

Nämä ihanuudet tuli meille jo perjantaina, ja nyt vihdoin kuvia tänne blogiinkin! Kyseessä siis Mini Rodinin pre spring malliston ihanat siamese pöksyt. Tätä pikkumallistoa ei kovin moneen suomalaiseen nettikauppaan tainnut tullakaan, nämä meidän housut tilasin Punavuoren peikosta, jossa näkyi olevan myös sitä ihanaa kirsikkakuosia.
Mites teillä, kolahtiko kisut tai kirsikat?



Mun mielestä on kiva tehdä kotitöitä yhdessä tuon pikkuapulaisen kanssa, imurointikin sujuu ihan leikiten, kun lapsen istuttaa imurin päälle ja sitten vaan kurvaillaan menemään. Ainut vaan, että tähän yleensä kuuluu myös imurin sammuttamista, se painike kun on niin näppärästi käden ulottuvilla siinä imurin päällä istuessa ;) Välillä on hauska kipaista kiskaisemaan koko johto seinästä, saa äitiin vähän enemmän liikettä…
Eli joo, apulainen on kiva, mutta hirveen kiva on myös välillä antaa iPadi pelattavaksi, ja sillä välin imuroida lattia kaikessa rauhassa ihan itsekseen. Tosin tämäkään suunnitelma ei ollut ihan vedenpitävä, nimittäin tälläkin kertaa herra asteli imurin luo ja sammutti sen, koska ei kuullut konettaan imurin mölinältä ;)
Lattia tuli kuitenkin lopulta siivottua, ja yksi uusi pelikin on taas ladattu koneelle!
Vinkkinä vaan jos joku kaipaa uutta pelailtavaan, että Muumileikit (Dohi Sweden) on ainakin meillä ollut mieluisa uutuus.
Muutama yksinkertainen peli, jota meidän parivuotias on innoissaan pelaillut. Pelissä voi maalailla muumitaloa, keräillä helmiä veden alla, ja muuta muumihahmojen johdattelemaa puuhaa :)
Vaikeustasoltaan semmoista Kapun Metsän luokkaa, eli sopii pienemmillekin pelaajille :)

Instagramin ja Facebookin puolella seuraavat tietävätkin, että jotain meillä nikkaroitiin sunnuntai-iltana… Tästä lisää huomenna! :)
Kivaa uutta viikkoa!