


Veikko on aina kulkenut kodin arkisissa askareissa apumiehenä mukana, ja vastaavasti leikkihetkissä on aina ollut äiti tai issee seuralaisena.
Liekö siitä johtuen, Veikko ei juurikaan viihdy yksistään leikkimässä, vaan kaipaa vanhemmista leikkiseuraa (vai leikkiikö tämän ikäiset yleensäkään itsekseen..?)
Tällä hetkellä suosikkileikkejä sisällä on edelleen kokkauspuuhat. Omassa pikkukeittiössä loihditaan herkut niin pehmoleluille kuin äitille ja isseellekin.
Legoleikitkin ovat mieluisia, itse niillä ei vielä osata rakentaa, mutta yhdessä saadaan legoilla hauskat leikit aikaan. Rakennuspuuhissa Veikko toimii työnjohtajana, opastamassa millaista rakennelmaa pitäisi saada aikaiseksi ;)
Remppahommat ovat olleet myös jo vuoden verran pinnalla, omasta Boschin leikkityökalupakista löytyy niin pattereilla toimiva ruuvinväännin kuin perus sahat ja vasaratkin pikkuista nikkarointia varten. Ainahan se on hyvä välillä tarkistaa, että ruuvit ja saranat ovat tiukasti paikallaan :)



Tällä hetkellä yöt nukutaan kahden pupun, nallen ja Koiramäen Killen kanssa (Tänään sängystä tosin löytyi tämän porukan lisäksi myös semmoinen Boschin ruuvinväännin ;))
Sama pehmoeläinporukka on mukana päivän leikeissäkin, ainakin sapuskaa saavat ja juomapuolestakin huolehditaan, Kille myös reissaa mukana kodin ulkopuolellekin.



Vaikka leikkien parissa ei taapero vielä kovinkaan hyvin yksin viihdy, on kuitenkin yksi asia johon pikkumies uppoutuu pitkäksikin aikaa ilman seuraa.
Nimittäin kirjojen ihmeelliseen maailmaan.
Kirjoja meiltä löytyykin vino pino, ja niiden paksusivuisten lisäksi on ohutsivuisetkin kirjat laskettu ylähyllyltä Veikon ulottuville, niin hienosti niitä osataan jo käsitellä.
Hassua on, että lastenohjelmien pariin ei pikkuinen unohdu muutamaa minuuttia kauemmaksi, mutta kirjoja kyllä selaillaan lumoutuneena tovi jos toinenkin. Ei yhtään hullumpaa äitin mielestä!
Löytyykö teiltä samoja leikkisuosikkeja?


Huomenna me lähdetäänkin pikkuiselle retkelle Porvooseen.
Me ollaan haaveiltu Porvoon reissusta monta vuotta! :D
Lomien ja koirienhoitajan järkkäämisen jälkeen ollaan kuitenkin aina päädytty lähtemään ulkomaille, jotenkin on tuntunut turhalta nähdä isoa vaivaa kotimaanmatkan vuoksi.
Tällä kertaa Porvoon reissu sopii kuitenkin vallan mainiosti aikatauluun ja budjettiin, joten sinne siis!
Kivaa on tiedossa ensi viikollakin, nimittäin uudet Mini Rodinit tulee myyntiin, Jee! Joko te odotatte uutuuksia? :D
Myös sunnuntaina on mukavia juttuja tiedossa, teidän iloksi! Uutta arvontaa tulossa, joten pysykäähän kuulolla… ;)
Ihanaa viikonloppua!