KIVA PERUSPÄIVÄ

Meillä on ollut tänään jotenkin erityisen kiva päivä. Tietty jo se, että tänään ollaan vietetty koko perheen yhteistä vapaapäivää tekee päivästä mukavan, mutta muutenkin on ollut tosi kivaa, vaikka mitään ihmeellistä ei olla tehtykään.

Käytiin aamulla viemässä eka kirppiskuorma, jätesäkillinen omia vaatteitani ja pari urheilukassillista lapsen vaatteita. Niistähän se paikka jo täyttyikin, joten täytyy vaan toivoa että sieltä jotain häviäisikin, että saan pian viedä uutta satsia!

Kirppishommien jälkeen käytiin pitkästä aikaa ahmimassa mahat täyteen meidän lähikiinalaisen lounasbuffetissa, ennen kuin tultiin kotiin puuhastelemaan. Mä niin rakastuin meidän jenkkilän reissulla Panda Expressin pikakiinalaiseen, ettei sen jälkeen ole tehnyt mieli käydä ollenkaan kiinalaisessa, mutta ruoka olikin oikein hyvää ja maistui niin hyvin myös meidän pieniruokaiselle pikkuherralle, että täytyy kyllä muistaa käydä jatkossakin!

Muiden mukavien puuhastelujen ohella maalailtiin vesiväreillä, yksi lapsen lempparipuuha sekin. Vaikka meillä saa juosta ja pomppia minkä jaksaa, niin on nää rauhallisetkin tekemiset välillä ihan kivoja… ;)

Mä muuten inhosin pienenä niitä lasten vesivärisettejä. Tiedättekö, niitä mistä ei tullut kunnolla väriä, ja sivellin oli ihmeellistä kovaa ja jäykkää matskua…

Sen takia poika onkin saanut käyttöönsä mun omat vesivärit, ja ahkerassa käytössä ne on kyllä olleetkin. 

Niin että ei mulla oikeastaan ollut tämän kummenmpaa asiaa, on ollut vaan ikävä tänne blogiin niin oli pakko tulla sanomaan pikaiset heipat! Nyt kun meillä vuoden vaihteessa loppui päikkäreiden nukkuminen, on bloggailuun aikaa vain iltaisin, mikä ei ole tietty mikään ongelma, sillä iltaisin mulla on monta tuntia aikaa touhuta töitä ja omia juttuja. Nyt viime ajat oon vaan potenut ihan jäätävää kevätväsymystä, ja illat on mennyt bloggailun sijaan nukkuessa… 

Ehkä ihan parasta tässä päivässä on kuitenkin se, että koko viikonloppu on vielä edessä!

Ihanaa viikonloppua!