Pienenä sitä aina joskus mietti, kuinka kivaa olisi olla aikuinen. Ei tarvitsisi mennä aikaisin nukkumaan, vaan voisi valvoa vaikka koko yön. Tai saisi syödä karkkia vaikka ruuaksi ja sitä rataa.
No tänään oli kivaa olla aikuinen, ja leikkiä joulua! :D
Paistettiin yöllä joulukinkku, josta tosin tuli vähän ylikypsä, syystä että meidän joka aamu kahdeksalta herättävä herätyskello nukkuikin tänä aamuna yli yhdeksään… Kinkku kun laitettiin yöllä uuniin niin, että sen saisi ottaa pois silloin kasilta ;) No, ei se nyt ole niin justiinsa, ja tosi hyvä siitä tulikin.
Kinkun kaverina oli sitten perinteisiä joululaatikoita (Kymppimaukkaan laatikot menee lähes kotitekoisista, ainakin vähän voilla ja kermalla tuunaten. Saarioisten äitien laatikot jätetään suosiolla muille laiskoille kokkaajille), joululimppua ja ei niin jouluista fetasalaattia.
Tokihan tähän olisi vielä illaksi sopinut juustotarjotin punaviinin kanssa, tai vähintään suklaakonvehtirasia, mutta irtokarkkipussi siideritölkillisellä alashuuhdottuna ajoi kyllä asian myös oikein hyvin.