VAUVAN EKAT MAISTELUT JA HAUSKA VÄLINE SIIHEN!

vauvalle kiinteitä

vauvalle kiinteitä

Vaikka kummankin lapsen vauva-aikana olen nauttinut imetyksen helppoudesta ja vaivattomuudesta, niin silti esikoisen aikaan samalla jo odottelin kovasti, koska vauvalle voisi alkaa tarjoamaan kiinteitä. Ihan samoin silloin odotti kaikkia uusia kehitysvaiheita, kaikki kun oli niin uutta ja ihmeellistä!

Nyt toisella kierroksella vauva-arki on saanut rullailla enemmän omalla painollaan, enkä ole odottanut niiden kiinteidenkään aloittamista. Meidän arki on sujunut hyvin juuri näin, enkä oikeastaan ole kaivannut tähän nyt mitään uutta puuhaa sekoittamaan sujuvia arkirutiineita.

Vauva kuitenkin kasvaa, ja maaginen puolen vuoden raja alkaa häämöttää, tuolloinhan viimeistään pitäisi ottaa kiinteitä mukaan kuvioon, vaikka maito onkin edelleen vauvan pääasiallinen ravinto.

Neuvolassa meille suositeltiin, että voitaisiin jo viiden kuukauden paikkeilla kokeilla pieniä makuannoksia, siis sellaista teelusikallista päivää kohden, sillä nyt voisi olla herkkyyskausi maisteluita kohtaan.

Törmäsin viime viikolla hauskaan vekottimeen, tuommoiseen silikoniseen tutin näköiseen vempaimeen, jonka sisälle voi laittaa syötävää jota vauva sitten voi maistella tuon välineen avulla. Toki ihan perinteinen lusikointikin käy, mutta tuo oli vaan mielestäni kiva tapa niille makuannoksille. (Täältä löytyy vastaava)

vauvan ekat soseet

vauvan ekat soseet

vauvan ekat maistelut

Vaikka ihana ajatus olisikin, että meidän jääkaapista löytyisi aina luomua lähiruokaa, on todellisuus kuitenkin se, että meillä syödään ihan tavallisesti tuotettua sapuskaa ja silloin tällöin myös sitä luomuakin. Vauvalle kuitenkin haluan (ja samalla nyt tietty muullekin perheelle) tarjota vihannekset ja hedelmät luomuna, ja ostin nyt ekaksi bataattia, porkkanaa ja päärynää.

Ekaksi vauva sai maistella pehmeäksi keitettyä ja soseutettua päärynää, jota ihmeissään maiskuteltiin ja taisi jotain mennä ihan alas asti, hah!

Tänään oli vuorossa bataatti, joka sai aikaan vähän hämmästyneempiä ilmeitä, mutta mielenkiinnolla sitäkin maisteltiin, vaikka suurin osa kyllä taisi loppujen lopuksi päätyäkin syliin.

Tuon silikonisen jutun lisäksi löysin myös vastaavan, jossa silikoninen osa on korvattu verkolla (täällä vastaava), sitä me ei olla vielä kokeiltu, sillä se oli tarkoitettu 6kk iästä eteenpäin. Kohta siis päästään kokeilemaan sitäkin!

Nyt kun vauva on vielä liian pieni kokeilemaan sormiruokailua, on tämä mun mielestä vähän kuin kiva välimuoto sormiruokailun ja syöttämisen väliltä!

Mitäs teillä on maisteltu ekoilla kerroilla? Perinteiseti lusikoiden, omilla sormilla vai tuommoisilla välineillä?


Sis. mainoslinkkejä