkikengiksi”. Kenkien sisällä on mukavan tuntuinen karvavuori, mikä lämmittää varpaita myös pikkupakkasilla, joten juuri näille keleille oikein sopivat kengät!
Me napattiin muutama kuva kengistä heti viikonloppuna, kun poika oli vielä toipilaana, eikä pihalle ollut uusilla kengillä asiaa. (koittakaa nyt olla välittämättä noista hiuksista, joita noihin kenkiin on tarttunut… Asioita, joita on kiva huomata tietokoneen näytöltä kuvia koneelle siirtäessä)
Ajattelin nyt tulla pikaisesti näistä kengistä vinkkaamaan, nämä ovat nimittäin Crocsilla nyt hyvässä alessa, ja kokojakin näytti olevan hyvin jäljellä! Tytöille löytyy aivan ihanaa hempeää vaaleanpunaista, ja muitakin värejä näistä löytyy, kantsii kurkata kaikki täältä.
Kivaa tiistaipäivää!
Kengät saatu Crocsilta
Ps. kuvissa vilahtavista vaatteista voit lukea lisää edellisestä postauksesta!
ÍGLO & INDÍ – HURJIA KOTKIA, SULOISIA PANDOJA
Joko teille on Íglo & Índi tuttu juttu?
Íglo & Índi on islantilainen lastenvaatemerkki, jonka valikoimasta löytyy vaatteet vastasyntyneistä aina 12 vuotiaisiin asti.
Brändin filosofia on yksinkertainen; luoda tyylikkäitä ja kauniita lastenvaatteita, mukavuudesta ja käytännöllisyydestä tinkimättä.
Vaatteet ovat täynnä kauniita yksityiskohtia, ihastuttavia eläinhahmoja, brodeerauksia, röyhelöitä ja rusetteja.
Me saatiin Babyshopista muutama vaate pojille, kurkatkaapas mitä meille tuli:
Veikolle valkkasin kotkapaidan, ja housut joissa seikkailee kotkia, karhuja ja susia. Juuri sopivan hurjaa pojalle, joka omien sanojensa mukaan on itse hämähäkkimies, ja vähintäänkin yhtä vahva kuin isänsä, hahah!
Vaatteet on kokoa 104/110cm, eli samaa kokoa mikä meillä on muistakin merkeistä käytössä, ja vastaavat mielestäni hyvin kokoaan. Housut on kivan baggymalliset, mikä ei näistä kuvista nyt tule oikein esiin.
Pienempi supersankari sai supersuloisen pandapaidan ja siihen mätsäävät pöksyt, niin söpöä, vai mitä?
Viljami käyttää tällä hetkellä kokoa 62cm ja hetken pohdin noita tuplakokoja, otanko koon 56/62cm vai 68/74cm. Päädyin kuitenkin pienempään, sillä halusin että vaatteet voi ottaa heti käyttöön ja ihan nappiin kyllä osui koko. Housuissa oli sen verran pituutta, että niitä saa alkuun vähän lahkeista kääriä, mutta meneepäs sitten ainakin pitempään.
Isommalla pojalla alkaa olla jo mielipiteensä sanottavana vaatevalinnoissa, eikä ne aina mene yksiin äidin maun kanssa, heh. Nämä eläinhahmot on onneksi niitä, jotka miellyttävät sekä lapsen, että äitin silmää. Pandojen, kotkien, karhujen ja susien lisäksi mallistossa seikkailee tyttömäisissä väreissä pupuja, pöllöjä ja kissoja.
Itse tykkään kovasti vaatteiden värimaailmasta. Väriä löytyy, mutta sopivan hillitysti. Vaatteet on ihanan pehmoista ja laadukkaan oloista matskua, näissä on varmasti mukava leikkiä!
Mitäs sanotte, iskikö teihin kotkat ja pandat?
Ihanaa alkanutta viikkoa!
PÖLLÖPARVI LASTENHUONEESSA
Bongasin joskus joulun alla hyvästä alesta MiniQ:sta ihanan Aarrekidin pöllöbodyn. 70cm body alkaa olla jo ihan pidettävä, ja siinä on kivasti kasvunvaraa, ettei jää ihan heti pieneksi.
MiniQ:sta ei löytynyt paidoista enää Veikon kokoa, mutta kun Aarrekidin omassa verkkokaupassa alkoivat alet, naputtelin tilaukseen isoveljellekin oman pöllöpaidan.
Veikolle olenkin aika maltilla ostanut alevaatteita, kun kokoa 104cm meiltä aikas hyvin löytyy, ja se menee vielä pitkään. Pitää vähän jättää tilaa uusien mallistojen ihanuuksillekin, hahah!


