VOISINKO LUOPUA 1000 TAVARASTA?

Olen viime vuonna karsinut meidän kodista aika paljon tavaroita. Olen koittanut päästä eroon kaikesta turhasta ja saada kaappeihin tilaa. Haaveilen sellaisista avarista ja väljistä kaapeista, joissa kaikille tavaroille on oma paikka, eikä niissä ole mitään sellaista, jota en oikeasti tarvitse.

Olen jo vuosia ollut sitä mieltä, että säilytystilaa ei tarvitse olla yhtään enempää, vaan tavaroita täytyy karsia, jos kaapit alkavat pursuilla. Ainakin meillä on useitakin sellaisia kaappeja ja laatikoita, joita ei avata viikottain, eikä edes kuukausittain. Itseasiassa joitain kaappeja ei ole avattu yli vuoteen, ja kaikki nämä kaapit ovat täynnä tavaroita! Sen lisäksi, että meidän kodissa on normaaleissa säilytystiloissa tavaroita, olemme vuokranneet varaston, jossa on (työjuttujen lisäksi) myös meidän omia tavaroita. Miten hullua on maksaa siitä, että voi säilyttää tavaroita, joita ei juuri koskaan tarvitse.

Päätinkin joulun alla käydä meidän kodin kaikki tavarat uudelleen läpi, ja karsia niitä niin paljon, että voimme luopua tuosta ylimääräisestä varastosta. Ajattelin asettaa itselleni haasteeksi luopua joka päivä vuoden ajan yhdestä tavarasta, jolloin vuoden lopulla olisin karsinut meidän kodista 365 tavaraa. Mutta sitten tuo määrä alkoikin kuulostaa aika pienelle. Tiedän, että vaatekaapistani löytyy paljon sellaisia vaatteita, joista voisin luopua. Meidän keittiössä on laatikoissa keittiövälineitä, joita en ole käyttänyt useaan kuukauteen (joitain en varmasti ikinä!), enkä varmasti tule käyttämäänkään, joten näistä voi varmasti luopua. En ole pitkään aikaan käynyt meikkejäni läpi, sieltä löytyy ihan varmasti sellaisia meikkejä, joita en enää käytä, tai jotka ovat menneet vanhaksi. Niin ja sitten ne kaikenlaiset laatikot täynnä sekalaista tavaraa, kyniä, kuivuneita liimapuikkoja, jostain ihmeen syystä säilytettyjä tuotepakkauksia, mainostuotteita, ja muuta sekalaista tavaraa, joita en ihan varmasti tarvitse koskaan.

Päätin asettaa tavoitteen korkeammalle ja haluan, että vuoden lopulla olen karsinut meidän kodista 1000 tavaraa!

Itse karsiminenhan ei ole edes kovin vaikeaa, mutta työlääksi tämän homman tekee kaiken sen tavaran jatkokäsittely! Käyttökelpoisia tavaroita ei tietenkään voi heittää roskikseen, se ei olisi kovinkaan ekologista, joten tavaroita täytyy myydä kirpputoreilla tai lahjoittaa pois. Kokemuksesta tiedän, että tämä tarkoittaa isoja kirppiskamakasoja vaatehuoneessa, sillä kaikki tavara ei useinkaan mene heti kerralla kaupaksi.

Jotta vuoden lopulla olisin todellakin karsinut tuon 1000 tavaraa, täytyy tässä huomioida myös ne tuotteet, joita vuoden aikana meidän kotiin tulee. Tämän vuoksi aion olla tänä vuonna entistäkin harkitsevaisempi ja maltillisempi sen suhteen, mitä tuotteita ostan (tai otan blogin kautta vastaan). Vaikka tällainen tavaroista luopuminen ei toisaalta ole kovin ekologista (ekologisinta olisi varmasti käyttää tavarat itse loppuun), niin toisaalta taas se voi olla hyvä stratti ekologisempaan elämäntapaan, jossa uutta ostetaan paljon aikaisempaa vähemmän! Myönnän kyllä, että vaatteet tuovat mulle suurta iloa ja tykkään myös sisustaa, joten varmasti jatkossakin uusia tuotteita tulee meidän kotiin, mutta varmasti aikaisempaa harkitsevaisemmin.

No niin, eiköhän meiltä sitten vuoden lopulla löydy juuri sellaiset ihanan avarat kaapit, joissa kaikki tavarat ovat kauniisti ja väljästi järjestyksessä!

Ajattelin silloin tällöin raportoida tämän projektin etenemisestä täällä blogissa, niin näette meneekö tämä mönkään heti alkumetreillä, vai tuleeko 1000 tavaraa täyteen jo reilusti ennen vuoden loppua. Jos tuntuu, että tuo 1000 tavaraa on aivan liian paljon, niin ei tokikaan ole tarkoitus luopua väkisin tarpeellisista tavaroista, mutta uskon kyllä, että tuon 1000 saan helpostikin karsittua.

40v blogi

Lähteekö joku muu mukaan haasteeseen?

JOULUN 2018 AAKKOSET

perheblogi

Aattoiltaa odottavat lapset jo malttamattomina, ja rakastan kyllä itsekin jouluaaton tunnelmaa ja yhdessäoloa.

Bailumeininki ei kuulu jouluun, vaan silloin ollaan rennosti ja rauhallisesti läheisten kanssa.

Celsiukset saisivat pysytellä pakkasen puolella ja taivaalta voisi leijailla sopivasti lumihiutaleita jouluna.

Dieetille ei kannata alkaa jouluna (eikä kyllä joulun jälkeenkään), koska kuka malttaisi olla maistamatta jouluherkkuja!

Elokuvia voi katsella joululomalla, eräs ekaluokkalainen odottaakin jo malttamattomana, sillä ollaan sovittu, että joku päivä katsotaan seuraava Harry Potter!

Fiilis on joulussa paras. Kun ilmassa on sopivasti jännitystä ja joulun taikaa.

Glögiä on tullut hörpittyä kyllä aika vähän, onneksi vielä ehtii!

Hyvää joulua toivottelen vain somessa, sillä joulukortit jäivät (taas) lähettämättä.

Illalla lasten mentyä nukkumaan on aika aloittaa salaisuuspuuhat, eli ottaa lahjat esiin ja kääriä ne joulupaperiin, sillä jouluun on enää kaksi yötä!

Juustoilla herkutellaan aattoiltana (ja aika monena muunakin iltana joulun aikaan), nam!

Kinkku kuuluu jouluun! Vaikka tiedän, että lihansyöntiä tulisi vähentää monestakin syystä, en malta tehdä sitä jouluna, vaan malttamattomana jo odotan joulukinkkua.

Lahjat on onneksi jo ostettu, vipat tänään. Lapset tietävät, keiltä lahjat ovat, mutta uskovat silti Joulupukkiin. Sen takia lahjapakettien joukosta löytyy yhdet pikkupaketit ilman antajan nimeä, joten niiden täytyy olla Joulupukilta… Jännää!

Malttamattomina lapset ovat avanneet aamuisin yhteisen puuhakalenterin luukkuja. Eilen kalenterin ohjeen mukaan pakattiin reppuun makkarapaketti ja pussillinen vaahtokarkkeja ja lähdettiin metsään retkelle.

Nettikaupat ovat jouluruuhkakammoilijan pelastus. Tänä vuonna olin kyllä niin myöhään lahja-asioissa, että nettikaupat eivät pelastaneet. Pelastus löytyi kuitenkin joulutorilta, miten ihana ja tunnelmallinen tapa hoitaa jouluostokset!

perheblogi

lifestyleblogi

perheblogi

Ostoksilla en ole käynyt joulun alla, kuin parina päivänä. Taidan jättää jatkossakin jouluostokset viimetippaan, hih.

Pyynikin Näkötornin ihania munkkeja käytiin syömässä tänään Tampereen joulutorilla. Miten ihanaa, että Tampereellekin on saatu niin tunnelmallinen ja vilkas joulutori!

Quu, joulukuu on yksi vuoden parhaimmista kuukausista!

Rakkautta vain on oma jouluelokuvalempparini! En vain olen nyt uskaltanut katsoa sitä, koska pelkään kyllästyväni elokuvaan, jonka osaan jo ulkoa.

Sshhh sanoo joululimupullo auetessaan. Rakastan jouluomenalimsaa!

Tatun ja Patun Ihmeellistä joulua on luettu taas lasten kanssa. Tuo kirja on kyllä ihan hauska, mutta jouluisin sitä luetaan meillä niin paljon, että joulun jälkeen saatan piilottaa sen hetkeksi kaappiin, hups.

Uuteen vuoteen on hyvä viettää joulua, ja sitten voikin keräillä joulukoristeet pois.

Vihreitä kuulia en ymmärrä ollenkaan! Vaikka olenkin aikamoinen karkkihiiri, en tykkää marmeladista laisinkaan, hrrrr.

Wiener Nougat on joulusuklaista lempparini. Rakastan niitä ihania voinapin näköisiä suklaakarkkeja!

Xmas on jo lähellä!

You Tubesta ollaan laitettu joululaulut soimaan, kun ollaan pidetty lasten kanssa tonttudiskoa. ”Christmas songs” haulla löytyy hurjan kivoja lapsille suunnattuja iloisia joululauluvideoita, joiden taustalla pyörii hauskoja animaatioita.

Zzzzz voisi olla olo, jos olisi kovasti joulustressaillut, mutta olen ottanut kyllä (ehkä vähän liiankin) rennosti tämän joulunalusajan.

Åbo julistaa joulurauhan. Tosin tätä ei kyllä oikeastaan koskaan olla seurattu.

Ähky tulee liiasta syömisestä, mutta silti tekisi mieli maistaa vielä ihan pikkuisen jotain!

Öitä ei valvota jouluna, että jaksetaan taas puuhailla päivisin kivoja juttuja.

perheblogi

perheblogi

perheblogi

Psst… House of Brandonilla on tällä hetkellä kaikki tuotteet alessa. Myös kaikki lastenvaatteet ovat hyvässä alessa, joten kannattaa käydä kurkkaamassa. Lastenvaatteista löytyy mm. Molo, Vimma, Reima, Levis, Makia jne!

Mukavaa viikonloppua!

Lasten ulkoiluvaatteet ja miehen neule saatu House of Brandonilta.
Sisältää mainoslinkkejä.

3 X NETFLIX-SUOSIKKI

Jos joku olisi joskus muutama vuosi sitten suositellut mulle poliittista draamasarjaa, olisin varmasti nukahtanut kesken lauseen. Kuulostaa jotenkin kamalan tylsältä! Mutta tiedättekös, nämä kaikki mun kolme viimeaikasta lempparia ovat juurikin poliittisia draamasarjoja ja ihan mielettömän koukuttavia ja jännittäviä kaikki!

house of cards

House of Cards

Tämä on mun lemppari jo useamman vuoden ajalta! Sarja alkaa siitä, kun demokraattipoliitikko Frank Underwood (Kevin Spacey) ei tule odotuksistaan huolimatta valituksi Yhdysvaltain ulkoministeriksi, ja tästä suivaantuneena päättää kostaa puoluetovereilleen. Underwood on aivan käsittämättömän häikäilemätön ja kiero, eikä kaihda keinoja pyrkiessään tavoitteisiinsa.

Sarjasta on kuusi tuotantokautta (uusin ilmestyi tänä syksynä) ja kaikki ovat ihan mielettömän hyviä ja koukuttavia!

Tämä ei muuten ole mitään toisella silmällä vilkuiltavaa (ainakaan mulle, haha), koska muuten kyllä tippuu heti kärryiltä.

bodyguard

Bodyguard

Afganistanin sotaveteraani David Budd (Richard Madden) matkustaa lastensa kanssa junassa, johon aiotaan juuri tehdä terrori-isku. Toiminnallaan Budd saa terrori-iskun kuitenkin estettyä, ja sen seurauksena hänet ylennetään sisäministeri Julia Montaguen (Keeley Hawes) turvamieheksi.

Budd saakin panna turvamiehenä parastaan (ja välillä myös pomoaan), sillä Montaguella tuntuu olevan paljon vihamiehiä. Sarjassa on draamaa, jännitystä ja House of Cards tyyppistä poliittista kieroilua.

Tämä oli mukava ”välipalasarja” kuudella jaksollaan.

designated survivor

Designated Survivor

Mun uusin lempparisarja!

Washingtoniin kohdistuu järkyttävä terrori-isku, jossa Yhdysvaltain presidentti ja muut tärkeät poliittiset henkilöt kuolevat. Asuntoministeri Tom Kirkman (Kiefer Sutherland) nousee Yhdysvaltain presidentiksi, vaikka moni onkin sitä mieltä, ettei hän ole tehtävään laisinkaan oikea henkilö, saati pätevä. Sen lisäksi, että Kirkmanin on ansaittava kansalaisten luottamus, on selvitettävä myös ketkä ovat terrori-iskusta vastuussa.

Sarjan ensimmäiset jaksot ovat hyviä, mutta olisikohan ollut jossain kuudennen jakson paikkeilla, kun sarja muuttui aivan mielettömän koukuttavaksi ja jännäksi! Aika useana iltana lasten mentyä nukkumaan me katsottiin tätä pari jaksoa, ja joskus kolmekin, kun ei vain maltettu jättää kesken, haha!

Mitä te katsotte Netflixistä nyt?